Krakatau

”Jos laava on erityisen sitkeää, se saattaa kovettua kraatteriin niin sanotuksi laavatapiksi. 
Tällöin räjähdyspurkauksen riski kasvaa erityisesti, sillä se antaa mahdollisuuden paineen nousuun vuoren sisällä. Jotkut vuoret saattavat purkautua vuoroin rauhallisesti, vuoroin räjähdyspurkauksin.”

Olen sellainen ihminen, että asiat hoidetaan hyvin, ei vähän sinne päin, vaan niin hyvin kuin selkänahasta lähtee. Ja mahdollisimman pian eikä jätetä niitä pahuksen hommia roikkumaan. Voi että nousee verenpaine sellaisten, ”Kyllä sen vielä hoidan tämän päivän aikana, tai ehkä ensi viikon”-ihmisten kanssa. Pahaksi onnekseni asun yhden sellaisen kanssa saman katon alla.

Lienee sanomattakin selvää, mutta sanotaan silti, että aina ajoittain pienistä ärsytyksenaiheista paisuu niin paljon painetta pääkoppaan, että riitahan siitä syntyy. Niin kuin tänään.

Meillä mies tekee kotitöitä hyvin – vitkuttelustaan huolimatta. Olisi harhaanjohtavaa ja epäasiallista väittää muuta. Ja on varmasti totta, että maailma on täynnä munattomampia ja saamattomampia miehiä kuin omani.Mutta niitäpä en kyllä katselisi päivääkään. Jo vuosia sitten huomasin tulleeni itsenäisyyteen kasvussa siihen pisteeseen että eläisin mieluummin yksin kuin jonkun onnettoman sovinistinahjuksen ja elämäntapalaiskurin kanssa saman katon alla. Minulle ei kelpaa perusteluksi se, että joku muu hoitaa tonttinsa huonommin. Missään asiassa eikä kenenkään suhteen.

Eniten ärsyttävätkin sellaiset työt, joiden tekeminen ”sitten joskus” hidastaa minua hoitamasta omiani. Jos vaikkapa tiskiallas ja viereiset tasot ovat täynnä likaisia astioita, en voi pestä allasta tai pyyhkiä tasoja. Ja koska en voi pyyhkiä tasoja, ei kannata imuroida vielä keittiötä, (koska murut). Joten päädyn laittamaan tiskit itse koneeseen, että pääsisin askareitteni kimppuun. Huomioon pitää ottaa myös perheemme pienempi mies, joka rajoittaa kotitöiden tekoa sekä fyysisesti että ajallisesti. Ne hetket, jolloin töitä voisi tehdä, olisi kiva käyttää omien hommien (ei muiden) tekoon, ettei niitä tarvitsisi tehdä keskellä yötä.

Useimmiten koetan olla nalkuttamatta tekemättömistä asioista. Ennätys töiden-joista-en-jatkuvasti-muistuttanut osalta taitaa olla kylpyhuoneen oven kynnys, joka oli kosteussuojaamatta kaksi vuotta, kunnes se viimein kosteussuojattiin. Ja koko sen ajan muistin että kyseinen homma pitäisi tehdä, jos en joka päivä niin ainakin kerran viikossa. 

Se, etten sano mitään, vaan ajattelen, että muilla menee vielä huonommin tai että kyllä ne asiat kohta hoidetaan, johtaa siihen, että vaimea ärsytys tekemättömistä töistä jää jyskyttämään pääkoppaan. Laimennettua ärsytyslientä kasaantuu ja kasaantuu, kunnes se vuotaa yli.

On ihan turhaa sanoa, että ota rennommin. Otan juuri niin rennosti kuin pystyn. Olen ollut huomattavasti tarkempi aiemmin ja koettanut vähentää sen minimiin. Tällä hetkellä toimin kipurajoilla sen suhteen, että pakkorentoutus alkaa vaikuttaa yleiseen jaksamiseeni kuormittamalla minua eikä toisinpäin. Jos alkaa seurustelemaan, muuttaa yhteen ja menee naimisiin toivottoman asioiden lykkääjän kanssa, saa varautua hermostumaan ajoittain. Mutta voisi olettaa, että suhteen toinen osapuolikin tiedostaisi, että siisteys, järjestys ja tasapuolinen työnjako ovat toiselle tärkeitä.

Mutta hei huhuu ja oikeasti:
Onko ihan normaalia, että tekee tyynesti töitä kolme päivää niin että jalkojen juuressa on kuivunutta koiran oksennusta? Ja vasta noin viidennen muistutuksen jälkeen saa pyyhittyä sen pois. 

Palaako teillä pinna usein, toistuvatko samat ärsytyksenaiheet
ja mikä saa käämit kämähtämään kaikista pahiten?

(Ps. On tuo mies joka tapauksessa rakas. Välillä vaan ärsyttää.)