Ihana kesäkuu! Kohta puolet vuodesta kulunut ja ihan silmänräpäyksessä.

Koronasta selvittiin aika pienellä maaliskuussa. Sen jälkeen olemme olleet tyttäreni kanssa toistuvasti kovassa flunssassa, tälläkin hetkellä. Normaalisti emme sairasta juurikaan koskaan. Toivotaan, että tämä olisi nyt viimeinen kerta.

Työkokeiluni toinen ja viimeinen osa on lopuillaan. Sairastelu on häirinnyt kuntoutumista mutta huomaan silti olevani paremmassa kunnossa vaikka väsymys välillä painaakin. Työpäiväni nostettiin neljään päivään viikossa huhtikuun lopulla ja kyllähän se heti vaikutti kroppaan. Mutta ei kuitenkaan niin pahasti etten olisi pystynyt jatkamaan. Lääkäri oli viime viikolla sitä mieltä, että nyt nostetaan viiteen päivään vaikka olen itse eri mieltä. Tällä viikolla piti viisipäiväinen viikko aloittaa mutta flunssa päätti toisin, ensi viikolla uusi yritys. Kävin kuitenkin jo ”ruikuttamassa” päällikölle asiasta ja sovimme, että kokeilen viikon ja jos tuntuu pahalta niin tiputamme takaisin neljään päivään. Olen kyllä kiitollinen hänen ymmärtäväisyydestään.

Pidin reilu viikon loman toukokuun lopulla kun olimme tyttäreni kanssa Kyproksella. Tämä oli todella odotettu reissu ja hyvä reissu se olikin. Makoilimme uima-altaalla aamupäivät ja kävimme päivällä syömässä keskustassa. Hotelli oli hieno ja henkilökunta ystävällistä. Aamiainen oli hyvä ja sain aamuisin lämpimiä gluteenittomia sämpylöitä. Muuten gluteenittoman ruoan löytäminen ei ollut helppoa, illallisella oli paljon pastaruokia ja leivitettyjä tai taikinakuorellisia ruokia. Se vähän harmitti! Mietinpä vaan, että eikö keliakiaa sairasteta juurikaan missään muualla?
Mutta kaiken kaikkiaan ihana loma ja olisin ollut vielä toisenkin viikon.

Ennen lomaa selailin avoimia työpaikkoja ja lähinnä etsin vain oman alani töitä (merkonomi). Nyt vihdoin tuntuu siltä että on aika siirtyä eteenpäin. Tämän hetkinen työ on äärettömän fyysistä ja kuluttavaa eikä vaihtelevat työajat sovi minulle. Tykkään säännöllisyydestä. Löytyi yksi mielenkiintoinen paikka omalla paikkakunnalla ja uskaltauduin laittamaan työhakemuksen. Heti lomalta palattuani kävin työhaastattelussa ja nyt se paikka on minun! Voi luoja, että luulin kuolevani ennen haastatteluun menoa mutta se meni todella hyvin. Tuntuu, että asiat loksahtelevat paikoilleen. Työkokeilu loppuu tämän kuun lopussa ja heinäkuun lomailen ja todella nautin kesästä! Elokuussa aloitan uudet hommat asiakaspalvelun parissa.

Ja ehkäpä olen tänään menossa vielä treffeille?! Sanoin kyllä olevani flunssassa mutta jos käymme vähän kävelyllä yhdessä kun kuitenkin lähden vanhus koiran kanssa ulkoilemaan. Menee sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla vai miten se nyt meni…

Ja hei, mä kuulen sen loksahduksen kun palikat löytävät paikoilleen! 
Loistokasta kesää! Nauttikaa auringosta, sateesta, toisistanne ja itsestänne!

Kesäaika, se on vihdoin täällä! On ihanaa kun valoisa aika lisääntyy päivä päivältä vaikka en ymmärrä miksi niitä kelloja pitää käännellä.

Työkokeilun ensimmäinen osio on kohta taputeltu ja vielä puolet jäljellä. Päädyimme hakemaan jatkoaikaa eläkeyhtiöltä koska en pystynyt nostamaan työtunteja suunnitelman mukaisesti. Suunnitelma oli kyllä epärealistinen jo alunperinkin mutta ensin se piti tehdä vain kolmelle kuukaudelle. Olen hyvin ylpeä itsestäni, että puutuin heti asiaan kun alkoi tuntua huonolta. Vanha minäni olisi luultavasti puskenut eteenpäin hampaat irvessä (koska näin homma on sovittu) kunnes olisin joutunut keskeyttämään kokonaan. Nyt olemme nostaneet työaikaa maltillisesti ja olen pystynyt jatkamaan. Kyllä työ antaa niin paljon sisältöä elämään, ainakin minun elämääni.

Huomaan muuttuneeni paljon rennommaksi eikä paniikki/kiire purista rintaa enää kovinkaan usein. Elämä ei ole niin vakavaa ja olen opetellut heittäytymään enemmän hullutuksiin. Pakko kertoa tähän väliin… Meillä oli työharjoittelussa nuoria poikia tuossa taannoin ja yksi heistä hermoili ja sanoi heittävänsä kohta tavarat roskiin jos paikkaa ei löydy. Totesin hänelle ettei hermojansa kannata sellaisen asian takia menettää, kyllä se paikka löytyy. Johon hän totesi ”joo joo ja linnut laulaa”. Tämä oli mielestäni niin upea kommentti että se jaksaa hymyilyttää aina uudestaan. Hän oli oikeassa, ne linnut laulaa mulla hyvin usein. Tosin tähän varmasti on vaikutusta myös lääkityksellä mutta sehän sen lääkityksen tarkoitus olikin!! Oli se syy mikä tahansa, olen alkanut elämään uudelleen.

Terapiasta saadut opit on iskostunut hyvin takaraivoon ja osaan soveltaa niitä hankalissa tilanteissa. Olen oppinut myös pitämään puoliani ja sanomaan EI! Ja uskalsin antaa jopa palautetta esimiehelle kun vähän rupesi nyppimään tietty asia. Joillekkin nämä ovat varmasti itsestäänselvyyksiä mutta mulle tämä on uutta. Itsevarmuuteni on kasvanut enkä pelkää koko aikaa sitä mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä uskallan sanoa.

Mutta eihän se elämä aina linnunlaulua ole. Kyllä tämä elämä jaksaa muistuttaa myös raadollisuudestaan tietyin väliajoin.
Nuorempi koiramme menehtyi viikko sitten todennäköisesti sydänkohtaukseen. Hän oli oireillut jo pidemmän aikaa mutta kukaan lääkäri ei osannut epäillä sydäntä. Viimeksi joulukuussa hänet kuvattiin ja ajateltiin kipuilun johtuvan olkapään nivelrikosta tai kaularangan kalkkeutumista tai lihasperäisestä kivusta. Aina hän sai kipulääkekuurin ja oireet hävisivät jopa useiksi viikoiksi. Viime viikolla kipuja alkoi olemaan lähes päivittäin ja jälleen saimme lääkekuurin. Sunnuntaina vointi romahti täysin ja ehdimme kyllä eläinsairaalaan mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Onneksi entinen puolisoni lähti mukaan ja pystyimme olemaan siinä järkyttävässä hetkessä toistemme tukena. Olihan hän (koira) yksi meidän yhteisistä ”lapsista”. Suru on ollut valtava, en tiedä kuinka paljon ihminen pystyy itkemään vuorokauden aikana mutta hyvin paljon. En pystynyt menemään maanantaina edes töihin.
Enkä lopulta koko tänä viikkona koska tiistaina sairastuin koronaan. Onneksi olen selvinnyt aika vähällä, vielä on yskää ja nuhaa. Kuumetta ei ollut missään vaiheessa vaikka parina päivänä siltä tuntuikin. Tyttärellä oli kuumetta kolme päivää ja ihan kamala yskä!
Mutta kyllä sitä mietti alkuviikosta, että mitähän helvettiä mä olen taas tehnyt ansaitakseni tällaista paskaa elämään?!  Silti elämä jatkuu ja tästä selvitään. Suru vie oman aikansa ja koronakin alkaa jo helpottaa.

Varasin alkuvuodesta meille etelän reissun toukokuulle ja sitä kohden mennään! Nyt jos koskaan kaipaan pientä irtiottoa arjesta ja tästä kaikesta pahuudesta maailmassa!

Aurinkoa päiviisi ja kesää kohti!