Perjantaifiiliksiä

Alkuviikko lähti käyntiin todella hitaasti ja väsyneesti. Päivät on ollut sitä luokkaa, että kahvia menee useampi kuppi päivässä. There is always time for coffee… Eilen päätettiin pitää arjen keskellä ihana rentoutumisilta Matiaksen kanssa. Istahdettiin jo alkuillasta sohvalle katsomaan sateen ropistessa Riverdalea ja herkuteltiin mm. juustojen ja suolaisten keksien kanssa. Päätettiin testata juustoa myös mustaherukkahyytelön kanssa, mutta se ei mennyt meillä jatkoon. Isona suosituksena kaikille lampaanmaitoon tehty Manchego-juusto, ihan sairaan hyvää! Tällaset arki-illat olis jatkossakin ihania. Arki menee meillä aina niin työntouhussa, ettei aina tajua vaan ottaa rennosti ja illat venyy pitkiksi. Nyt kerettiin ihan eri tavalla hengähtämään ennen nukkumaanmenoa.

Ihanaa kun viikonloppuna päästään Saloon mun läheisen tyttöjen yhteissynttäreille. Elvi täyttää 5 vuotta ja Olga täytti jonkun aikaa sitten 3 vuotta. He ovat mun lempparityttöjä ja heitä onkin ollut niin kova ikävä! Voin vaan kuvitella miten he taas juoksee into piukassa halaamaan lujasti! Kävin tänään kaupungilla hoitamassa asioita ja ostin heille niin söpöt mätsäävät vaatteet lahjaksi. Pienten lasten juhlat on niin ihania. Mulle lasten kanssa leikkiminen on täydellistä aivojen nollausta <3.

Muuten viikonloppu meneekin pitkästä aikaa aikalailla rentoutuessa.

Maanantaista onkin tulossa vähän erilainen. Kävin lääkärissä pari viikkoa sitten ja nielurisoissa oli kroonista tulehdusta. Nyt nielurisat leikataan ja toivon sormet ristissä, että sen jälkeen sairastelut loppuisivat kun keho ei ole kokoajan herkässä tilassa. Viime vuosi on mennyt lähes joka toinen viikko sairastellessa.

Olen koittanut nyt jo miettiä hiukan parin viikon ruokia, sillä todella laajat allergiat ja soseruoka tulee olemaan aika haasteellinen yhdistelmä. Tulen varmasti teillekin ensi viikolla jakamaan jotain reseptejä ruuista mitä kehittelen. Pari ekaa päivää tulee varmasti vedeltyä smoothieita ja jogurttia kun lämmin ruoka on kielletty. Näistä enemmän myöhemmin.

Näillä fiiliksillä viikonloppua starttaamaan.

Kivaa perjantai- iltaa!

-Iida

hyvinvointi parisuhde tapahtumat-ja-juhlat lapset