Kuinka kesyttää kiukkulohikäärme?
Nyt on taas menossa yksi niistä surullisen kuuluisista vaiheista. Kun koulutyösuma on saatu päätökseen, olisi kiva touhuta lapsen kanssa kaikenlaista. Ainakin noin teoriassa. Mutta yhteiset koti-illat ovat valitettavasti menneet pitkälti lapsen kirkumisen ja kiukkuamisen kuunteluun lyhyemmissä tahi pidemmissä pätkissä.
Ainut hyvä puoli tässä on se, että oma stressitaso on tällä hetkellä minimissään, sillä olen kahden elämänvaiheen välisessä leppoisanturvallisessa suvannossa, jossa oma pinna kestää tavallistakin paremmin lapsen kuohahduksia.
Kysehän ei ole siitä, että jokin asia painaisi lasta pidemmän aikaa vaan jokin näennäisen merkityksetön pettymys saa aikaan koko aamun, päivän tai illan kestävän huonon tuulen; Ensin saadaan kohtaus siitä, ettei saa katsoa Pikku Prinsessaa tabletilta ja sitten siirretään kiukun kohde patterikäyttöisiin leluvetureihin, jotka liikkuvat liian hitaasti. Sen jälkeen päähän ottavat likaiset vaatteet, joita ei haluttaisi ottaa pois päältä ja vaihtaa puhtaita tilalle. Aihe vaihtuu, kiukku pysyy.
Eilen oli pakko viedä lapsi hetkeksi sateeseen retkeilemään, jos kylmä kevätsade hieman viilentäisi höyrypään tunteita – ennen kuin tämä alkaisi syöstä tulta tai vaihtoehtoisesti äiti löytäisi itsestään karjuvan lohikäärmeensä. Rämmimme metsässä, tutkimme valko- ja sinivuokkoja, söimme tuoreimman ja uusimman näköisiä ketunleipiä, annoimme kotiloiden ja kastematojen mönkiä kämmenillämme ja keitimme kotona vielä hiirenkorvateetä. Tuulettumisen rauhoittava vaikutus kesti tosin vain puolisen tuntia ennen seuraavia ylikierroksia… Aina yhtä palkitsevaa!
Tänään tarkoituksenamme olisi suunnata Helsinkiin tekemään jotain mukavaa yhdessä, mutta saa nähdä, viitsinkö lähteä jokaisesta asiasta täysille kierroksille kiihtyvän lapsen kanssa minnekään. Päiväunille menostakin tuli puolen tunnin taistelu, jonka aikana takavarikoitiin parit lelut ja joka päättyi vasta kiukun pihalla karjumiseen (lapsen puolelta) ja ”pullan leipomiseen”.
Kyseinen konsti on välillä toiminut huonon tuulen karkoittajana, sillä vihainen Kuutti – eikä moni muukaan tuntemani lapsi, halua välttämättä päreensä poltettuaan tulla syliin tai ottaa silityksiä vastaan, mutta leikin kautta kosketuksella rauhoittaminen saattaa toimia. Olen lisännyt tavalliseen pullaleikkiin huonoina päivinä vielä niin sanotun kiukunpoistovaivauksen, jonka tarkoituksena on pyöritellä ja puhallella paha mieli pois, etteivät valmiit pullat maistu ikäviltä ja kitkeriltä.
Pullan leipominen
Ensin sekoitetaan aineet eli pyöritellään kämmenillä selällään makaavan lapsen keskivartaloa pehmeästi. Sitten kaulitaan eli rullataan yhdellä tai kahdella käsivarrella lapsen yli kevyesti. Taikinalevyyn silitellään kämmenillä öljyä. Päälle ripoitellaan sokeria hipsutellen raajat ja keskivartalo läpi ja humpsautellaan kanelia kaikkialle. Pullataikinalevy rullataan kierittämällä lasta kyljeltä toiselle. Korvapuustit leikataan irti rullasta kopauttelemalla kämmensyrjällä kevyesti rullaa. Pullat paistetaan laskemalla kädet tai osa omasta yläkropasta lapsen päälle ja pitämällä uunin hurinaa. Valmiita pullia puhalletaan ja niistä haukataan leikisti tai esimerkiksi pyryttämällä lapsen vatsaa.
Olisiko teillä jakaa jotain kiukun selättämisen kullanarvoisia konsteja?