Kirjaimia ja maalia
Ai vitsit, en mä edes viitsi pahoitella tätä pitkää hiljaisuuttani vastasyntyneessä blogissani. Tiesin jo ekaa postausta kirjoittaessani, että näin tulee käymään. Tekosyiksi voin nimetä matkan Amsterdamiin, sydämen rytmihäiriöt, häiriöt parisuhteessa, häiriöt omassa päässä, suunnattoman stressin, yo-kirjoitukset, laiskuuden ja maalaamisen.
Amsterdamista voisin kirjoittaa vaikka ihan oman postauksen ja liittää hauskoja kuvia siihen alle (tai väliin jos ihan hurjaksi ryhdyn). Voisin myös kirjoittaa taiteilijaelämästäni, runoistani, kirjailijahaaveistani ja kaikesta siitä mikä inspiroi minua. Tosiasiassa olen aika kehno taidemaalari. Siksi olenkin supistanut arvonimeni pelkäksi maalariksi. Se ei tosin estä minua maalaamasta tauluja tai äitiä kehystämästä niitä työpaikan seinille.
Runonikin ovat yleensä tönkköjä ja joudun polttamaan niitä takassa, sillä yhtäkkiä huomaan kirjoittaneeni pelkkää soopaa. Monta paperia täynnä tyhjiä sanoja, täydellisiä riimipareja ja semmoisia juttuja mistä ihmiset tykkää lukea. Eli ei mitään mikä oikeasti liikuttaisi. Ei uusia ulottuvuuksia, eikä mitään mikä näyttää tai kuulostaa minulta. Semmoista mahdollisimman myytäväksi tehtyä taidetta kuten Ikean taulut.
Kirjani kertoo tuikitavallisista ihmisistä ja heidän typeristä elämistään. Tavallaan se on todella hauska ja totuudenmukainen kirja. Semmoinen missä on kunnon ahdistuneita suomalaisia. Suomalaisia, jotka kyyläävät naapureita ja vihaavat kaikkea mistä tulee ääntä. Tylyjä suomalaisia, jotka töksäyttelevät asioitaan sekä häpeävät kaikkea mikä liikkuu. Sellaisia joilla on tosi karut kodit ja kummalliset vanhemmat (ja sitten jotkut hahmot ovat itse niitä kummallisia vanhempia). Kamalasti ajatuksia, stressiä, ahdistusta, vitutusta ja kömpelöä rakkautta.
Silti joka kerta, kun olen tehnyt jotakin luovaa ja taiteellista, tunnen suurta ylpeyttä. Olen saanut jotakin aikaiseksi ja se on tullut suoraan sydämestäni. Linja sydämestä aivoihini ja sieltä käsiini on toki vielä hieman säkkärä. Ideat menevät kyllä hyvin aivoihini, mutta tarvitsen käsien kohdalla harjoitusta. Pitänee siis vain kuunnella lisää sydäntä. Ja jaksaa luottaa siihen, että kädet kyllä oppivat. Joku päivä hahmotan vielä ajatuksiani ja ympäristöäni paremmin. Joku päivä käteni osaavat hahmotella sen paremmin paperille.
Sillä välin olen tyytyväinen taiteeseeni.
Ainoa kriitikkoni olen minä itse. Ensimmäinen ihailijani on äitini.
Taiteilijana minulla menee erittäin hyvin.