Pysähtyisitkö auttamaan minua?!
Muutama päivä sitten olin menossa töihin. Matkalla kiinnitin huomioni ihmisiin, joilla oli selkeästi hätä. Maassa makasi kouristeleva mies eivätkä ympärillä olevat ihmiset oikein tienneet mitä pitäisi tehdä. Hätäkeskukseen olivat soittaneet. Pysähdyin, laskin laukkuni maahan ja kyykistyin miehen viereen. Yritin rauhoittaa huolesta hermostuneita ystäviä ja opastin samalla kuinka miestä tulisi pitää, jotta hengitystiet pysyisivät avoinna. Pian mies tokeni jonkun verran ja nousi ja lähti jatkamaan matkaa. ”Kiitos että autoit mustalaista…”, sanoi rouva vieressäni silmiin katsoen.
Ihmettelin miksen olisi auttanut…
Töihin päästyäni kerroin miksi olin myöhästynyt muutaman minuutin. Osa vähän naurahtaen sanoi jotakin viitaten siihen suuntaan, että mustalaisen olisi voinut jättää maahankin ja ”katoitko ettei lompakko lähteny?”. No, pysähdyin, ja ei, en katsonut. Ainoa ajatukseni oli tietenkin vain auttaa maassa makaavaa ihmistä…
Myöhemmin samana päivänä ajelin pyörällä metsätiellä. Vastaan tuli muutamia ihmisiä, asiallisen ja fiksun näköisiä. Hetken päästä huomasin metsäpolulla pienessä mäessä makaavan miehen. Mies hengitti vaikka olikin silmät kiinni. Miehen ohimolla oli kaksi avointa verestävää haavaa. Pienen matkan päästä joku huikkasi että oli jo soittanut apua ja menee ohjaamaan poliisin/ambulanssin oikeaan paikkaan. Itse laitoin pyörän lukkoon ja lähdin kysymään miehen vointia. Kohtalaisen sujuvasti mies vastaili kysymyksiini. Sekavasti, mutta sujuvasti. Kertoi olevansa kotimatkalla, taalainmaalle. Hetki siinä jutusteltiin, olin kuulemma enkeli. Mies kertoi, että voisi vaikka kuolla siihen paikkaan, koska viimeinen näky olisi niin kaunis.. Tässä vaiheessa lähdin pikaisesti polkemaan toiseen päähän metsätietä, josko poliisi olisinkin väärällä tiellä. Takaisin tullessani mies makasi edelleen silmät kiinni samassa paikassa. Niin oletinkin. Mutta ohi oli kulkenut useita ihmisiä. Oliko kukaan heistä edes harkinnut pysähtyvänsä?!
Poliisien saapuessa mies jo istui polulla. Osasi jo kertoa kotipaikkansakin. Poliisit kohtelivat miestä asiallisesti, vaikka vähän naureskelivatkin minulle että ”taas näitä”. Ymmärsin, että poliisit olisivat vieneet miehen kotiin putkan sijaan. En ole varma. Ehkä ottivat viinapullonkin matkaan?
Itsekin näin kyllä viinapullon ja hieman sotkuisen oloisen miehen. Mutta näin myös metsäpolulla makaavan ihmisen, jonka päästä tuli verta.
Mietin miksi ihmiset vain kävelevät ohitse? Autammeko helpommin vaivaista vanhusta tai pientä lasta? Ovatko he enemmän ansainneet tulla autetuksi? Millä ulkoisilla merkeillä voimme päätellä, että joku ei ”ansaitse” apuamme? Mille ihmisyyden asteelle silloin itse voimme sijoittaa itsemme? Jos emme auta muita, ansaitsemmeko me muiden avun?
Itse olen avoimesti bi-seksuaali. Seurustellut naisen kanssa. Tapaillut ja jopa suukotellut julkisesti. Olen kuullut todella rumia kommentteja kuinka olen sairas, ällöttävä, etova, kuvottava ja niin edelleen. Olen kuullut että minun kaltaiseni pitäisi kaikki tappaa. Olen kuunnellut kuinka ilkeitä sanoja ihminen voi toiselle sanoa. Ja vain koska rakastan.
Olen siis saastainen ja likainen, ällöttävä ja etova ja minut on haluttu tappaa. Jos löytäist minut maasta verisenä tai kouristelevana, pysähtyisitkö auttamaan?