Sairauslomalla

Sairauslomalla. Yht’äkkiä ei vaan jaksanut. Halusin käpertyä sikiöasentton sänkyyn itkemään. Peiton alle yksin. Lääkäri oli samaa mieltä, ei töihin. Lääkäri oli kuitenkin huolissaan. Miten me pysäytämme tämän alkavan masennuksen ja ahdistusoireilun? Lääkäri oli ymmärtäväinen. Eihän tilanne ole helpoin. Kaikki ihmiset reagoivat. Kukin tavallaan. Suosiolla antoi sairauslomaa. Halusi kuitenkin auttaa. Käski lähtemään kotoa päivittäin. Vähäisiä oli keinot auttaa. Lääkkeitä ei halunnut määrätä. Määräsi keskustelemaan jonkun kanssa. Ammattiauttajan kanssa käsittelemään ajatuksiaan. Siihen päädyttiin yhdessä.

 

Hyvä ajatus. Ainoa ongelma on ettei tässäkään yhteiskunnassa ole mitään keskustelupalvelua. Ainakaan kunnallista. Vastauksina ”jos et ole itsetuhoinen niin…”. Pitäisi siis olla jo siinä vaiheessa että haluaa tappaa itsensä. Ja kuka siinä vaiheessa jaksaa tai haluaa enää hakea apua? Ja kuka jaksaa siinä vaiheessa taistella oikeuksistaan? Vielä jaksoin soittaa yhden puhelun apua pyytääkseni. Seuraavien puhelujen kanssa luovutin. No, ei sitten. Jos apua ei tule niin odotetaan sitten että haluaa kuolla. Odoteaan että haluan päättää tämän matkan, tämän elämän. Eipähän sitten enää tarvitakaan sitä keskustelua tai muutakaan apua..

 

Viime yö meni huonosti. Heräilin ja pyörin levottomasti. Lääkkeistä ei juurikaan ollut apua. Olen edelleen vuoteessa vaikka päivä on jo pitkällä. Ei ole voimia nousta eikä tahtoa. Ei ole suunnitelmaa mitä tehdä. Kavereille olen laittanut viestejä että tulisin mielelläni päiväkahville. Kukaan ei vastaa. Olen jälleen taakkana muille. Jälleen surkea ressukka josta jonkun täytyy huolehtia… Annan siis puhelimenkin olla ja jätän ystäväni rauhaan. 

 

 

Kirjoitan uuden postauksen jotain tehdäkseni. Kyllästyn ja käyn takaisin peiton alle ja alan odottaa iltaa että voi ottaa unilääkkeet ja toivoa että nukkuu muutaman tunnin. Vaikka en tiedä mitä huomiseltakaan odotan…..