Se nuori tyttö, ensimmäistä kertaa yksin isossa maailmassa, paossa pikkukylän ahdistusta. Arkaillen lähijunassa, meneekö varmasti oikeaan paikkaan, eikö oikeasti tarvitse näyttää junalippua konduktöörille ja mitä siellä perilläkin odottaa. Kuunteli koko matkan jatkuvalla toistolla sitä kappaletta, joka oli saanut uskomaan, että joskus olisi vielä joku paikka jossa olla aidosti onnellinen ja oma itsensä.
Elämänsä tärkein päivä, pääsykokeet ja mahdollisuus löytää paikkansa maailmassa. Hölmö ajatteli, että tästä kun selviän niin selviän mistä vaan. Tulevaisuudessa odottaa maailma avoinna, ilon päivät lukiossa ja helpompi elämä.
Selvisikin siitä päivästä, syksyllä pakkasi itsensä ja elämänsä toiselle puolelle Suomea, täynnä intoa ja odotusta kaikesta uudesta, suuremmasta.
Ja vain hetken elääkseen uutta elämäänsä, vain tajutakseen, että aina tulee uusia odotuksia, suurempia haaveita ja seuraavia maaleja. Aina tavoitellessaan jotain suurempaa, sitten kun, tästä kun selviän, joskus, ei koskaan nyt.
Vähän vanhempana hymyillen miettii sitä naiivia tyttöä, joka intoa puhkuen aloitti oman elämänsä rakentamisen, jutteli lähijunissa tuntemattomille ja oli avoinna maailmalle, kaikille ja kaikelle.
Kymmenen vuotta myöhemmin ymmärtäen, että aina tulee uusia tavoitteita, uusia haasteita, uusia murrosikiä. Tajuaa vihdoin, että tässä on hyvä nyt, ei kriiseile enää tulevasta, vaan odottaa jokaista aamua kuin niitä keväisiä pääsykokeita. Elämä on siistiä, ja elämä on sitä nyt.

-Levoton

Sun piti olla mulle se, joka saa mut unohtamaan jokaisen aiemman virheeni. Sun piti olla se, joka palauttaa uskoni miehiin, joka osaa koskettaa mua juuri oikealla tavalla oikealla hetkellä. Katsoit mua kuin olisin koko maailman ihmeellisin ja mielenkiintoisin olento, sanoit sen ääneenkin ja mä hölmö uskoin. Mä sekoilin sulle viikonloppuisin humalaisia viestejä, ja sä et säikähtänyt niitä. Herrasmiehen elkein et halunnut ylittää rajojani tai olla liian nopea liikkeissäsi, koska kaikella oikeasti oli merkitystä. Varovaisena annoin sulle mahdollisuuden, vaikka mun on ollut vaikeaa päästää ketään oikeasti lähelle ja kertoa suoraan mitä tunnen ja ajattelen.

Kaikki oli selkeää ja helppoa. Olin saanut kuulla suustasi ne sanat joita olin pitkään odottanut, hymyissä suin palasin kotiin ja hehkutin sua ystäville, enpä arvannut että se olisi viimeinen kerta kun nään sut.

On vähän liikaa menossa just nyt, oot mahtava tyyppi, mut ei musta oo nyt mihinkään. Sori.

Sen kerran kun antaa jollekkin mahdollisuuden, uskoo hyvään ihmisessä ja tuntee olonsa turvalliseksi, saakin enemmän takkiin kuin koskaan aikaisemmin. Sitten sitä jatkaa sekoilua sekoilemasta päästyään, että unohtaisi ne elokuvalliset hetket kun maattiin vierekkäin ja kuunneltiin niitä sokerisia rakkauslauluja. Tequila puhdistakoon sinut muististani, muut miehet silittäköön mua että en kaipaisi sun lähelle, ja sun numerosi poistettakoon, että en vaikuttaisi epätoivoiselta viikonloppuisin.

Sinut vielä jos osaisin oikeasti unohtaa.

Terkuin, Levoton