Halihoitola
Jokainen tarvitsee kosketusta ja halausta. Entisen tyttöystäväni kanssa meillä oli tapana käydä ”halihoidossa”. Saattoi sanoa toiselle, ettei nyt jaksa mitään, pidä vain hetki hiljaa sylissä. Ja toinen silitteli ja sylitteli hetken, kunnes möröt oli voitettu. Kumpikin tiesi tuon hoidon tärkeyden. Kumpikin tiesi että halausta tarvitsee ja sitä pitää antaa kun toinen pyytää jos ei tajua halata jo ennen pyyntöä. Töiden jälkeen oli ihana käpertyä hetkeksi syliin. Tuntea rakkaan ihmisen lämpö ja kosketus. Kuulla toisen hengitys ja sydämenlyönnit. Tuntea rintakehän kohoilevan. Tuntea hellät silittelyt ja suukot hiuksilla…
Halihoitola oli vastarakastumisen etuja. Halusi antaa toiselle kaikkensa. Halusi tehdä kaikkensa tuon ihmisen puolesta. Uskalsimme nopeasti näyttää heikoimmat kohtamme. Uskalsimme kertoa vaikeitakin asioita. Uskalsimme pyytää. Edelleen antaisin tuolle ihmiselle halihoitoa jos hän pyytäisi. Ottaisin syliin. Silittelisin. Joskus näemme edelleen. Silloin halaamme. Toisen otteessa on edelleen hyvä olla. Toisen tuoksua on edelleen ihanaa imeä sisäänsä. Yhteiset hetket palaavat yhä silloin tällöin mieleen. Eivät enää tuskana erosta vaan lämpiminä aaltoina ja kaipuuna. Halauksen hetkinä riitti omana itsenään. Halauksessa sai vain olla. Sylissä ei tarvinnut esittää mitään.
Yksin ollessaan kaipaa usein tuota halihoitolaa. Sitä että voi pyytää toista ottamaan syliin. Käpertyä nukkumaan viereen. Nukahtaa toisen silitykseen. Herätä lämpimässä kainalossa. Viettää vielä hetki hyvässä olossa. Kaipaa tunnetta että on täydellinen. Tunnetta että riittää.
Monet sinkut, niinkuin minäkin, puhuvat halipulasta. Millaista on kun kukaan ei halaa? Miltä tuntuu kaivata kipeästi toisen ihmisen kosketusta? Jos ei ole lapsia tai kotieläintä joita halailla niin millä halipulaansa voi helpottaa? Joutuuko halauksen hinnalla antamaan jotakin mihin ei olisi valmis? Onko saadakseen myös pakko antaa? Mihin olet valmis tyydyttääksesi tuon kosketuksen tarpeen? Voisimmeko paremmin jos saisimme enemmän kosketusta?
Työssäni kohtaan ihmisiä. Harrastuksessani kohtaan ihmisiä. Nuo ihmiset ovat vilpittömimpiä koskettajia. Lapset ja vanhukset. Hekin kaipaavat. Hekin tarvitsevat kosketusta, turvaa, suojaa. Peitellessäni muistisairasta vanhusta nukkumaan, silittelen usein hänen hiuksiaan tai käsivarsiaan. Kosketus poistaa pelkoa ja rauhoittaa. Kosketus luo välillemme turvallisuutta. Samoin lapset. Kaipaavat syliin. Haluavat kertoa päivän tapahtumista tai näyttää mitä uutta ovat oppineet. Hakevat huomiota aikuiselta. Kaipaavat samaa turvaa kuin kaikki muutkin. Pitävät ehkä halaamista nolona mutta salaa toivovat jonkun silti koskettavan.
Uskallammeko koskettaa? Saammeko koskettaa? Kenen suoja-alueelle ei saa astua? Kenen suoja-alueelle pitää uskaltaa astua? Voinko halaamalla vahingoittaa? Millaisessa tilanteessa halaaminen on kiellettyä? Milloin ehdottomasti jopa suotavaa? Voinko? Saanko? Uskallanko? Halauksen puute satuttaa. Se vahingoittaa. Se lamauttaa. Kosketuksen puute saa meidät tuntemaan itsemme huonommiksi. Kosketus auttaa hyväksymään itsemme. Terveessä halauksessa olemme virheettömiä ja tärkeitä, arvokkaita. Meistä välitetään. Meitä halutaan pitää hyvänä ja rakastaa. Toisen ihmisen kosketus tekee meistäkin ihmisiä. Se inhimillistää. Se koskettaa.
Voitaisiinko vain halata tosiamme? Koskettaa enemmän? Perustaa halihoitola :). Jookos? Halaamisiin <3