Ilo Mennyt Piiloon

Masennus. 

Avataanpa tätä hieman tarkemmin.
Monien tutkimuksien jälkeen minusta ei löytynyt mitään sellaista ”vikaa” eikä sairautta joka selittäisi väsymyksen ja voimattomuuden. Elokuun olin todella ahdistunut tilanteestani ja päädyin tekemään masennustestin. Keskivaikea masennus. Puhuin asiasta terapiassa ja jäimmekin miettimään onko kyse ollut masennuksesta koko ajan. En ole ajatellut olevani masentunut vai olenko, olen vain kieltänyt sen itseltäni.

Masentunut jo sanana kuulostaa…. no hyvin masentavalta. Ben Furman puhuikin masennuksesta nimellä IMP eli ilo mennyt piiloon. Pidän kuitenkin itseäni ihan positiivisena ihmisenä ja koen ilon hetkiä elämässä. Minulle masennus on näyttäytynyt aina hyvin raskaalla tavalla kuten äitini vakava masentuneisuus sekä setäni itsemurha. En minä ole ollenkaan sellainen joten en voi olla masentunut!

Eilen sain virallisen diagnoosin psykiatrilta. Keskivaikea masennus. Tunsin suurta helpotusta mutta samalla suunnatonta epävarmuutta ja häpeää. Ensimmäisenä soitin rakkaalle isälleni ja hän kysyi olenko ollut masentunut. Niin olenko? Sisällä on joku tyhjyys jota en voi selittää. Sisällä on myös paljon sinne kertynyttä surua jota en ole päästänyt ulos. Eli voi tosiaan olla totta että olen sittenkin masentunut.

Nyt totuttelen tähän uuteen tilanteeseeni. Tunteet ovat menneet edes takaisin. Nyt minulla on lupa päästää se suru vapaaksi ja alkaa tutkimaan tyhjää sisintäni. Enää ei tarvitse kuluttaa energiaa kulissien ylläpitoon ja kieltämiseen. Nyt energian voi suunnata parantumiseen.

Ihanan syksyistä viikonloppua!