Joulu 2019

Joulu vietettiin monien rakkaiden läheisten kanssa ja tästä on hyvä jatkaa kohti uuttavuotta. Jouluaattona olimme kotona rauhallisissa merkeissä. Tehtiin hyvät ruoat, syötiin hyvin, rentouduttiin, käytiin luistelemassa Turussa ja availtiin lahjoja. Joulupäivän ja tapaninpäivän vietto meni omien perheidemme kanssa. Oli ihanaa nähdä perhettä vihdoin ajan kanssa. Joulu meni siis kaikin puolin mukavasti! Toivottavasti myös sun joulu oli onnistunut<3.

Pääsin näkemään myös pitkästä aikaa mun lempparityttöjä Olgaa ja Elviä. He ovat siis läheisteni lapset ja melkein kun siskoja mulle <3. Tapaninpäivänä päästiin siis leikkimään piilosta,  naurettiin, riehuttiin, avattiin lisää lahjoja ja taas riehuttiin :D. Käytiin myös joulualeissa heti tapaninpäivänä, mutta tällä kertaa matkaan tarttui vain korvikset.

Mitä sain joululahjaksi?

Pitkään odotetun kerman sävyisen pörröisen takin, hajuveden, ruskean collegeoloasun, sisustusjuttuja, vartalonhoitotuotteita, nivelletyt polvisuojat (crossailuihin), suklaata, pörrösukat ja pari lahjakorttia.

Jouluna mulla on tapana laittaa vähän hienompi meikki ja kynnet. Siitä tulee niin kivasti juhlafiilistä. Tän vuoden lookin kruunasi Idun Mineralsin huulipuna sävyssä Jungfrubär ja kynsilakka sävyssä Kalksten. Huulipuna oli ihan nappivalinta! Sopii arkeen ja juhlaan. Plussana näissä kummassakin on se, että ne sisältävät hoitavia ainesosia!

-Iida

Perhe Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Meikki

Joulun top 10

Me ollaan lähes kokonaan jo lomatunnelmissa! Ollaan nukuttu pitkään ja saatu univelkaa kuitattua ja tehty yhdessä Matiaksen kanssa paljon ihania juttuja. Eilen käytiin mökillä pienellä päiväreissulla, rakastan mökkeilytunnelmaa <3.

Vuosien mittaan on ollut ihanaa huomata miten joulusta on tullut itselle niin odotettu juhla. En aiemmin ollut niin jouluhenkinen, mutta nykyään jo lokakuun puolella musta tulee ihan jouluhullu ja odotan sitä into piukassa. Joulun merkitys on myös itselle muuttunut aikuisiän myötä. Joulun tärkeimpiä asioita on nykyään yhdessäolo ja tunnelma. Joulu täyttyy korvaamattomista hetkistä ja muistoista läheisten kanssa<3.

Jouluaatto ollaan kotona M:än kanssa ja joulupäivänä suuntaan kohti Saloa ja Sauvoa vanhempieni luokse. Johanna Puhakka sanoikin hauskasti somessa ”Eroperheiden lapset saa kaks jouluu” :D. Tätä ei olekaan tullut mietittyä, mutta tottahan se tosiaan on. Toki tätä lausahdusta ei voi silti yleistää, sillä kaikilla se ei mene näin. Mä vietän ihan kolmesti nyt joulua, kun Tapaninpäivänä lähden vielä tuttavien luokse.

Tein listan mun joulun top 10 jutuista. Se itseasiassa konkretisoi itellekkin aika hyvin sitä mitkä asiat ovat tärkeimpiä ja osa myös perinteitä lapsuudesta asti. Vaikka jouluksi ei tänäkään vuonna taideta saada lunta tänne Etelä-Suomeen, niin joulufiilistä saadaan varmasti muillakin joulujutuilla!

~  J O U L U N   T O P  10  ~

-Joulusaunatuoksut

-Kalaruoat

-Uuniriisipuuro luumurusinakeitolla

-Joulukahvit

-Joululeffat

-Jouluvalot

-Takkatuli

-Rentoutuminen

-Hyvä mieli

-Juhlatunnelma

Oikein rauhallista, rentouttavaa ja tunnelmallista joulua kaikille!

<3 Iida

Koti Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat