Kiinnostaa kaikki, silti ei mikään

Elokuu on ollut täynnä ahdistusta. Juuri kun hehkutin miten hyvin olin voinut henkisesti koko heinäkuun. Ahdistukseen on aina jokin syy ja tämä alkoi samantien edellisen lääkärikäynnin jälkeen jossa kehotettiin miettimään mitä aion tehdä jatkossa.

Päätin käydä kunnallisella puolella omalääkärillä koska en koe tulevani ymmärretyksi työterveyden puolella. Lääkäri oli todella mukava ja ymmärtäväinen. Hän kyseli yhden käynnin aikana enemmän asioita kuin työterveydessä ikinä. Hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta ja samalla huolestuneelta voinnistani. Itkuhan siinä tuli kun lähdin vastaanotolta. Mua oli kuunneltu!

Alkajaisiksi pääsin kiireellisenä uniapnea jonoon ja ensi yönä on jo mittaus. Aamulla kävin hakemassa mittauslaitteen ja yritän selviytyä piuhojen kanssa ja saada nukutuksi. Tulosten kuuleminen on kuun lopulla. Askel taas eteenpäin…

Silmiini osui artikkeli jossa muuan psykiatri totesi ettei uupumus johdu väsymyksestä. Olin täysin erimieltä asiasta kunnes juttu jäi muhimaan alitajuntaani. Väsymys on yksi uupumuksen oireista mutta ei sen aiheuttaja. Juurisyy on jossain paljon syvemmällä. Jos perustarpeet ei täyty, ihminen uupuu. Perustarpeita ovat mm. läheisyys, myötätunto, turvallisuus, arvostus, oman merkityksen tunne ja tunne siitä, että kaikki on hallinnassa. Tarpeeni täyttyivät paljolti töissä mutta ei yksityiselämässä. Tässäpä on taas pohdittavaa ja terapiaan jutusteltavaa.

Elämä on aika hakusessa tällä hetkellä. En pidä epävarmuudesta. Ei varmasti moni muukaan. Täytän tällä viikolla 38-vuotta enkä tiedä mikä musta tulee isona. Kaikki kiinnostaa mutta samalla ei mikään. Aloitan nyt ammattikorkeakoulussa ”Mielekkään työelämän rakennussarja”-kurssin. Toivon saavani sieltä työkaluja tulevaisuuden suunnitelmiin. Olen innoissani ja peloissani, en tiedä jaksanko. Mutta se selviää vain kokeilemalla.

Ihania elokuun päiviä! Mä aion juhlia viikonloppuna ystävien kera itseäni!