Pilotti

Helou!

Kiva kun löysit mun blogin ja tervetuloa lukemaan! Pohdin pitkään alottaisinko blogin kirjoittamisen, ja olisiko minulla täällä tarpeeksi annettavaa lukijoille tai olenko tarpeeksi persoonallinen. Mietin kuitenkin, että miksipä aiheita ei riittäisi, ja jokaisellahan on oma tyyli kirjoittaa, joten eipä tässä oikeaa tai väärää tapaakaan ole. Uskon, että tästä tulee itselleni niinkuin harrastus, jossa voin antaa mielen rauhoittua ja ajatusten virrata -ottaa pienen hetken vain itselleni ja rentoutua. Valokuvaaminen ja kuvienmuokkaus on lähellä sydäntäni, joten se yhdistyy bloggailussa mukavasti. Pienenä rakastin tarinoiden kirjoittamista ja tätä tekstiä kirjoittaessa mieleeni herääkin lapsuuteni keskittymishetket kirjoittamisen parissa.Tästä siis eteenpäin iloisella meiningillä!

Monia varmasti kiinnostaa myös mitä tulen täällä kirjoittamaan. Aiheet tulevat keskittymään matkailuun, sisustukseen, muotiin, kauneuteen, ruokiin  ja yleisesti erilaisiin fiilistely ja arkipäivän juttuihin. Aiheita voi toki myös välillä ehdotella minulle ja voin mahdollisuuksien mukaan niitä toteutella. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan itselleni tärkeistä aiheista, ja aiheista, joista muut voisi saada inspiksiä omaan arkeensa.

Sitten vähän itsestäni. Olen 20- vuotias sisustussuunnittelija Kaarinasta. Asun kihlattuni ja kääpiövillakoiramme kanssa metsän reunalla ihanassa miljöössä paritalossa. Olen todella pohdiskeleva ja tunteikas ihminen joka rakastaa kaikkea luovaa, kiehtovaa, unelmointia, muotia, kauneusjuttuja, luontoa, läheisiä ja matkailua… Näitähän riittäisi lueteltavaksi vaikka kuinka paljon! Harrastan agilityä ja käyn laulutunneilla viikoittain. Lisäksi olen vähän treenaillut minicrossilla ajoa mökkiteillä ja enduroreiteillä metsässä.

Unelmoin tällä hetkellä monistakin asioista, mutta nostaisin päälimmäisiksi ehkä harrastuksiini liityvät kilpailut, omakotitalon hankinnan ja häät. Tietty olen onnellinen tämänhetkisestä elämäntilanteestakin, mutta unelmointi luo minulle tavoitteita, joita on mukava lähteä toteuttamaan vuosien varrella.

Tällä hetkellä olen onnellinen niin monesta asiasta jota olen saanut elämääni ja mitä kaikkea on kesän mittaan tulossa loppuvuotta kohden ja mitä on jo ollut! Ystävät, kihlajaispäivä, 5. vuosipäivä, rippijuhlia, Kyproksen matka, agilitykilpailuja, mökkeilyä, rentoutumista ja hyviä viboja! Kesäaika on vaan niin energisoivaa ja ihanaa!

Kiva kun luit postaukseni ja toivottavasti seuraat matkaani jatkossakin!

-Iida

koti oma-elama sisustus ystavat-ja-perhe