Joulun top 10

Me ollaan lähes kokonaan jo lomatunnelmissa! Ollaan nukuttu pitkään ja saatu univelkaa kuitattua ja tehty yhdessä Matiaksen kanssa paljon ihania juttuja. Eilen käytiin mökillä pienellä päiväreissulla, rakastan mökkeilytunnelmaa <3.

Vuosien mittaan on ollut ihanaa huomata miten joulusta on tullut itselle niin odotettu juhla. En aiemmin ollut niin jouluhenkinen, mutta nykyään jo lokakuun puolella musta tulee ihan jouluhullu ja odotan sitä into piukassa. Joulun merkitys on myös itselle muuttunut aikuisiän myötä. Joulun tärkeimpiä asioita on nykyään yhdessäolo ja tunnelma. Joulu täyttyy korvaamattomista hetkistä ja muistoista läheisten kanssa<3.

Jouluaatto ollaan kotona M:än kanssa ja joulupäivänä suuntaan kohti Saloa ja Sauvoa vanhempieni luokse. Johanna Puhakka sanoikin hauskasti somessa ”Eroperheiden lapset saa kaks jouluu” :D. Tätä ei olekaan tullut mietittyä, mutta tottahan se tosiaan on. Toki tätä lausahdusta ei voi silti yleistää, sillä kaikilla se ei mene näin. Mä vietän ihan kolmesti nyt joulua, kun Tapaninpäivänä lähden vielä tuttavien luokse.

Tein listan mun joulun top 10 jutuista. Se itseasiassa konkretisoi itellekkin aika hyvin sitä mitkä asiat ovat tärkeimpiä ja osa myös perinteitä lapsuudesta asti. Vaikka jouluksi ei tänäkään vuonna taideta saada lunta tänne Etelä-Suomeen, niin joulufiilistä saadaan varmasti muillakin joulujutuilla!

~  J O U L U N   T O P  10  ~

-Joulusaunatuoksut

-Kalaruoat

-Uuniriisipuuro luumurusinakeitolla

-Joulukahvit

-Joululeffat

-Jouluvalot

-Takkatuli

-Rentoutuminen

-Hyvä mieli

-Juhlatunnelma

Oikein rauhallista, rentouttavaa ja tunnelmallista joulua kaikille!

<3 Iida

koti tapahtumat-ja-juhlat ruoka-ja-juoma ystavat-ja-perhe