tavaroiden läpikäynnistä. hyvä vai huono?

Aa että! Tiiättekö, miten välistä jotkut olemattomat, mitättömät asiat käypi vähän hermon päälle. Oikeesti mitättömät.
Sanotaan, että elämässä on suurempiakin asioita. Tottahan se on, enkä todellakaan vähättele, mutta kun mun elämässä nää on välillä niitä kaikkein suurimpia. Kun sille päälle satun. Nyt satuin.

Itehän oon yleensä ihminen, joka kääntää asiat sitten jollain tavalla positiiviseksi.
No, tää ei nyt käänny. Tätä on nyt jatkunut sen verran kauan. Tykkään siivoilla kaappeja, turhia sisustustavaroita, vaatteita, no siis vähän kaikkea pois. Kun sille päälle satun. Nyt viikonloppuna taas kattelin turhia, joutavia juttuja. Mulla on edellisestä ”sisustussuhteesta” niitä maalaisromanttisia juttuja. Mitkä ei sitten kiinnosta enää ja haluan eroon. En vaan onnistu pääsemään niistä. Liikaa hintaa tai jotain ja kun toisaalta en ihan ilmasiksikaan haluais antaa, vaikka eroon niistä haluan. Sitten kun oisin antamassa niitä ilmasiks, niin sitten ne taas kiinnostaa. En vaan haluis laittaa niitä kaappiinkaan, kun en myöskään tykkää säilöä kaapissa. Aattelen, että jos se joutaa kaappiin niin minä en sitä sillon tarvii. Tuskin ihastun enää koskaan uudestaan, kun otan ne kaapista ulos. 

Eikö oo kumma ja voitte kuvitella, että näitten ajatuksien myötä, käyn jopa itteni hermoille. Jospa vaan luovun niistä. Ilmaseksi. On mulla muutakin mietittävää. Tää nyt vaan taas päällimmäisenä.

Vähä niinku seurustellaan, mutta sattuu niin, että erotaan, koska ehkä ihastutaan uuteen, mutta sit nähdään vanha kumppani uuden puolison kanssa, niin alkaakin kiinnostaa uudestaan. Ehkä. Näin oon kuullut, että ehkä alussa se semmonen pieni mustasukkasuus kuitenkin tulee. Menee ohi, koska on onnellinen uuden kanssa. Niinku minunkin sisustusjutut. Vai alkaako maalaisromanttisuus kuitenkin kiinnostaa, joskus?

Nyt on alkanut viime vuosina kiinnostaa tosi paljon skandinaavinen, minimalistinen, valkea, musta, mahollisimman yksinkertainen sisustus. Moderni. Kuitenkin niillä ihanilla väripilkuilla. Sitä toteutan nyt. Pikkuhiljaa. Silleen, että tää ei alkais kyllästyttää ja sitten haluisin taas näistä jutuista eroon. Instagramissa kattelen aivan mielettömiä sisustajia ja heidän tilejä, joista inspiroidun. Mutta niin, ei ne maalaisromanttiset sisustusjutut sitten sovi millään enää. Yritin, mutta ei miellytä.

Kysymys heräsikin ja mielenkiinnolla kysyn, että mitä teette sellasille tavaroille, mistä haluatte eroon, mutta haluaisitte ehkä hieman rahaakin niistä?

Mielessä myös kierrätys! Minusta ei oo huono juttu, että käy kaappeja läpi ja kierrättää. Kierrättäminen on kiva ja itekin kierrätän, mutta joistakin jutuista vaan haluis muutaman euron kun niistä on itekin maksanut, jopa hieman enemmän. Ehkä mun pitäis harventaa tätä läpikäyntiä, niin ei kävis näin, että ne lojuu sitten kassissa lattialla.

Ja koska aloitin tän blogin, purin tämän ajatuksen tänne. Näin säästyy mun aviomies näiltä turhanpäiväisiltä valituksilta. Säilyy mullakin avioliitto ja rauha asunnossa. Ja tavarat ikean säkissä, odottamassa hakijaansa.

 

    ♥: J

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään

Rohkeita päätöksiä

Rohkea päätös aloittaa. Luulen, että meillä kaikilla on pieni kynnys aloittaa uusi juttu. Niin oli minullekin tai on.

Tervetuloa mukaan mun ikuisuusprojektiin. Annanpa esittelyn jo nyt alkuun, sillä tämä ei todellakaan ole mikään elämäntapamuutosremontti, mitä voisi nimestään päätellä. Nimi muodostui mun ripsihuollossa. Mun ihanan ripsihuoltajan avulla. Yhessä tuumittiin. Tuumittiin jo vuosi sitten, mutta ei nimeä vielä sillon. Hän oikeestaan niin sanotusti suomensi tän ja tokasin, että jos sitä ei muualta löydy ni se on mun ja tässähän sitä ollaan.

No, nimen alle tulee ihan kaikki tästä elämästä. Selitin tilannettani elämästäni, sisustuksestani, kaikesta tästä. Elämä ei tunnu olevaan koskaan valmis. Niinku IKINÄ. 
Tiiätte varmaan, että aina on jotain, josta löytyy sanomista. Olipa se hyvää tai huonoa. Aika yleensä löytyy se huono, mutta joka tapauksessa.
Mulla on esimerkiks sisustaminen tämmöstä. Aina on jotain. Jotain haluat muuttaa. Se jokin on hetken hyvä. Enkä sano, että se on huono juttu, mutta
tietää siis rahan menoa. Mutta onhan se kivaa. Välillä.

Sisustuksesta kuitenkin myöhemmin lisää. Ensimmäiseen postaukseen halusin avata nimensä mukaisesti mun rohkeita päätöksiä ihan tähän vähän ajan
sisälle. Ja koska yks niistä päätöksistä oli tän blogin aloittaminen. Rakastan kirjottaa, ja haluaisin puhuakin, mutta musta ei ainakaan vielä kameran eteen ole. Kirjotan siis aluksi.

Siihen ensimmäiseen rohkeeseen päätökseen siis. Irtisanouduin töistä. Elämäni ensimmäistä kertaa. Mulla ei ollut hyvä olla henkisesti, mutta silti lähteminen jännitti, vaikka todellisuudessa tiesin, että se tulis helpottaa mun oloa. Kun itse työkin jännitti ja pelotti. Joka aamu jännitti lähteä töihin. Tein siis puhelintyötä. Työpaikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Työn sisältö ei vaan sopinut mulle.
Oon liian herkkä ja empaattinen. Päätin, että mulle löytyy jotain enemmän mua varten olevaa työtä. Ja korostan, että arvostan todella niitä ihmisiä ja mun entisiä työkavereita ketkä kyseiseen työhön pystyy. Se on hieno työ, minusta ei vaan siihen ollut!

Oon saanut kokonaiskuvan monista ihmisistä ja mun mielestä meistä monet vaan jumittuu johonkin työhön. Ei uskalleta lähteä, vaikka tuntuis siltä, että henkisesti olis ehkä pakko. Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta taloudellisesti lähteä ja tästä on varmasti montaa mieltä mun kanssa ja siks haluan sanoa, että tää oli mun päätös, mun mielipide. Että ei pitäis jumittua.

En halua kannustaa työttömyyteen tai ”tyhjän päälle” jäämiseen, mutta jos sulla ei ihan oikeesti oo hyvä olla, niin miks ihmeessä kiduttaa itteään. Me eletään täällä kuitenkin vaan kerran. Näin itse haluan ajatella. En myöskään lähtenyt ihan hetken mielijohteesta. Tällä hetkellä fiilis on helpottunut, aluksi oli sekava ja jännitin, että mitä seuraavaksi. Aattelen kuitenki, että päivä kerrallaan ja se oma juttu löytyy kyllä. Vaikka en todellakaan itekään tiedä, mitähän se mahtaa sitten olla. 

 

2018-10-12 10.11.05 1.jpg

 

Voi olla, että jos on huono olla töissä, niin miltä työkavereista tuntuu, jos aina valittaa. En tiedä. Tätäkin koitin ite ajatella, koska voivottelin niin kauan mun ystäville. Töissä. Ei varmaan kovin motivoivaa heille, mut silti he oli niin ihania, että jakso kuunnella ja olla tukena.

Sitten tää blogi. Halusin aloittaa, vaikka jännitti. Oon haaveillut tästä jo viimeisen vuoden. Aina löyty joku -mutta-, ettei muka voi. Ei oo nimeä, ei oo ideoita tai mitä jos ideat loppuu kesken. Jos joku nauraa. Laitoinkin muille bloggaajille neuvo kyselyitä, että apuua! He rohkaisi. Ei oo kun alottaa, niin siitä se lähtee. 

Aina jotain. Ikuisuusprojekti. Sitä tää on. Elämä. Työ. Sisustaminen. Ei ne koskaan tunnu olevan valmiita, mutta se on ehkä ihan kivakin niin. Mitä tekisin, jos kaikki ois valmista? Aika synkkä aihe aloittaa, mutta mitä sitten, tää tuntu just hyvältä tällä hetkellä. Avata tää, koska uskon, että en varmaan oo ainoa, joka painii näiden asioiden kans ja miun mielestä, tästä ei vaan ehkä puhuta tarpeeks.

 

 : J

 

Suhteet Oma elämä Mieli Raha