Vihasta

Vihapuhetta Internetissä, bussissa, kaduilla, selän takana, päin naamaa. Olit sitten liian jonkinlainen tai jotenkin vääränlainen jonkun toisen silmissä. Vihaa niin sanoina kuin tekoinakin. Pistää se miettimään, milloin meistä tuli näin vihaisia?

Puhumme hienoja, hienoin termein, osaamme käytöstavat, mutta miksi me emme opi käsittelemään vihaamme, katkeruuttamme, kateuttamme, ärtymystämme ja suuttumustamme rakentavasti? Luulisi, että meillä on siihen jo työkaluja.

Olen minäkin ollut vihainen, turhautunut ja suuttunut. Paiskonut ovia, kiukutellut kuin kauhukakara, huutanut asioita, joita ei olisi pitänyt päästää ilmoille. En ole yhtään parempi kuin kukaan muukaan.

Huoleni suurin aihe viha-asiassakin on lapset (ylläri), toisin sanoen ne meidän tulevaisuutemme toivot.

Miten vihasta ja vihapuheesta tulisi puhua lapsille, jotka näkevät, kuulevat ja lukevat uutisotsikot, keskustelut ja ne mikroilmeetkin?

Miten vihaa ja sen tekoja voi selittää pienelle tai vähän isommallekaan?
– Ja miten olla esimerkkinä?
Miten toimia, kun tartutamme vihatautimme heille?

Meillä on puhelimissamme vihaisia lintuja.

Ei olla niitä itse.

Opitaan pois vihasta, jooko?