Olen pyykännyt kymmeniä kiloja kuluneella viikolla. Sanoisin satoja, mutta se voisi olla liioittelua. Narttukoiramme, kissamme ja lapsemme ovat tehneet parhaansa asunnon sotkemisen eteen ensimmäisen arkiyksinhuoltajaviikon kunniaksi. Lakanat, pöytäliinat, sohvanpäälliset, koristetyynyt ja täkit, sisätyynyt ja tavanomainen vaatepyykki höystettynä mökkiviikonlopun reissuvaatteilla. Pesukone-kuivuri on käynyt kuumana ja ovenpäälliset täyttyneet puolikuivasta pyykistä. Tuo kaverini pyykkimuijahuiviksi ristimä rusettiviritys sopii siis pyykkiviikon perjantain asuun kuin kuuma vesi tuoreisiin mustikkatahroihin.

Päivät olen istunut luennoillla ja pakertanut koneella. Se näkyy myös ryhdissä. Joudun toistuvasti muistuttamaan itseäni hartioiden vetämisestä taakse ja pään palauttamisesta hartioiden väliin. Kuten ensimmäisen ja toisen kokovartalokuvan välisestä erosta huomaa, en silti aina muista sitä. Kuvat on kaiken lisäksi napattu niin sanotusti lennossa, sillä suuntasimme heti miehen palattua kotiin täydentämään puuttuvia pikkutavaroita IKEAan. Perhearkiasukuvausta parhaimmillaan tai pahimmillaan siis.

Mutta miten tämä asu sitten on markettiasu, kenties aika arkisen ja väsähtäneen näköisen ”mallinsa” lisäksi? 

Mekko löytyi niinkin glamrööristä paikasta kuin lähi-Prismasta. Uskaltauduin ostamaan sen koossa M, sillä seuraava jäljellä oleva koko oli XXL. Joustavat, puuvillaiset vaatteet kun ovat yleensä mitoituksen suhteen vähän armeliaampia. Käytössä totesin mekon olevan niin rento, että valitsisin jatkossa sen kaveriksi siistit tennarit korkokenkien sijaan. Nyt mekon kanssa olivat käytössä Hennesin sukkahousut ja kirpputorilta löytyneet Gaborit. Korut ovat paljon käyttämäni Kalevala Korun Poreet ja huivi löytyi Iittalan lasikeskuksen yhteydessä olevasta asusteliikkeestä.

Mitä sanotte markettimekosta: hitti vai huti?