2007 päivää yhdessä

17.1.2020 tuli täyteen viisi ja puoli vuotta yhteistä taivalta Matiaksen kanssa <3. On ihan huikeeta miettiä, miten ollaan oltu yhdessä jo kohta 6 vuotta! Yhteiseen matkaan on mahtunut niin paljon rakkautta, onnellisuutta, naurua, surua, vihaa, mielettömiä elämyksiä, seikkailuja, yllätyksiä… Luettelo olisi loputon.

Muistan miten pienenä tyttönä haaveilin poikaystävästä ja pelkäsin jo teinivuosien lähestyessä , löytyykö sitä oikeaa ikinä ja milloin se löytyisi. Olen joka ikinen päivä kiitollinen siitä, että meidän tiet kohtasivat ja olemme kokeneet tähän asti jo mielettömän yhteisen matkan <3. Se ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys tai helppo matka , mutta joka ikinen pienempi tai suurempi vastoinkäyminen ja onnistuminen on vahvistanut meitä ja on tehnyt meistä meidät. Vuosien varrella on edelleen oppinut toisesta ja itsestä uutta, kokenut uusia mahtavia asioita yhdessä ja ottanut elämässä suuriakin pelottavia askelia toisen tuella.

Välillä on jopa miettinyt onko itse toisen arvoinen ja ansaitseeko oman elämän kivisen polun rinnalle jotain niin ihanaa. Mutta kaikesta huolimatta on ollut sanoinkuvailemattoman upeaa huomata, miten toinen on pysynyt rinnallani. Rakkaudella on jokin niin suuri voima, mitä ei edes itse aina ymmärrä. On tärkeää muistaa olla kiitollinen elämän pienistäkin onnenjyvistä ja kiittää omaa rakkainta siitä että on tässä.

Yhteisten vuosien 2014-2020 pähkinänkuoressa.

2014-2016

Aloimme seurustella vuonna 2014<3. Vuosi oli täynnä toisiimme tutustumista, ihania kokemuksia ja yhdessäoloa. Asuimme tällöin Salossa vanhemmillamme ja lähdimme peruskoulun jälkeen opiskelemaan sisustussuunnittelua ja kaksoistutkinnolla teknistä suunnittelua. Teimme pieniä yhteisiä reissuja Tallinnaan ja nautittiin teinivuosista yhdessä. Vuosiin mahtui myös seikkailun ja rakkaushuuman lisäksi vaikeita elämänvaiheita.

2017-2019

Etsittiin yhteistä kotia pidempään ja vihdoin löysimme ihanan paritaloyksiön Kaarinasta! Tutustuimme uuteen kotikuntaamme ja haaveilimme runsaasti yhteisen tulevaisuuden jutuista. Tehtiin road trip autolla Saksaan ja vietettiin siellä meidän 3-vuotispäivää. 2018 yksi suurimmista unelmistani kävi toteen, kun Matias kosi mua <3. Kävimme 2018 Italiassa ja 2019 Kyproksen lämmössä, joissa koimme taas erityisiä kokemuksia ja nähtiin maailmaa yhdessä.

Nämä vuodet olivat kiireisiä ja paljon isoja käänteitä täynnä. Matias lähti inttiin, mulle tuli ensimmäinen työpaikka, josta jouduinkin lähtemään terveydellisistä syistä ja myöhemmin myös intin jälkeen Matias aloitti teknisen suunnittelijan työt yrittäjyyden jälkeen.

Vuosiin mahtui monenlaista ja etenkin itselle vuodet olivat osittain todella vaikeita mm. masennuksen myötä. Parisuhde oli todella koetuksilla, mutta kaikista hankalimmistakin asioista selvittiin yhdessä. Sain erilaisista terapiamuodoista apua ja elämän sai taas raiteilleen pikkuhiljaa. Nämä vuodet ovat olleet erityisen opettavaisia. Aloitin agilityn uudelleen muutaman vuoden jälkeen ja ihan uutena harrastuksena laulutunnit, jotka jouduin lopettamaan jokin aika sitten.

2020

Isomman kodin etsiminen on edelleen jatkunut tuloksetta, mutta eiköhän ihana koti löydy kevään aikana<3. Vihdoin myös Matiakselle saapui uusi auto Hollannista, joka on ihan huippu! Vuosi on tähän mennessä ollut jo melko tapahtumarikas, mutta upea! Vuoteen tulee mahtumaan paljon huikeita asioita, joista saadaan olla todella onnellisia ja kiitollisia<3.

Kivaa viikkoa!

-Iida

perhe parisuhde rakkaus