Keskitalvista ja -öistä väsymystä
On lunta tulvillaan raikas talvisää, mutta mieleni on vallannut väsymys. Olisi mukavaa nauttia lumesta, käydä enemmänkin kävelyillä, rakentaa lumiukko, pakata eväät reppuun ja lähteä talviretkelle. Käytännössä raahaudun kotiin ja hautaan pääni koulutöiden pinoon. Tentteihin luku ja esseiden loputon nakuttaminen alkaa syödä naista eivätkä kiireen ja stressin aiheuttamat painajaiset auta asiaa.
Minulla on muutamia painajaisia, jotka toistuvat aina silloin kun mieleni käy ylikierroksilla. Ahdistavissa unissa kadotan tai menetän jonkun läheiseni, jotain kamalaa tapahtuu hampailleni tai palaan synnytyssairaalan kolkoille käytäville ja eristyksissä oleviin huoneisiin. (Hyvät synnytysmuistot, jeah right.) Ei tässä painajaisten näkemisessä muuta pahaa ole kuin sängyssä kieriminen, jatkuva kesken unien havahtuminen ja miehen herättäminen tuskanhikisenä ja säpsähdellen heräilylläni.
Onneksi joululoma häämöttää reilun viikon päässä ja sen aikana ei toivottavasti tarvitse kuin tehdä pari esseetä, koettaa skarpata liikunnan kanssa ja touhuta perheenä kaikkea mukavaa.
Koetin eilen päästä lomafiilikseen paistamalla loput lettutaikinasta, tanssimalla Spotifyn tanssilistaani läpi ja siemailemalla puolikkaan lasin pilaantumisvaarassa olevaa valkoviiniä lapsen jammaillessa seurana ja leikkiessä lettujen paistamista omassa minikeittiössään. Oli ilmeisen hyvä lomasimulaatio, sillä unet olivat jo hieman rauhallisempia.
Täytyy sanoa että yksi on ollut viime päivinä ylitse muiden nimittäin perheemme musta hevoseni eli lapseni, joka on ollut harvinaisen suloinen ja saanut jatkuvasti hymyn nousemaan äitinsä väsyneille kasvoille. Juttua tulee ensinnäkin ihan hurjasti, päiväkodillakin oli huomattu tarinan määrän räjähdysmäinen kasvu muutamassa viikossa. Voin ihan rehellisesti myöntää että onhan se mukavaa, kun lapsensa kanssa voi pikkuhiljaa keskustella.
Kaikki vaikuttaisi menneen hoidossa kohtuullisen sävyisästi; Päiväkodilta ei ole ainakaan kuulunut puremisgaten jatko-osien tuotantoaikatauluista mitään, joten voisi toivoa edellisen episodin jääneen viimeiseksi. Raivostuneen ja reippaasti ylensyöneen norppaemon paluu ei nimittäin olisi kovinkaan takuuvarma lippukassasensaatio. Vai menisittekö muka katsomaan?
Ja on tuo mieskin ollut mainio. Kävivät pojan kanssa viikonloppuna Luonnontieteellisessä museossa ja ovat muutoinkin pysyneet tiukimpien pänttäyssessioiden aikaan kiitettävästi poissa tieltä. Pääsin luikahtamaan itsenäisyyspäivänä kaverin valmistujaisiinkin ja loppuviikosta saimme nukkua yhden yön ilman lasta, kiitos appivanhempien.
P.S. Varmaan kanssaulkoilijoita naurattivat (tai kauhistuttivat) perheemme touhut, kun kuvasin järjestelmäkameralla miestä, joka kuvasi lasta kännykällään.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ