Pakko, täytyy & pitää

Tässä (entisen) suorittajan lempisanoja! On niitä varmasti muitakin mutta nämä kolme mahtipontista sanaa saa mut nykyään voimaan huonosti ja sykkeen nousemaan. Tietysti saa, onhan meillä vuosia kestänyt yhteinen taival.

• Pakko mennä töihin
• Pakko käydä kaupassa
• Pitää pestä pyykkiä
• Täytyy siivota
• Pakko laittaa ruokaa
• Pitää viedä lapsi harrastukseen

Ja näitähän riittää mitä pitäisi, täytyisi ja olisi pakko. Tämä ajattelumalli sai mut tosiaan inhoamaan näistä joka ikistä kotityötä ja toimintoa. Ja näihin liittyy myös vahvasti täydellisyyden tavoittelu ja lankojen käsissä pitäminen (minä itse). Vain minä tein kaiken parhaiten.

Kun mieli sairastuu ja uupumus iskee takavasemmalta moukarilla takaraivoon, niin että taju lähtee, on aikaa pohdiskella ”sairasvuoteella”  mitä on tullut tehtyä elämällään. Ensin hakee syyllisiä itsensä ulkopuolelta (mies ei auta, liikaa töitä, yksin joudun kaiken hoitamaan jne.) kunnes tajuaa pitkän ajan jälkeen ja psykoterapian avulla, että lähes tulkoon kaikkeen pystyy itse vaikuttamaan. Kukaan ei pakottanut tekemään, vain minä itse pakotin jotta olisin tarpeeksi hyvä ja riittävä muille.

Olen opetellut pyytämään apua arjen pyörityksessä, opetellut luottamaan että joku muukin osaa käydä kaupassa, pestä pyykkiä, taluttaa imuria, laittaa ruokaa… Vaikka se joku muu tekee ne omalla tyylillään, on ne kuitenkin tehty ja pois itseltäni. Olen opetellut olemaan itselleni armollisempi, jos tänään ei huvita niin katsotaan huomenna uudelleen. Reilun kahden vuoden opettelun jälkeen, nautin ajasta itseni kanssa. Pystyn myös olemaan parempi äiti kun pipo ei kiristä ohimoa jatkuvasti. Tämä ei tarkoita ettenkö tekisi enää mitään kotitöitä, hoidan ne kyllä. Mutta mikään pakko ei ole juuri tänään pestä pyykkiä jos kaapissa on vaatteita, ei täydy siivota jos koti on ok kunnossa, ei ole pakko laittaa aina ruokaa itse koska välillä voi laittaa vaan ne ranet&nakit uuniin hyvällä omalla tunnolla…

Vältän nykyään käyttämästä noita kolmea sanaa. Olemme harjoitelleet sitä terapiassa, ei se aina ota onnistuakseen mutta jos huomaan käyttäväni näitä sanoja, yritän muokata lauseen uudelleen.

• Työt kutsuu, pääsee näkemään työkavereita ja auttamaan asiakkaita ja kyllähän siitä maksetaan jotakin.
• Käyn kaupassa kun tarvitsen ruokaa, voin myös hyödyntää noutopalvelua tai käydä pikaisesti lähikaupassa tai voidaan käydä vaikka mäkkärissä.
• Pesen pyykkiä kun on tarvetta tai jos tuntuu siltä. Jos kalsarit loppuu, voin yhden päivän käyttää niitä väljähtäneitäkin. Kuka niitä nyt kattelee?
• Siivoan noin kerran viikossa, sitten kun tuntuu siltä. Ei haittaa muutamat pölypallot ja hiekan jyvät.
• Laitan ruokaa oman fiiliksen mukaan, välillä on ok päästä helpommalla ja laittaa ne ranet uuniin.
• Lapsen harrastukseen vieminen hoituu kimppakyydeillä, näin kaikki voittaa.

On tärkeämpää antaa aikaa läheisilleen ja itselleen ennemmin kuin tuijottaa otsasuoni sykkivänä nurkassa vaanivia villakoiria.
”Jos jokin asia on varma, niin se on aivan varma!” totesi Nykäsen Mattikin.

Minä & sinä riitetään vähän vähemmälläkin.