Projekti vaatekaappi | Osa 1

Projekti vaatekaappi | Osa 1

Uskon että voin nauraa monille näistä vaatteista kymmenen vuoden päästä vatsa kipeänä.  Osittain juuri siksi haluankin ne dokumentoida. Lisäksi epäilen vaatekaapin perusteellisen tutkailun intouttavan sekä kierrätyspuuhiin että palauttavan mieleen joitain hautautumis-unohtuneita aarteita. Ensimmäisenä on luvassa lyhyin ja helpoin, mutta toisaalta sillisalaattimaisin osio, eli kuten kuva kertoo, kaikenlaiset epämääräiset vaatekappaleet, jotka kuuluu heittää muutenkin kelvollisen asun […]

Märkä jalanjälki

Märkä jalanjälki

On heräteostosten tekoa ja sitten on pakollisten heräteostosten tekoa – akuuttiin tarpeeseen perustuvaa sellaista. Kävelin ruokakaupasta kotiin vaunujen kanssa, kun kenkäni pohja tarttui kiinni johonkin, kaiketi katukaivon reunaan. Vanhojen talvisaappaiden pohja narahti ja irtosi lopullisesti. Se oli irvistellyt uhkaavasti jo kuukausia. Siinä sitten seisoin, kenkäraaja jalassani, pohja kädessäni, villasukka vettä tien pinnasta itseensä imien. Lähdin […]

Vanhempien vapaalla Långvikissa

Vanhempien vapaalla Långvikissa

Löhöämistä ja torkkumista ilman keskeytyksiä, matkalta mukaan napatut lounassubit sekä kolmen ruokalajin illallinen, hotellin tilojen tutkimista, missien kurkistelua ja aamutakissaan käytävällä tanssivasta Teuvo Lomanista järkyttymistä. Unelmahuonekalujen testaamista, höyrysaunasta, porealtaista ja muutoin kylpylästä nauttimista sekä lisää lepoa. Kunnon yöunet, kevätalvisen maiseman tuijottelua, buffetaamiaisella kaiken mahdollisen maistelua ja lisää saunomista sekä poreammeessa oleilua oman sviitin puolella. Sokerina […]

Metsäretki | Lapsiperheen taidekokemus

Metsäretki | Lapsiperheen taidekokemus

Ihana ystäväni H, jonka työpaikka 3M on ollut mukana toteuttamassaAmos Andersonin museoon Metsäretki-näyttelyä, antoi minulle käytettäväksi, parhaan viisauteni mukaisesti, muutaman vapaalipun kyseiseen näyttelyyn.  Metsäretki esittelee Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen (STSY) jäsenten kokoelmiaaivan uudella tavalla, uudelle yleisölle: Näyttelyn kohderyhmänä ovat lapset ja lapsiperheet. Näyttelyn teokset ovat Suomen taiteen klassikoita, mutta teosten avaaminen ja ripustus on nyt suunniteltu erityisesti […]

Asua aamutuimaan

Asua aamutuimaan

Jos kaikki on mennyt hyvin, olemme heränneet, huomattavasti normaalia myöhemmin, levänneinä ja syöneet mahamme täyteen aamiaista. Köröttelemme hakemaan vauvaa hoidosta vanhempieni luota; Äidillä on todennäköisesti jo ikävä vauvaansa ja isän mielestä tämä olisi selvinnyt vielä hetken hoidossakin. Ennen kuin pääsette varsinaisten miniloman kuulumisten pariin, joudutte tuijottelemaan viime maanantain kirppiskierrosasua, joka koostui Lindexin alennusmekosta ja sukkahousuista, […]

Jos blogi on mielestäsi…

Jos blogi on mielestäsi…

Kuukausiliite aloittaa blogikilpailun, jonka voittaja julistetaan tammikuun 2014 numerossa. ”Kilpailuun osallistuvat blogit voivat käsitellä mitä tahansa asiaa: politiikkaa, ruokaa, neuleita, lemmikkieläimiä, urheilua… ” Tai kuten tämän blogin kohdalla: perhettä, vanhemmuutta, tyyliä, arjen sattumuksia, sisustusta ja pohdintaa yhteiskunnallisista aiheista Kilpailun ohjeissa todetaan: ”Hyvä blogi on mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu, tyylikäs, visuaalinen,ajankohtainen, reagoiva ja sitä päivitetään usein.” Ensimmäinen ehdokaslista […]

Ai ai aipone!

Ai ai aipone!

Vauvat ja taaperot lienevät olleet kiinnostuneita vanhempiensa matkapuhelimista niin kauan kuin sellaisia ihmeitä on ollut saatavilla. Eikä mikään ihme: Sen verran usein itse kukin aikuinen tuntuu omaa puhelintaan vilkuilevan. Bonuksena ovat tietenkin mahdollisten tuttujen ihmisten soittamat puhelut, puhelimen pitämät hauskat äänet, värikkäät ikonit ja mahdollisuus painella näppäimiä tai liikutella asioita kosketusnäytöllä. Vauva onkin tutkinut puhelinta […]