Vappuhumua
Vappu vietettiin tänä vuonna lähes kokonaan kotona rennoissa merkeissä! Itseäni ei itseasiassa edes jäänyt harmittamaan, ettei vappua päässyt viettämään isommalla porukalla, sillä rakastan viettää monia juhlia perheen kesken ihan kotihiirenä😀. Nyt jotenkin raskaana ollessa on tuntunut erityisen hyvältä olla vain kotona perheenä, jos niin voisi jo sanoa. On ollut omalla tavallaan jonkunlainen ”pesänrakennusvietti”.
Aloitettiin vapun juhlinta perjantaina grillaten ja leivottiin maidottomia kinuskidonitseja. Donitsien leipominen olikin melkoinen työmaa…Kaupasta oli donitsivuoat loppu, joten jouduin tekemään ne muffinivuokaan ja pyörittelin vuoan keskiosaan foliosta palloja, jotta se jättäisi keskelle reiän😀 . Eihän se niitä reikiä siihen sitten kuitenkaan tehnyt, mutta homman pelasti pursotustylla jolla sain ne pyöräytettyä. Itse ohje oli jotenkin vähän epäonnistunut, sillä donitsien koostumuskaan ei ollut laisinkaan kuohkea. Nooh ilman jälkkäriäkin pärjättiin ja herkuteltiin sitten simalla! Juhlat on ihan parhaita ruoan puolesta, koska niihin tulee panostettua vähän eri tavalla ja ruokailuhetkien tunnelma on niin erilainen❤️.
Hyvien ruokien lisäksi meidän vappuviikonloppu koostui saunomisesta, tulevan kodin sisustusjuttujen valitsemisesta ja käytiin Eurokankaalla ostamassa minille makuupussiin ja vaunuverhoon kangasta. Ollaan parhaamme mukaan pysytty kotona, kun kuulun itse riskiryhmään, mutta joitain juttuja on ollut hyvä käydä katsomassa ihan livenä, jotta asioita saisi silti eteenpäin arjen keskellä. Lisäksi mentiin ilta-ajelulle Uuteenkaupunkiin meidän kosintapaikalle. Vaikka keli oli todella sateinen, niin paikka näytti niin kauniilta ja huomasimme, että jälleen kerran oletetusti sama joutsenpari oli paikan päällä ❤️.
Huomasin viikonloppuna Raskaus+ ja Vau sovellusta selaillessa, että nyt meidän pieni on sen kokoinen, että hänellä olisi ennenaikaisen synnytyksen sattuessa selviytymismahdollisuudet pikkukeskosena. Tämä uutinen piristi viikonloppua entistä enemmän❤️.
Toivottavasti myös sun vappu meni kivoissa merkeissä erityistilanteesta huolimatta!
-Iida