Pienenä asuessani Varissuolla Turussa, mietin usein että milloinkohan tulet oveni taakse. Odotin sua usein. Jos en tiennyt kuka on tulossa kylään, salaa ajattelin että tulisitkohan sä. Et kuitenkaan tullut. Kavereiden kanssa kun teki mieli  karkkia, toivoin että sä olisit tuonut sen saman oven taakse tai vaikka muutaman hilun niihin karkkeihin. Ovet vaihtuivat mutta sä et ilmestynyt ovien taakse. 
Moneen vuoteen ajattelin sua todella harvoin. Mietin vain että tätä se elämä on, tällaista ehkä sen kuuluukin sitten olla. En oikein tiedä oonko koskaan kaivannut sua, odottanut ehkä juuri silloin nuorempana. Kuitenkin tuntuu että kannan suurta kysymysmerkkiä selässä miettien että mistä olen tullut. Mistä mun tietyt piirteet on tullut. Kuvaa kun en ole susta nähnyt.

Vanhemmalla iällä oon satunnaisesti netin kautta yrittänyt etsiä tietoa susta sekä osallistuin joskus yläasteella Kadonneen jäljillä sarjaan johon mua ei kuitenkaan valittu mukaan. Tietoa on löytynyt erittäin erittäin vähän.

Työkaverini ehdotti miksen kävisi maistraatissa kysymässä. Ei ollut käynyt mielessäkään mikään maistraatti, saatika siellä käväiseminen. Siellä kuitenkin kävin. Tossa muutama kuukausi sitten. Mua jännitti tajuttoman paljon ja ajatus siitä että tämäkään käynti ei olisi täysin turha ja että saisin jotain uutta tietoa. Ainut tieto mitä mulla oli susta oli sun nimi. Se tietenkin riitti henkilöllisyystodistusta vastaan, tiedot ovat heillä erittäin salaisia. Sain tiedon että sun viimeisin kotikuntasi on ollut sama kuin mulla viimeisen kymmenen vuoden aikana, sekä että olet rekisteröinyt minut omaksi lapseksesi. Nämä kaksi asiaa sai todella tornaadon aikaseksi päässäni. Mietin sinä hetkenä pitäisikö olla vihainen, surullinen vai ihmeissään. Loppupeleissä tunsin kropassani kaikki nämä fiilikset samaan aikaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen kiitin virkailijaa ja poistuin maistraatista. Ulos päästyäni totaallisesti tunteeni räjähtivät. Kysymyksiä tuli mieleen tuhansia. Mutta keneltä kysyä ja saada vastauksia. Ihmiseltä jota ei tunnu edes olevan. Ihmiseltä jota en tiedä haluaisinko ikinä tavata, kuva riittäisi minulle.

Tiedän yhden henkilön joka tuntee sinut. Hän kuitenkaan ei ole vielä toistaiseksi vastannut viesteihini. En tiedä oletko sinä kieltänyt hänen olla vastamaatta viesteihini. Vai mikä mysteerisyytesi takana on. Se ettet halua olla yhteydessä on tullut selväksi jo pienenä. Kuitenkin onhan mulla oikeus tietää. Olen välillä kuitenkin miettinyt ettei mulla ole mitään velvollisuutta tähän.

Olen useaan kertaan jättänyt asian sikseen ja yrittänyt elää asian kanssa. Asia kuitenkin on vastassa aina. Sinä päivänä kun sen kuvan nään, todennäköisesti kysymysmerkki selässäni putoaa matkasta pois.
Tämän jälkeen todennäköisesti voin jatkaa elämääni rauhassa eteenpäin ilman tuhansia kysymyksiä joihin tiedän etten tule vältämättä koskaan samaan yhtäkään vastausta.

Osa ehkä ymmärsi että etsimäni henkilö on isäni, jota en ole eläessäni tavannut. Äitini on toiminut myös isänäni reilut 22 vuotta, tästä nostan hattua Äidilleni!

Toivon saavani päätöksen etsinnöilleni mahdollisimman pian,

Ensi kertaan, pus!