Lapsettomuus kokemukseni
Lapsettomuus alussa ja hakeutuminen hoitoihin
Polkumme lapsettomuushoitoihin johti noin kolme vuotta sitten, kun kahden vuoden yrittäminen ei ollut tuottanut tulosta. Kertaakaan kahden vuoden aikana en saanut edes niin kutsuttua haamuviivaa mihinkään testiin. Toivo oli todellakin hiipumassa ja ajatus siitä, että emme tulisi koskaan saamaan omaa biologista lasta tuntui tuskalliselta. Vasta hoitoihin hakeutumisen jälkeen kerroin läheisilleni ja romahdin täysin. Aloin kuvitella millaista elämä olisi kaksin kuolemaan asti. Olisiko tällä elämällä edes mitään merkitystä? Totta kai olisi, mutta lapsesta asti olin haaveillut äitiydestä ja se tuntui olevan ainoa asia, jonka koin antavani elämälleni arvoa. Oli vaikea kuvitella, että löytäisin elämäni tarkoitusta mistään muualta.
Menimme aluksi yksityiselle. Minusta tuntui, että siellä pääsee nopeammin alkuun kuin julkisella puolella. Olin lukenut kokemuksia pitkistä jonoista julkisella. Pääsimme nopeasti ensikäynnille ja siellä aloimme kartoittaa mahdollisia syitä lapsettomuudelle. Hoitoihin pääseminen oli suuri helpotus ja ensimmäistä kertaa vuoteen sain vähän toivon kipinää heräämään. Ensikäynnin ultra tehtiin ja huomattiin, että kohdussani on noin 2cm kokoinen myooma. Tehtiin lähete tarkempiin tutkimuksiin naistentautien poliklinikalle ja sanottiin, että ei sen myooman varmaan pitäisi vaikuttaa lapsettomuuteen. Kaikki muutkin alun testit tehtiin yksityisellä ja alkoi näyttää siltä, että mitään syytä lapsettomuudelle ei löytyisi.
Varsinaiset lapsettomuushoidot käynnistyvät
Päätimme koittaa lääkkeellisiä keinoja lapsettomuuden hoitamisessa. Muutaman kuukauden ehdin lääkitystä käyttää, kunnes koitti aika mennä naistentautien poliklinikalle. Myooma oli kasvanut kahdesta sentistä neljään. Mietittiin, voisivatko lääkkeet vaikuttaa myoomaan negatiivisesti ja lopetin sen kokeilun siihen. Samalla sain tilaisuuden vaihtaa yksityiseltä julkiselle, kun julkisella kuitenkin haluttiin samalla tarkkailla myoomaani. Kerroimme yksityiselle, että emme halua enää jatkaa siellä hoitojamme. Ehtomme yksityisellä aloittamiseen olikin aina ollut, että voimme lopettaa missä vaiheessa tahansa ja vaihtaa julkiseen, jos hinnat yksityisellä tuntuvat liian suurilta. Alkututkimusten jälkeen hinnat nousivatkin hurjaa vauhtia.
Pääsimme parissa kuukaudessa julkiselle. Koska kaikki tutkimukset oli tehtynä, pääsimme etenemään nopeammin. Lääkkeitä ei ollut järkeä enää koittaa ja inseminaatioon emme lähteneet siinä pelossa, että myooma ehtisi jo kasvaa vauhdilla ennen kuin saisimme sillä toivottuja tuloksia. Seuraavana tiedossa olivat siis IVF- hoidot. Sen tuloksena saimme 10 munasolua kerättyä, joista 8 hedelmöittyi ja vain 5 lopulta jatkoi kehittymistä. Minulle tuli joku tulehdukseen viittaava tila punktion jälkeen, joten tuoresiirtoa emme päässeet tekemään. Sain soiton lääkäriltä silloin, kun alkiot olivat siirtymässä pakkaseen. Hän kertoi että vain kaksi niistä viidestä alkiosta selvisi pakastukseen asti! Järkytys oli aika suuri.
Ensimmäinen alkio sulatetaan, lapsettomuus läsnä jo kolme vuotta
Seuraavassa kierrossa saisimme pakastealkion siirron, siis jos se alkio ensin selviäisi sulatuksesta! Piinaa ja odotusta, aina vaan piinaa ja odotusta. Tähän mennessä lapsettomuus oli ollut läsnä jo kolmen vuoden ajan.
Saimme tietää alkion selvinneen sulatuksesta ja sain sen kyytiin toukokuussa 2020. Muistan sen päivän täysin selkeästi vieläkin. Aurinko paistoi ulkona, kun astuin klinikan ovista ulos. Tunsin jotain muuttuneen, sillä minussa oli ensimmäistä kertaa elämässäni elävä alkio sisälläni. Meistä kahdesta tehty. Mieheni odotti autossa, koska vallitsevan tilanteen takia puoliso ei saanut silloin tulla sisälle mukaan.
Raskaustestiin plussa, silti huolettaa
Niin siinä kävi, että alkio kiinnittyi ja sain elämäni ensimmäisen haamuviivan, hieman liian aikaisin testattuna. En tietenkään voinut uskoa sitä, joten tilasin lisää testejä. Mitä jos plussa olisi vain tukilääkkeiden aiheuttama viiva. Voivatko ne vieläkin vaikuttaa? Voiko olla viivan paikkaa testissä? Lapsettomuus vaivaa taustalla ja saa epäilemään sitä, että voiko meille muka tulla vauva. Mieli keksii kaikenlaisia syitä sille, miksi raskaustestin viiva ei voisi olla oikea.
Mietin, että odottaisin vielä vähän aikaa läheisilleni kertomista. Tosi asiassa olo ei ollut kauhean luottavainen raskauden jatkumisen suhteen. Halusin olla varma, ennen kuin kerron. Kuitenkin raskausviikolla 5 alkoi verinen vuoto, mutta varhaisultrassa kuitenkin näkyi sykkivä sydän. Vieläkään en ollut tarpeeksi vakuuttunut, sillä lähipiirissäni oli ollut huonoja kokemuksia ja verinen vuoto pelästytti. Mietin, että kerron sitten varhaisultran jälkeen, mutta taas verinen vuoto alkoi. En saanut tarvitsemaani lohdutusta neuvolasta, sain vaan vastauksen, että voi olla että on keskenmeno tai sitten ei. Miten jaksaisin kertoa raskaudesta, joka on menossa kesken, kun minun pitää kannatella itseänikin. Entä sitten muiden suru siihen päälle?
Uskallus puhua raskaudesta ääneen
Sain neuvolan kautta ylimääräisen ultran raskausviikolle 9 ja kun siellä näin pienen liikkuvan sikiön, helpotus valtasi minut. Olin niin onnellinen, että halusin kertoa muillekin. Ensin kerroin siskolleni, äidilleni ja mummulleni kaikille samaan aikaan. Kertomiseen meni vähintään 10min, kun nauru otti minusta vallan. Nauroin kyyneleet silmissä enkä saanut millään sanoja ulos suustani. Siskoni alkoi vaatia, että kertoisin jo mikä niin naurattaa. Lopulta näytin vain raskaussovelluksen näyttöä, josta pystyi näkemään meneillä olevat raskausviikot. Tämän jälkeen kerroimme lähimmille ihmisille perheissämme ja raskaus muuttui aina vaan todellisemman tuntuiseksi.
Näin sai meidän pieni pakkasukko alkunsa. Haluan puhua avoimesti lapsettomuudesta, jotta samaa kokeneet voisivat saada vertaistukea ja parhaassa tapauksessa uutta toivoa omaan tilanteeseen. Tällä tarinalla on onnellinen loppu, vaikka vaikeutemme lapsettomuuteen liittyen eivät tähän loppuneetkaan. Kerron myöhemmin vielä lisää kokemuksia siitä, millaista on ollut kun toivoo toista lasta, mutta joutuu taas aloittamaan kaiken alusta. En tiedä mikä sana parhaiten kuvaa sitä, kun sinulla on jo lapsi, mutta toista ei taaskaan kuulu. Lapsettomuus sana kuulostaa siihen kohtaan vähän väärältä, sillä onhan meillä jo yksi lapsi. Lapsettomuudesta silti kärsimme edelleen, kun en tule raskaaksi omillamme.