Rutiinit(ko) hyvästä

Lauantai ja kello yksi päivällä, lounassalaatin aika. Tämän jälkeen teehetki nojatuolissa tuijottaen ikkunasta kaukaisuuteen. Tästä on tullut tapa sairauslomani aikana, elän aika kellon tarkkaa elämää. Rutiinit tuovat turvaa herkälle mielelleni, ei ole varmaankaan palturia että rutiineista toitotetaan jo neuvolassa.

Mutta mitä jos kaikki ei menekkään totutun kaavan mukaan? No ”sekaisin” siitä menee. Kaikista orjallisin olen ruokarytmistä, toki on hyvä syödä säännöllisesti mutta välillä kellon vahtaaminen menee överiksi. Ruokaa tai välipalaa on saatava jos neljä tuntia edellisestä ateriasta on kulunut. Ja töissä on päästävä tauolle juuri oikeaan aikaan!

Olen ollut kellonajoista hyvinkin tarkka aina. En ole itse myöhässä juurikaan koskaan ja jos olen, niin siihen on jokin syy.  En myöskään pidä myöhästelystä, odottaminen saa oloni levottomaksi ja epämukavaksi. Tähän yhtenä syynä on luultavimmin lapsuudessani vallinnut tiukka kuri, jos olin muutaman minuutinkin myöhässä, sain arestia. Ei ollut varaa mokailla, sääliä ja ymmärrystä ei selittelyille herunut.

Kun oma lapseni syntyi, pidin kiinni rutiineista, ehkä liiankin paljon. Söimme, ulkoilimme ja nukuimme aika kellon tarkasti. En pitänyt yhtään siitä jos joku tai jokin ”pilasi” rytmimme. Olin kauhuissani kun muut tulivat ja menivät pienten lastensa kanssa miten sattuivat. Silti olen sitä mieltä, että päivän rytmitys on hyvä asia lapsiperheissä mutta joskus sen hajottaminen voisi tehdä ihan hyvää. Huomata ettei yhden päivän erilaisesta touhusta tapahtunutkaan mitään kauheaa.

Nyt kun tyttäreni täyttää kohta 16 (kauheaa), ei rytmitys ihan suju samalla tavalla. Kas kummaa! Silti pidän kiinni ruokailuista, ne kun tuppaa muuten jäämään ja sitten yöllä puputetaan kasa leipää. Meillä on kotiintuloajat mutta joustan kyllä tarvittaessa. Ja jos myöhästyy muutaman minuutin, niin ei se maailma siihen kaadu. Jos myöhästyy enemmän, olen pyytänyt ilmoittamaan ettei minun tarvitse olla huolissaan. Haluan että lapsellani on aina sellainen olo ettei kotiintuloa tarvitse pelätä.

Vaikka itse olenkin kellon ja rutiinien ”orja” niin en halua sitä liikaa toitottaa muille. Uupumisen myötä opin paljon hellittämään aikatauluista ja vain olemaan tekemättä mitään. Ei jokaiselle sekunnille pidä olla tekemistä ja tarkoitusta. Aamut haluan kyllä pitää samanlaisina jotten ylivirittäydy samantien ylös noustuani. Mutta muuten yritän välillä järisyttää itseäni tekemällä jotain poikkeavaa ja lähteä johonkin viis veisaamatta kellosta ja ruoka-ajoista. Vaatii kyllä hitokseen harjoittelua!

Ihanaa lauantaita jokaiselle!