Mitä sinä odotat oikeasti?

Mitä sinä odotat oikeasti?

Minulle odottaminen, välitilassa oleminen on aina ollut vaikeinta. Oli sitten kyseessä kaveri, joka oli tulossa ala-asteaikoina yökylään tai risteilylle lähteminen aikuisena puolison kanssa. Pärjään mainiosti lähes H-hetkeen asti: lähtöpäivään tai vieraiden oletettuun saapumishetkeen saakka. Mutta kun kaikki hommat on tehty: tavarat on pakattu, koti siivottu ja ruoka odottaa pöydässä, käyn levottomaksi.  Eilen olin lähdössä kaverini kanssa […]

Palloista, bloggaamisesta sekä disclaimereista

Palloista, bloggaamisesta sekä disclaimereista

Tajusin Lilyn perhebloggaajista koostuvassa ryhmässä jutustellessani olevani harrastusasioissa melko tavoiteorientoitunut. Usein julkisessa keskustelussa – ja jossain määrin myös kahvipöytäporinoiden tasolla, numeraalisesti mitattavissa oleviin suoritteisiin tähtävää ja kehittymistä seuraavaa harrastamista pidetään enemmän miesten juttuna ja naisten nähdään painottavan hyvää oloa, elämyksiä ja sosiaalisia suhteita. En kuitenkaan usko noin yksiselitteiseen jakoon tässäkään asiassa; Vaikka bloggaaminen tarjoaa vertaistukea, […]

Viisaat päät yhteen eli parhaat vinkit Kööpenhaminaan

Viisaat päät yhteen eli parhaat vinkit Kööpenhaminaan

Pääsen ensi viikon alussa tutustumaan erääseen paikkaan Kööpenhaminassa. Kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, mietin että miksipäs ei, mutta onkohan tuossa ihan nähtävyysainesta. Lukuisia kuvia ja teekupin äärellä käytyä keskustelua myöhemmin olin kuitenkin täysin myyty – täytyy päästä! Aamupäivän ja alkuiltapäivän Köpis-ohjelma onkin siis tiedossa. Mutta mitä tehdä tuossa tyylikkäässä kaupungissa, kun aikaa on vain jokunen […]

Harmaan arjen pelastajat eli mikä pitää pään kasassa

Harmaan arjen pelastajat eli mikä pitää pään kasassa

Jossain kohtaa kulunutta viikkoa tuntui siltä, etten ole tehnyt koko viikon aikana mitään muuta kuin lukenut viime hetken hätäisia muistiinpanoja tenttiin, kököttänyt pikkutunneilla puoliunessa opiskeluihin liittyvissä ”vapaaehtois”hommissa, koettanut setviä kotitöitä edes jotenkin siedettävään pisteeseen, stressannut väliin jäneistä liikuntakerroista… Ja kirsikkana kakun päällä tiuskinut lapselle, joka huomaa vanhempansa kiireen ja roikkuu kahta kauheammin käsipuolessa sekä heittäytyy […]

44/52 QUEEN OF MONSTERS

44/52 QUEEN OF MONSTERS

Mitä yhteistä on riemuvillillä tuulella olevalla myöhäistaaperolla tai varhais-leikki-ikäisellä, haamukissan kysymysmerkkihännällä, lepattelevilla puisilla ja silikonisilla pöllöillä sekä Godzillalla? Viikon 44 yhteiskuvat tietenkin! Pohjalla on taas pari sellaista koulupäivää ja -yötä että oksat pois. Mutta ajatus noin kuukauden mittaisesta joululomasta, eli mahdollisuudesta pistää taas unisaldot, syömiset, viikottaiset liikuntamäärät ja lapsen kanssa tankattavat laatuajat kuntoon, auttaa kummasti […]

Ooh, nämähän on kivoja!

Ooh, nämähän on kivoja!

H&M:n All for Children-mallisto, jonka tuotosta 25% menee Unicefin toiminnan hyväksi, on tänä vuonna aika ihana! Tuo lohikäärmesadetakki tekisi mieli hankkia varastoon, sillä nykyinen tähtisadetakki käy Kuutille pieneksi ennemmin tai myöhemmin. Myös nuo nahkaiset metallinhohtokengät himottaisivat, mutta katsotaan nyt… Osa tuotteista on aikaisempien mallistojen tapauksessa myyty tosi nopeasti loppuun verkkokaupasta – jonain vuonna jouduin metsästämään […]

ÄMPÄRIKAUPALLA HAAVEITA

ÄMPÄRIKAUPALLA HAAVEITA

1) Tahdon käydä jossain, missä on kunnollisia vuoria. Minulla ei ole mitään tarvetta kiivetä vuorille – pelkillä tuntureillakin meinaa näes iskeä korkeanpaikankammo, mutta haluaisin vierailla hotellissa tai muussa majoituspaikassa, josta näkyisi sumuhuippuisten vuorten rivistö. Vuorissa on jotain majesteettista, pysäyttävää ja voimaannuttavaa. Katselen usein vuorikuvia eikä olohuoneessamme ollut ihan suotta vuoripainatuksella varustettua verhoa. 2) Jos en […]