Katselen kuvaani peilissä. Peilikuvani katselee tutkivan näköisenä takaisin. Tutkin suutani, silmiäni, kokonaisuutta. Huomaan pitäväni hymystäni, silmätkin ovat kauniit. Mietin mitä kaikkea nuo silmät ovat nähneet. Miten paljon tarinaa katseeseeni sisältyy. Minun tarinani piti päättyä jo kauan sitten. Silmieni sulkeutua viimeisen kerran. Minun ei koskaan pitänyt nähdä kolmekymmentävuotispäivääni. Koko nuoruuteni uskoin siihen. Etten selviä tästä maailmasta kolmeakymmentä vuotta. Mutta selvisin! Minä tosiaan selvisin! Peilistä katselee onnellinen nainen. Uskon, että onnellinen ihminen on omalla tavallaan myös kaunis. Niinpä peilistä katselee myös kaunis nainen. Aikuinen nainen, sanovat muut. 

Hymyilen peilikuvalleni ja sanon ääneen: ”Oletpa kaunis tänään”. Peilikuva vastaa hymyyni ja kertoo minun olevan kaunis. Kerron vielä peilikuvalleni sen olevan oikeasti ihan hyvä tyyppi. ”Sä selviit kyllä, sua rakastetaan..”, kertoo peilikuva. Hymyilen edelleen tyhmänä peilikuvani edessä. Rupean hihittämään tilanteen absurdiudelle. Täällä minä aikuinen nainen juttelen peilikuvani kanssa….

Lähden ulos hyvällä tuulella. Naapurirapun ovesta heijastuu kuvani. Isken sille salaa ja hymyillen silmää…..