αντίο!

αντίο!

Mä oon Turust. Puhun murteella, mutta pyrin kirjoittamaan ilman sitä.
En tiedä olenko enemmän seikkailija vai tutkimusmatkailija, mutta melko usein löydän itseni yllättävistä ja uusista paikoista (kts. eksynyt kotikaupungissaan).
Pursuan uusia ideoita ja intoa toteuttaa niitä ja laiskuutta viedä niitä loppuun, mutta onneksi itsepäisyyteni ei useinkaan anna periksi. Idealisti vai idiootti?
Pyrin saamaan elämäni, terveyteni, mieleni ja kaiken tasapainoon. En vain tiedä mistä aloittaa. Kokeilen siis kaikkea.

Kattojen yllä

Kattojen yllä

Kävin eilen illalla tupaantuliaisissa Arabianrannassa. Menimme paikalle ystävän kanssa ja kummankin huonoa suuntavaistoa on kiittäminen siitä, että jouduimme könyämään muun muassa rakennustyömaan läpi päästäksemme perille. En viipynyt kovin myöhään, sillä halusin mennä ajoissa unten maille, että jaksaisin pusertaa loput matkavalmistelut kuntoon viikonlopun aikana. Myös aamupäivän passipaniikki oli vienyt veronsa.  Ehdin silti katsastaa uuden tuvan, jutustella […]

Päivän asu

Päivän asu

Päivän asussa edustava mekko löytyi Indiskasta. Se on taannoista Jane Jagger for Indiska-mallistoa. Mekon yläosan pitsissä oli olemattoman pieni repeämä ja se oli siksi poistokorissa: Kannoin sen viime keväänä kotiin viidellä eurolla. Jopa allekirjoittaneen olemattomilla käsityötaidoilla mekon sai muutamalla pistolla täysin käyttökelpoiseksi. Olen pohtinut, miten asetella rintamukseni järkevästi mekon yläosaan. Helmaosa jää törröttämään ikävästi vartalosta […]

Päivän asu

Päivän asu

Oli pakko laittaa tämä kuva. Siis mitä ihmettä oikealla jalalleni tapahtui matkalla kuvattavasta kameran muistikortille?Mutta takaisin niin sanottuun asiaan eli päivän asuun. Hyvin ilmastoidut keltaiset suomukengät löytyivät H&M:n kesän alennusmyynneistä. Ne ovat olleet yllättävän hyvät kävellä.Toppi on myös H&M:ltä, sukkahousut ja rannekoru Lindexiltä. Hame on vanha tuttu (Monkin) sekä reppu vakiovarusteluuni kuuluva Kånken. Monivärinen kaulakoru […]

”Lomalukemista”

”Lomalukemista”

Laajamittaisen internetissä haahuilun lisäksi sain eilen avattua myös kirjallista, ihka oikealle paperille painettua asiaa häämatkaamme liittyen. Häälahjaksi saamamme sanakirja, Kreikan ruokakulttuuria käsittelevä kirja sekä ihana matkapäiväkirjani pääsivät syyniin. Ensin palauttelin muistiin, mitä kaikkea Etsystä yli vuosi sitten tilaamastani matkapäiväkirjasta löytyikään. Kirjaan on tallennettu jo hiukan muistoja taannoiselta Tukholman matkaltamme.  Päiväkirjaan voi kiinnittää valokuvia, tehdä listoja toivotuista […]