Ihania murrettuja keltavihreän sävyjä ja kiiltoa. Huomatkaa hameen nauhakuviointia koristavat minifallos ja huutomerkki.
Värejä rakastavan, seikkailunhaluisen kartanonrouvan asu. Sellaisen, jonka teini-ikäinen lapsi on ilmoittanut, että kettupuuhkia ei saa tässä asuinkompleksissa enää näkyä. En tiedä olenko tarpeeksi vai liian vähän kettutyttö, mutta minusta tuo neule on hilpeä.
Punaistaaaaa, punaistaaaa, punaistaaa, punaistaa. Kiitetty joulun väri, joka tulee pikkujoulukauteen. Ei mitään lisättävää.
Unohtakaa sittenkin pikkujoulupukeutumisessa musta, paljetit, kirkkaanpunainen ja metallikirjailut. Keltainen on täällä!
Viime päivät tiivistettyinä sää-mielentila-akselilla ovat näyttäytyneet jokseenkin seuraavanlaisesti:
Jee lunta, wuhuu. Kuutti herää ja tule katsomaan täällä on lunta! Eikös olekin kylmää, märkää ja valkoista. Ehdit vielä kahmia sitä lisää sitten myöhemminkin nyt mennään syömään. Eihän nämä rattaat liiku mihinkään, onneksi tämän ikäisen lapsen kanssa ei tarvitse enää pahemmin käyttää rattaita – paitsi lähiliikenteessä. Koska ilmaiset matkat, muahhahah. Onneksi ei asuta omakotitalossa: lumityöt brr.
Ääh vettä. Yyyh loskaa. Iskä, heitä meidät partiokokoukseen ja saunaan. Lämpimään saunaan. Milloinkohan minulla on viimeksi ollut siistit nilkkurit, joista ei ole pohja irti tai pinta puhki? Sellaiset kengät, jotka pitävät vettä eivätkä ole Hai-saappaat tai Sorelit. Nyt nähtävästi on, huippua! Onneksi en sännännyt hakemaan talvitakkia varastosta, nyt ärsyttäisi ja sitä tarvitsisi kuitenkin vasta tammikuussa.
Niin pimeää. Hei nörttimies, juuri sinä siellä! Kun lähdet aamulla, voisitko napauttaa kirkasvalolampun päälle, että aivoni tajuaisivat, etten voi jäädä pysyvästi talviunille. Odota, olen puhelimessa: Ai että lähdette etelään joululomalla, sepäs kiva. Me lähdetään Kuopioon. Sillä on varmasti vähintään yhtä valohoitava vaikutus. Miten vietämme hääpäivää, ei kuule aavistustakaan vielä, jos ensin selviäisin jouluun asti aivokuolematta kaamokseen.
Miksi sisälläkin on kylmää? Pitäisiköhän kääntää patterit kunnolla päälle vai odottaa sympatian vuoksi sinne joulukuulle, jolloin HOAS suostuu pistämään asukkaidensa patterit päälle… Ja nyt oikeasti kissa! Olet maannut siinä makuuhuoneen hädin tuskin päällä olevan, kaukolämpövettä kierrättävän patterin päällä kolme päivää. Tai ainakaan en ole nähnyt arvon karvatakamustasi muualla kuin syömässä ja siinä. Ei täällä nyt noin kylmä ole. Lapsikin vaatii sänkyynsä iltaisin lämmitettävän ryynipussin unikaveriksi. Koetatteko vihjailla jotain?
Tahdoin vain sanoa, että ihan samat ajatukset kiertävät talven tuloon liittyen päässä kuin aina ennenkin. Tavallaan se on todella lohdullista ja tavallaan masentavaa.
Näin se mieli vaan kompuroi samoissa jäätyneissä traktorinrenkaan urissa vuodesta toiseen. Pohtii talvivarustusta ja –kenkiä, tosin lapsen saamisen myötä lähinnä tämän vaatteiden osalta, kylmyyttä, pimeyttä, märkyyttä ja ankeutta. Koettaen keksiä valonpilkahduksia pimeän keskelle: suoritettuja kursseja, pikkujouluja, kotimaanmatkoja, kaupunkipyrähdyksiä toisaalle, jouluvalmisteluja… Jotain mikä auttaa jaksamaan pimeän kauden läpi edes likipitäen täysipäisenä.
Kuten kirkkaan värisiä vaatteita, joita huomaan taas kaivavani kaapista varsin ahkerasti ja joihin kiinnitän enenevissä määrin huomiota myös verkkokauppoja kierrellessäni. Minusta on hassua myydä kirkkaita värejä kesäkaudelle ja synkempiä, tummempia sävyjä syksyksi sekä talveksi. Silloinhan juuri tarvitsisi väriterapiaa. Nämä terapiavaatteet ovat H&M:ltä, mutta muualtakin varmasti löytyy.
Mitä sanotte väripläjäysasuista? Ovatko ne ihania vai kamalia vuoden ympäri? Ja onko niille enemmän käyttöä synkkään kaamosaikaan vai revitelläänkö niillä karnevaalihengessä kesän lämmössä?
