Luovat lelut ovat lapselle parhaita
Luovat lasten lelut ovat nousseet ryminällä takaisin muotiin, joka on mielestäni todella hyvä juttu. Niiden avulla lapsi voi oikeasti kehittää itse itseään ja koko leikkiä ei ole ”kirjoitettu valmiiksi” jo etukäteen.
Ainakin itse omasta lapsuudestani muistan hyvin kuinka pienistä yksinkertaisista asioista sai aikaiseksi vaikka minkälaisia leikkejä kunhan vain käytti mielikuvitusta. Koenkin, että se oli suuri syy myös siihen miksi mielikuvitukseni on vielä tänäkin päivänä poikkeuksellisen hyvä monin puolin.
Nykyisin tarjolla on melko paljon erilaisia leluja luoviin leikkeihin, kuten useanlaisia magia-settejä, värityskirjoja, kuularatoja (oma suosikkini), roolileikkejä, musiikkileluja, pienoismalleja ja kotileikkeihin suunnattuja settejä. Tarjontaa on siis vaikka millä mitalla.
Omiin suosikkeihin kuuluu ehdottomasti ainakin Tacticin Top Magic Tric Mix, joka on siis alle 10 euron magia-setti. Tämän paketin avulla kuka tahansa lapsi muuttuu hetkessä taikuriksi ja mikä parasta; temppuja pystyy myös yhdistelemään ja muotoilemaan niistä omia versioita.
Itse hankin tämän setin alun perin joululahjaksi 9-vuotiaalle pojalle, jolle on tullut hankittua usein jopa satojen eurojen lahjoja. Tämä joulu piti mennä kuitenkin minimibudjetilla ja siksi päädyin taikurisettiin. Ilokseni huomasin kuitenkin heti, että pienestä hinnastaan huolimatta setti taisi olla paras lahja ikinä ja on ollut kovassa käytössä vielä tähän päivään asti (noin kaksi vuotta). Saattaapa myös olla, että pojasta tulee ihan oikea taikuri vielä jonakin päivänä, sillä niin hyvin hän on näistä tempuista innostunut.
Tyttöjen leluista kestosuosikiksi on puolestaan muotoutunut Disnay Princess Frozen tarrasetti, joka mielestäni alun perin tuntui jotenkin todella tylsältä ja vanhalta idealta. Tai sitähän se oikeastaan onkin. Kaikki meistä varmasti muistaa myös omasta lapsuudesta tutut kiiltokuvat, josta tämänkin setin kohdalla oikeastaan on kyse. Toisaalta olihan ne aivan paras jo silloin, niin miksi tämä asia olisi mihinkään muuttunut?
Olipa kyse joulu- tai synttärilahjasta, niin itse olen päätynyt siihen tulokseen, että pelkästään luovia leluja tästä eteenpäin. Ei enää nukkeja, pleikkaripelejä tai Angry Birds –hahmoja, vaan jotakin sellaista, minkä parissa lapsi joutuu käyttämään mielikuvitustaan edes hieman.
Onko sinulla lahjaideoita 7-13 vuotiaille lapsille? Jae kommenttina alapuolella :)
Kuvat: Lelukaupat.fi