Suomen Puolustusvoimien harmaa väri sulautuu yllättävän hyvin suomalaiseen katumaisemaan. Musta, harmaa, oliivinvihreä ja tummansininen ovat ehkä yleisimmät värit, mitä kadulla tulee vastaan. Nykyvaatteet saavat paljon vaikutteita armeijamuodista, joten tämänkään takin kaltaiset epolettilätkät olkapäillä eivät ole harvinainen näky. Nykyihmiset eivät edes välttämättä tunnista vaatetta armeijan ylijäämäksi, elleivät pääse lähietäisyydeltä näkemään muovisia leijonanappeja.

Takki on valmistettu sarkakankaasta, joka on tässä tapauksessa tuntematon sekoitus sekä villaa, että muovia. Inttikamassa harvemmin näkee mitään koostumus- tai varoituslappuja sadalla eri kielellä. Voi olla tyytyväinen, jos kokomerkintä on vielä tunnistettavissa. Takki on Valtion Pukutehtaan vuonna 1984 valmistama, mutta ostin sen uutena kympillä Varustelekasta. Uuden takin tunnistaa esim. joka puolelle niitatuista kokolapuista, omassa takissani niitä taisi olla yhteensä 10.

Sarkakangas on Wikipedian mukaan ”karstalangasta tehty tiivis huopamaiseksi vanutettu villakangas”. Käytännössä tämä näkyy niin, että kangas hengittää, mutta pitää lämpöä sisällä ja tuulen ulkona. Eniten kankaasta tulee mieleen huopatossu – kangas on melko jämäkkää ja karkeaa. Villa luontaisesti hylkii vettä ja likaa, mutta kyseessä ei ole kovin kosteiden kelien vaate. Takki kastuu vesisateessa läpimäräksi asti, kuten muutkin villatakit.

Kokojärjestelmä on yksinkertainen – takki on kokoa 9/50. Pituuskokoja on väliltä 6-9, tämä vaikuttaa ainakin hihan pituuteen, ehkä myös helmankin. Rinnanympärys on perinteinen eurooppalaisen järjestelmän mukainen. Hihat ovat tilavat, mutta itselleni liiankin pitkät. Toisaalta pelivaran vuoksi käsiä voi heilutella vapaasti, eivätkä ranteet altistu kylmälle. Alle mahtuu paksumpikin paita. Vyötärö on vakiona tarkoitettu hoikille ihmisille, mutta nappeja voi siirtää ~2cm, ja molemmissa sivusaumoissa on 5cm päästövaraa. Housuja valitessa on hyvä huomioida, että housut nousevat vyötärölle, muuten selkä voi jäädä paljaaksi.

Takissa ei ole vuorta, mutta hihansuissa, vyötärön kohdalla helmassa, taskuissa sekä kyynärpäissä on sisäpuolella kangasvahvikkeet. Sisäpuolella olevia reunoja ei ole viimeistelty, joten takki on suht raa’an näköinen sisältä. Molemmissa kainaloissa on kuusi kappaletta metallisia ilmareikiä, jotta ilma vaihtuisi etenkin herkästi hikoilevien kainaloiden alueella.

Hihat saa käärittyä ylös likaisia töitä tai käsienpesua varten, kuten kaikissa hienoissa takeissa kuuluukin.

Edessä on kahdeksan nappia, joista kolme lähekkäin vyötäröllä, neljä harvemmin ylempänä, ja ylin nappi sulkee kauluksen. Kaulus on siitä kätevä, että se suojaa ylös taitettuna pitkäkaulaisenkin ihmisen kaulaa. Kauluksen sisäpuolelle mahtuu ohuehko kaulahuivi, mutta mitään kovin paksua sinne ei mahdu sullomaan.

Säätämällä takin alla olevien vaatteiden määrää, hanskoja, päähinettä ja kaulahuivia takki toimii periaatteessa kylmemmilläkin keleillä. Armeijassa tällä takilla mentiin kaverin mukaan ”kesät talvet” Sodankylässä, -30C:stä toukokuun yli 10C:n ”helteisiin”. 10C on ehkä raja, minkä jälkeen en takkia panisi päälleni, jos aurinko paistaa. Iltaisin, pilvisinä päivinä ja tuulisella kelillä takkia on tullut käytettyä kesäisinkin.

Ainoat ongelmat ovat vain kaksi rintataskua – povitaskuja ei ole – ja se, että takki ei suojaa lonkkia tai reisiä. Millään kovin ohuilla housuilla ei ilkeä mennä ulos mittarin lähestyessä nollaa, tai etenkään pudotessa pakkasen puolelle. Tämän vuoksi päälle voi harkita laittavansa päällystakin, esim. trenssin tai sarkamanttelin, suojaamaan jalkoja kylmemmillä keleillä. Kannattaa kuitenkin olla varovainen useiden armeijatuotteiden yhdistämisessä, jos ei ole menossa esim. naamiaisiin tai Halloween-bileisiin. Kaikki eivät nimittäin ymmärrä hienojen vaatteiden päälle!

Never go full retard

Seuraavassa blogikirjoituksessani pohdin sitä, miten brändit vaikuttavat käyttäjän statukseen sekä vaatteen osto- ja jälleenmyyntihintoihin.