Lomaan liittyviä odotuksia, raivareita ravintolassa ja reikiä hankalissa paikoissa
Näin päiväuniaikaan pitänee kirjoitella lomaraporttia jälleen eteenpäin, etteivät päivät ehdi toistamaan toisiaan siinä määrin, etten enää muistaisi, mitä kaikkea olemme milloinkin tehneet.
Sunnuntaina kävelimme noin kahden kilometrin matkan rannalle. Mies jäi hotellille lepäämään ja pelaamaan. Täytyyhän hänenkin ehtiä tehdä lomallaan jotain mieluisaa, mikä yleensä tarkoittaa ei minkään tekemistä tai nukkumista, mieluiten ylhäisessä yksinäisyydessä.
Päästyäni vanhempieni ja veljieni kanssa perille, kaivoin tunnollisena bloggaajana kameran esiin heti aurinkorasvat nahkaan hierottuani. Mutta muistikortti olikin kiinni koneessa ja kameran akku laturissa, joten rantakuvien ottaminen jäi melko lailla suunnittelun asteelle. Noh, tänään menemme rannalle uudemman kerran ja suunnitelmissa olisi korjata tilanne.
Kuutti oli rannalla elementissään, joskin meren suurret aallot epäilyttivät siinä määrin, että vedessä käytiin vain täyttämässä ämpäri nopeasti ja paettiin sitten rannalle rakentamaan kakkuja. Rannalta löytyvät simpukat ja kivet sekä koira kiinnostivat kovasti, tosin viimeksi mainittua emme uskaltaneet mennä käpälöimään, koska koira ei ollut meille entuudestaan tuttu.
Keräsin hienoja kiviä kotiin viemisiksi, koetin estää meitä kahta palamasta ja naureskelin veljelleni, joka jatkoi suomalaisten vuosikymmeniä vanhaa lomaperinnettä ostamalla itselleen ”rantarolexin”.
Koetimme mennä sunnuntai-iltana syömään hotellin buffettiin, mutta saatuamme lautaset eteemme lapsi sai kauhean raivokohtauksen ja mies poistui tämän kanssa paikalta. Kun olin saanut tyhjennettyä oman lautaseni häthätää, häädin miehen takaisin syömään oman ruokansa loppuun. Molemmilla oli pinna aika kireällä tämän rentouttavan koko perheen illallisen jälkeen.
Päätimmekin lähteä seuraavana päivänä syömään ilman lasta ja kävimme eilen illemmalla veljieni kanssa syömässä perinteisiä espanjalaisia ruokia läheisessä La Latina-ravintolassa. Kuutti söi sillä aikaa iltapuuroa ja aloitteli yöuniaan vanhempieni valvonnassa. Oli kyllä mukavaa syödä lomalla edes kerran tarvitsematta arpoa, milloin lapsi saa hermoromahduksen.
Ravintolareissun lisäksi olemme ehtineet hengätämään välillä kahdestaan lapsen päivä- ja yöunien aikana, ainakin Mentalist- ja Rillit Huurussa-jaksojen ajan. Ja pelasimmehan me yhtenä iltana yhdessä myös muutaman tason Plants vs. Zombiesin kakkososaakin.
Eilen kävin äitini kanssa crossaamassa hotellin kuntosalilla. Aika hyvän hien sain pintaan ja ylitunnollisena ihmisenä sain positiivista energiaa siitä, että olin kerrankin saanut aikaiseksi urheiltua lomalla. Yleensä nimittäin aion kyllä liikkua lomalla, mutta päädyn vain syömään, nukkumaan ja lihomaan. Elämäntapojen muutos alkaa ehkä näkyä oikeasti siinä että liikkuminen jatkuu myös arjesta poikkeavissa ympyröisssä ja aikatauluissa.
Tänä aamuna kävin isäni kanssa juoskentelemassa noin seitsemän kilometrin lenkin pitkin hotellien ja huviloiden täyttämiä rinteitä ja rantakatuja sekä ihailemassa auringonlaskua venesataman aallonmurtajalla.
Aamu alkoi siis varsin reippaasti, mutta ei niin tehokasta touhua, ettei jotain kremppaakin;
Ensimmäisten päivien rataskävelyiden jumittama vasen pohkeeni on kiukutellut niin eilisessä crossauksessa kuin tämänpäiväisellä lenkilläkin. Nähtäväksi jääkin, mitä se pitää rannalle kävelemisestä.
Istuskelin eilen muutaman tunnin lomaosake-esittelyssä perheemme edustajana. Kun esittelyssä siirryttiin yksityiskohtiin, isäni antoi minulle luvan luikahtaa pois paikalta. Harhaillessani kohti huonettamme sain jälleen todistuksen loistavasta suuntavaistostani, joka korostuu sokkelomaisissa sisätiloissa.
En nimittäin löytänyt enää oikeaa reittiä pois esittelytilasta ja päädyin harhailemaan kolmella metalliportilla suljetulle sisäpihalle. Näytin varmaan ylemmiltä parvekkeilta katsottuna rotalta labyrintissa sinkoillessani puistokäytävältä toiselle ja palatessani lopulta omia jälkiäni takaisin sisälle etsimään tutun näköisiä paikkoja. Ostetaan yksi toimiva suuntavaisto.
Niin ja kyllähän sitä tuli pelattua eilen yksi kierros minigolfiakin. Pienimmän pelaajan mielestä parasta oli tiputtaa palloja erilaisin tunnelireikiin ja kurkistella niiden vierimistä ulos rei’istä. Mailalla oli toki hauskaa huitoa, mutta osumisprosentti ei ollut kovin hääppöinen. Tärkeintä varmaan oli päästä muiden mukaan touhuamaan. Ja yhdessä vietetyn ajan sekä yhdessä tekemisen vuoksi lomalla kaiketi ollaan ja tänne reissuun on lähdetty. Tai minä ainakin olen.
Lomassa kun on sellainen ominaispiirre, että jokainen lomalainen on ladannut erilaisia odotuksia vapaapäivilleen tai matkoilleen. Tuntuunkin siltä, että loma toisensa jälkeen joudumme porukan kokoonpanosta riippumatta tekemään jonkin verran kompromisseja ja käymään läpi kunkin toiveita loman sisällöstä ja toteutustavasta. Ei ole helppoa, lomailukaan.
Miten teillä muuten ratkaistaan lomaan mahdollisesti liittyvät odotusten ristiriidat? (Hyvät neuvot ovat aina kalliit.)