Lapsuuden usko

Eilen oli hyvä päivä. Tai noh, mitä kukakin hyvällä ajattelee. Nyt lopeta, jos ”Jesse-höpinä” kyllästyttää.

Eilen oli siis helatorstai, Jeesuksen Taivaaseen astumisen päivä. Kävin messussa, lempikirkossani. Kirkossa jossa minut on kastettu ja konfirmoitu. Kirkossa, joka ei asuinpaikkani mukaan ole kotikirkkoni, mutta johon olen henkisesti päättänyt adoptoitua. Itse messusta ei ole kummempaa sanottavaa. Normaalia messumeininkiä. 

Kirkkokahveilla istuin kahvikuppi ja pullapala edessäni. Yksin tietenkin koska en arvaa mennä muiden pöytään. Puolituttu pappi käveli ohitseni mennäkseen viereiseen pöytään jutustelemaan. Kääntyi kuitenkin takaisin ja tuli istumaan minua vastapäätä. Kyseli kuulumisia. Olemme tavanneet Isäni kuoleman jälkeen sururyhmässä. Juteltiin niitä näitä. Kunnes se vain tuli suustani: ”Ahdistaa tää uskoontulo…” Siinä se oli. Ääneen sanottuna. Rehellisesti. Keskustelu siirtyi siis uskoon, uskontoon, kirkkoon.

Pappi kuunteli. Hyväksyi. Ymmärsi. Katsoi silmiin. Antoi anteeksi epäilyni ja kiukutteluni. Hyväksyi silti. Lupasi armon riittävän minunkin syntieni ylitse. Ehkä tajuamattaan antoi synninpäästön. Kyyneleet silmissä kuuntelin. Pappi puhui kauniisti uskosta, synnistä, minusta. Ei hetkeäkään epäillyt Jumalan rakkautta. Ymmärsi tunteen jota vastaan taistelin. Ei pakottanut tai painostanut uskomaan. Luotti oman uskonsa riittävän. Luotti Luojan näyttävän oikean tien. Uskoi Jumalan rakkauteen minuakin kohtaan. ”Uskon, että Jumala katsoo rakastavasti perääsi”, oli viimeiset sanat ennenkuin puin takin päälle ja lähdin kevätiltaan. 

Kotona itkin. Itku oli kuitenkin puhdistavaa ja sen jälkeen olo oli kumman rauhallinen. Kuuntelin erästä laulua.

 

”Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen

Kätesi sä rukoukseen liitit ain

     ”Levolle lasken Luojani. Armias ole suojani”

Näin sä rukoilit niin turvallisna vain.

 

Etsiessäs onnea harhateille jouduit sä

 

Surua ja tuskaa toi vain maailma.

Tie on pitkä takaisin, salassa sä itketkin

muistaessasi lapsuuskodin onnea”

Mietin mikä sai papin kääntymään takaisin ja tulemaan luokseni. Jokin Korkeamman johdatus? Uskon niin. Pappi palautti pienen palan lapsuuden uskoani takaisin. Jaksan taas jatkaa matkaa uskoen, luottaen ja rakastaen. Kiitos Jumalalle, joka lähetti tuon papin luokseni. Juuri silloin, juuri sillä suuren epäilyksen hetkellä. Näin oli tarkoitus tapahtua.