Uusi koti
Olen odottanut niin kauan, että pääsisin kertomaan teille lisää ihania suuria uutisia ja nyt vihdoin on tullut sen aika! Sillä meille tulee ensimmäinen OMA KOTI ❤️. Ostotarjous meni läpi torstaina ja kaupat on lyöty lukkoon. Tätä on odotettu nyt noin vuoden verran ja vihdoin se päivä on koittanut, en voi edes sanoin kuvailla miten helpottunut ja onnellinen olo on. Kerkesin jo stressaamaan todella paljon, ettei kotia löytyisikään ennen pienen syntymää ja joutuisimmekin jäämään yksiöön väliaikaisesti. Nyt odotus on palkittu, ihan huippua!
Muutamme siis rivitalokolmioon, joka on ihanan luonnonläheisellä ja rauhallisella asuinalueella. Huomattiin heti näytössä käydessä alueen olevan myös melko perhekeskeinen, joka tietenkin on ihanaa nyt kun saamme perheenlisäyksen. Päästään muuttamaan viimeistään kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Koti on nyt jo melko siistissä kunnossa, mutta halutaan silti tehdä sinne pintaremonttia heti alkuun. Pienellä pintaremontilla saa ihmeitä aikaan ja helposti kodista enemmän oman näköisen. Itselle on ainakin tärkeää, että koti on oman tyylinen ulkonäöllisesti jotta se tuntuu kodilta.
En tietenkään ole malttanut odottaa sisustuksen suunnittelun kanssa muuttoon asti, ja olenkin tehnyt jo pohjapiirrosluonnoksen, johon mietin kalusteiden järjestystä. Eniten odotan tällä hetkellä vauvan huoneen sisustamista❤️. Ideoita olisi vaikka kuinka, mutta pitäisi vain osata valita ne oikeat vaihtoehdot.
Ajattelin alustavasti jo etukäteen, että ottaisin kaikista huoneista ennen ja jälkeen -kuvia, joissa hahmottuu hyvin pintaremontilla ja pienillä uudistuksilla saatu ero! Pihaa aletaan laittamaan enemmän vasta myöhemmin, ehkä jopa ensi vuoden puolella enemmän ja siitä olisi myös ihanaa tehdä ”ennen ja jälkeen” -postausta tänne blogin puolelle. Nyt siis luvassa aika paljon myös uuteen kotiin liittyviä postauksia!
Ihanaa alkavaa viikkoa ❤️
– Iida