Ai ai aipone!

Vauvat ja taaperot lienevät olleet kiinnostuneita vanhempiensa matkapuhelimista niin kauan kuin sellaisia ihmeitä on ollut saatavilla. Eikä mikään ihme: Sen verran usein itse kukin aikuinen tuntuu omaa puhelintaan vilkuilevan. Bonuksena ovat tietenkin mahdollisten tuttujen ihmisten soittamat puhelut, puhelimen pitämät hauskat äänet, värikkäät ikonit ja mahdollisuus painella näppäimiä tai liikutella asioita kosketusnäytöllä.

Vauva onkin tutkinut puhelinta innokkaasti aina kun on saanut siihen mahdollisuuden – luvan kanssa tai ilman. Hän on tähän mennessä todistettavasti soittanut häritseviä läähätyspuheluita muun muassa vanhempieni naapurin isännälle, Otavamedian asiakaspalveluun ja eräälle työnantaja-sukulaiselleni.
Viimeisimpänä hän oli lähettänyt tyhjän sähköpostin Trendin kauneustuottajalle.

M on myös kuvannut itseään ja erinäisiä elinympäristönsä asioita useaan otteeseen. Vauvan ottamia kuvia on puhelimella ainakin parikymmentä. Puhelimen kameran valokuva-arkistosta löytyy myös lukuisia vauvan ottamia näyttökaappauksia.

Siivosin tänään turhia kuvia pois kameralta ja huomasin yllä olevan, suhteellisen tuoreen näyttökaappauksen. Oli pakko käydä tarkistamassa, oliko vauva saanut askareensa päätökseen ja onnistunut oikeasti soittamaan hätänumeroon. (Ei ollut, onneksi.)

Tästä viisastuneena palautin puhelimeeni pitkään käytöstä poissa olleen suojakoodin kyselyn.
Koettakoot nyt murtautua puhelimeeni, mokomakin tihulainen.