Rakenneultakuulumisia

Käytiin eilen kauan odoteussa rakenneultrassa, joka jännitti itseasiassa kaikista ultrista jostain syystä eniten. Sain lähetteen Aura klinikalle Tyksin sisäilmaongelmien vuoksi. Käynti oli todellinen pettymys…Olen saanut kyseisestä paikasta myös pari hyvää kokemusta, mutta tällä kertaa lääkäri oli todella epäammattimainen mielestäni monellakin tapaa ja meitä huolettavia asioita kohtaan hän oli väheksyvä eikä empatiaa löytynyt pätkääkään.

Ei saatu nähdä edes pientä juurikaan ruudulta, jota olimme odottaneet kummatkin kovasti ja käynti jäikin harmittamaan niin kovin, että päätimme mennä tänään vielä varmistamaan tiettyjä tärkeitä juttuja Terveystaloon. Onneksi siellä käynti oli todella ihana, lääkäri kuunteli meitä askarruttavat asiat, tutki kaiken tarvittavan vielä perinpohjaisesti ja varmisti lisäksi sukupuolen joka Aura klinikalla arvioitiin  vääräksi, todennäköisesti heikon kuvanlaadun ja napanuoraan sekoittumisen vuoksi. Olin myös aivan varma, että sikiökalvoon olisi tullut reikä jonka johdosta lapsivettä olisi hulahtanut, mutta tämäkin saatiin varmistettua ja lapsivettä se ei ainakaan ollut😀.

Onneksi kaikki oli hyvin! Saatiin sukupuoleen varmistusta ja edelleen on tyttö tulossa ❤️. Onneksi sukupuoli pysyi samana, sillä näin esikoista odottavana innokkuus hankintoja kohtaan on ollut melkoista ja laatikot onkin pursunnut jo pikkuhiljaa tyttöpainotteisia juttuja😀. Oma vahva fiilis tyttövauvasta on ollut aika alkumetreiltä asti, eikä selkeästi oma äidinvaisto ole ollut väärässä. En voi uskoa, että alkusyksystä meillä on pieni perheenlisäyksemme sylissä. Raskaus on ollut kohdallani rankempaa, kuin osasin koskaan odottaa, mutta samaan aikaan jotain niin maagista jota ei vain osaa sanoin kuvailla ❤️.

-Iida

perhe raskaus-ja-synnytys

Uusi koti

Olen odottanut niin kauan, että pääsisin kertomaan teille lisää ihania suuria uutisia ja nyt vihdoin on tullut sen aika! Sillä meille tulee ensimmäinen OMA KOTI ❤️. Ostotarjous meni läpi torstaina ja kaupat on lyöty lukkoon. Tätä on odotettu nyt noin vuoden verran ja vihdoin se päivä on koittanut, en voi edes sanoin kuvailla miten helpottunut ja onnellinen olo on. Kerkesin jo stressaamaan todella paljon, ettei kotia löytyisikään ennen pienen syntymää ja joutuisimmekin jäämään yksiöön väliaikaisesti. Nyt odotus on palkittu, ihan huippua!

Muutamme siis rivitalokolmioon, joka on ihanan luonnonläheisellä ja rauhallisella asuinalueella. Huomattiin heti näytössä käydessä alueen olevan myös melko perhekeskeinen, joka tietenkin on ihanaa nyt kun saamme perheenlisäyksen. Päästään muuttamaan viimeistään kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Koti on nyt jo melko siistissä kunnossa, mutta halutaan silti tehdä sinne pintaremonttia heti alkuun. Pienellä pintaremontilla saa ihmeitä aikaan ja helposti kodista enemmän oman näköisen. Itselle on ainakin tärkeää, että koti on oman tyylinen ulkonäöllisesti  jotta se tuntuu kodilta.

En tietenkään ole malttanut odottaa sisustuksen suunnittelun kanssa muuttoon asti, ja olenkin tehnyt jo pohjapiirrosluonnoksen, johon mietin kalusteiden järjestystä. Eniten odotan tällä hetkellä vauvan huoneen sisustamista❤️. Ideoita olisi vaikka kuinka, mutta pitäisi vain osata valita ne oikeat vaihtoehdot.

Ajattelin alustavasti jo etukäteen, että ottaisin kaikista huoneista ennen ja jälkeen -kuvia, joissa hahmottuu hyvin pintaremontilla ja pienillä uudistuksilla saatu ero! Pihaa aletaan laittamaan enemmän vasta myöhemmin, ehkä jopa ensi vuoden puolella enemmän ja siitä olisi myös ihanaa tehdä ”ennen ja jälkeen” -postausta tänne blogin puolelle. Nyt siis luvassa aika paljon myös uuteen kotiin liittyviä postauksia!

Ihanaa alkavaa viikkoa ❤️

– Iida

koti remontointi sisustus