Meidän koti
Moikka!
ajattelin jo näin alkuun tulla esittelemään teille kotiamme muutamien kuvien kera. Koti on maailman paras paikka -hyvä juuri sellaisena kun se on. Kunhan se itselle tuntuu hyvältä ja tärkeältä -nimenomaan kodilta. Koti on mulle paikka, jossa voin olla oma itseni ja nauttia olostani niin hyvinä kuin huonoina päivinäkin. Rakastan sitä tunnetta kun pitkän päivän jälkeen on vain ihana istahtaa sohvalle, kasata päivän ajatuksia ja rentoutua.
Asumme Kaarinassa ihanassa n.50 neliöisessä paritaloyksiössä metsän reunalla. Nyt olemme asuneet täällä päälle pari vuotta. Alkuun kun muutimme tänne, mietin pitkään miten sisustustyylimme saisi sopimaan mm. talon vuosiluvulle ominaisiin kiintokalusteisiin. Kodissamme mm. -90 luvun keittiö, vanha takka suurilla yksityiskohdilla sekä osittainen lämpimän sävyinen puukatto ovat todella hallitsevia. Kun sisustusta lähdettiin pikkuhiljaa muodostamaan tänne, kodista muodostuikin päivä päivältä enemmän koti ja se alkoi tuntua omalta. Mietin, ettei kaiken tarvitsekkaan olla juuri oman tyylistä vaan tyyliä voi soveltaa ja koittaa parhaansa mukaan tehdä kodista oman näköisen. Olen oppinut myös arvostamaan jo kouluajoilla erilaisia tyylisuuntauksia ja yksityiskohtia. Jokaisen kodissa persoonallisuus tulee esille, sillä omalla vivahteellaan.
Omaan kotiin muuttaessa parhautta mielestäni oli pohtia sitä omaa tyyliä, jota sinne haluaa tuoda erilaisilla elementeillä ja yksityiskohdilla. Meillä Matiaksen kanssa sisustusmaku kohtasi onneksi melko hyvin! Itselleni kodin detaljeiden luomisessa tärkeää on huomioida ympäröivä luonto. Sain meidän kodissa sisustukseen myös inspiraatiota takapihan metsästä, joka näkyy mm. muutamassa taulussa, väreissä ja joissain materiaaleissa. Rakastan materiaaleja, valaistusta, pienen pieniä yksityiskohtia ja murrettuja sävyjä!
Halusin asettaa kodin etsintään pari ehtoa, jotka olivat itselleni hyvin tärkeitä: sauna, riittävät säilytystilat ja luonto. Kaikki saimme onneksi toteutettua, eikä niistä tarvinnut tinkiä. Olen niin onnellinen, että saan asua juuri täällä ja tässä kodissa!
Ihanaa alkavaa viikkoa! Huomenna me suunnataan kohti lentokenttää ja lähdetään seikkailemaan Kyprokselle.
-Iida