Neurootikko osallistuu nakukotihaasteeseen

Aika monissa koti- ja toimistokuvissa on nakuiltu viime aikoina. Ja nyt en viittaa asuntojen myynti-ilmoituksissa satunnaisesti, vahingossa (?) peilin kautta vilahteleviin pakaroihin, kylpytakki auki viuhahteleviin isäntiin tai alasti takapihalla kirmaaviin pikkulapsiin. Helsingin Sanomat haastoi bloggaajia jättämään kotinsa siivoamatta, jotta todellisuus saataisiin tallennettua kuviin ja Valkoisen Harmajan tontilla käytiin hyvää keskustelua aiheesta, onko viikon siivouslakko oikeasti todellisuutta kovinkaan monessa kodissa.

Varsinkin lapsiperheissä taistelu epäjärjestystä ja suoranaista saastaisuutta vastaan on arkipäivää. Täytetään tiskikonetta, pyöritetään, levitetään ja lajitellaan pyykkiä, kerätään leluja, kannetaan lehtiä keräyspussiin, pedataan sänkyjä, pyyhitään tasoja, rikkaimuroidaan eteiseen kulkeutunutta hiekkaa. Ei se isompi viikkosiivous ole mikään kiveen hakattu normi ja asunnon laajemman imuroinnin, mahdollisen lattioiden pesun ja pölyjen pyyhinnän väli vaihtelee aika rajusti: Joku jynseeraa kerran puolessa viikossa ja toinen kerran kuukaudessa.

Miettikääpä, miltä asunto näyttäisi, jos sitä ei siivottaisi viikkoon poikkeustilanteessakaan, vaikka oksennustautiputken aikana tai päätteeksi. Roiskeita seinillä ja lattioilla, likaisia lakanoita, mattoja, pyyhkeitä, vaatteita ja muita tekstiilejä kasoina nurkissa, ämpäreitä, talouspaperirullia ja tyhjiä dvd-koteloita kasoina sänkyjen ja sohvien vieressä.

Pyyhin itse pölyt ja hinkkaan keittiön sekä kylpyhuoneen puhtaaksi viikottain. Mies imuroi asunnon ja sisustustyynyt sekä divaanin noin kerran viikossa. Lattiat pestään parin, kolmen viikon välein, ikkunat kerran tai kaksi vuodessa ja kerran vuodessa tomutetaan myös hankalasti tavoitettavat paikat kuten kirjahyllyjen-, lipastojen sekä vaatekaappien pohjat ja päälliset.

Keittiötä ja kylpyhuonetta jynssätään myös viikkosiivouksien välissä tarpeen mukaan. Mikään ei ällötä minua niin paljon kuin tahmainen lavuaari, muruiset keittiön tasot tai roiskeinen vessa. Jatkuvan murujen, hiekan ja eläinten karvojen maailmanvalloituksen vuoksi rikkaimuroin asunnon kulkuväylät ja isommat lattiapinnat yleensä pari kertaa viikossa. Ihan oman mielenterveyteni vuoksi.

Olen sitä sorttia ihmisistä, joita sotku häiritsee hyvin perustavanlaatuisella tasolla; Sotkuisessa kodissa pääkin sakkaa eikä ajatus kulje. Kenties kyse on kyvystä jättää häiriötekijöitä huomiotta, jostain pienimuotoisesta keskittymyshäiriöstä. Oli miten oli, sotku jos mikä on häiriötekijä pahimmasta päästä.

Toki kodissamme riittäisi viikkosiivouksen ulkopuolista siivottavaa aika moneksi viikoksi. Saisi paiskia hommia päivät ja yöt eikä siltikään tulisi valmista; Voisi pestä sormenjälkiä kirjahyllyn lasiovista, huidella pölyjä alas valaisimista, jynssätä kenkäkaapin pohjalle valuneet kurat pois, tehokuurata roskavaunun, raaputtaa tiskikoneen vuotosuojan alle jumittuvat tahmat pois, pyyhkiä lattialistat, pestä huonekalujen irtopäällisiä ja koristetekstiileitä sekä irrottaa parvekkeen lattialaatat, pestä ne ja juuriharjata parvekkeen lattian puhtaaksi.

Erikoisemmat ja harvemmin tehtävät siivoushommat ovat niitä, jotka useimmiten jäävät muiden puuhien jalkoihin, mutta onneksi nekin tulee tehtyä toisinaan. Niiden vuoksi en kuitenkaan pahemmin retostele kotimme olevan putipuhdas tai viimeisen päälle siivottu. Tavoitteena on pitää koti perussiistinä ja kivan näköisenä. Siitä syystä olen myös lapsen sotkujen suhteen aika tiukka; Kädet pitää pestä sotkuisten hommien jälkeen tahmajälkien minimoimiseksi, ikkunoissa ei roikuta ja lelut kerätään paikoilleen useamman kerran päivässä, ei vain illalla.

Kolmen ihmisen ja kolmen eläimen sotkuja en ehtisi millään siivoamaan yksin kaiken muun ohella, joten perheen miesväki joutuu myös hommiin. Mielestäni se on ihan oikein, joskin joudun aina välillä miettimään, miten paljon siivoustoimia voin edellyttää mieheltä, jonka siisteyskäsitys poikkeaa omastani melko lailla. Keskipahan sottapytyn ja potentiaalisen siivousneurootikon yhteisessä huushollinpidossa on omat haasteensa!

Mutta niin, tämän selostuksen päätteeksi olisi luvassa koti(kännykkä)kuvia tältä päivältä. Kuvia varten ei ole siivottu sen kummemmin, joten niissä vilahtelee erinäisiä arkiaskareita ja -paskareita eikun siis sotkuja.

Heti sisään tultaessa, eteisessä, komeilee Elloksen tilauksen jäljiltä tyhjä pahvilaatikko. Eteistä koristaa toisinaan myös kenkäpari tai kaksi sekä tyhjien pullojen pussi, mutta pullot on sattumalta juuri viety eikä kenkiä ole vielä käytetty tänään, joten ne kaikki lymyävät kaapeissaan.

Keittiössä ruokailuvälinelokerikko odottaa tyhjentäjäänsä, sillä se jää suosikki-inhokki tiskaushommanani usein viimeiseksi eli odottamaan miestä tyhjentäjäkseen. Ruokapöydällä on kasa Ikean pehmovihanneksia ja -hedelmiä, jotka pesin juuri ensimmäistä kertaa sitten niiden oston. Alkoivat mokomat olla sen verran tahmaisia ja karvaisia. Ne pitäisi kuivattaa ja lajitella paikoilleen.

Tiskipöytätasolla ajelehtii tuttuun tapaan epämääräistä tavaraa: juomapullo, ruokalappu, teepurupurkki ja teepannu eivät useinkaan ehdi päätyä paikoilleen ennen uutta käyttökertaa. Syvän tiskialtaan vaadin remontin yhteydessä juuri siksi, että voisin kätkeä maltillisen määrän tiskiä edes hieman siistimmin altaan pohjalle odottamaan koneeseen mahtumistaan. Parempi sekin, kuin tiskintäyteiset tasot?

Ja takaisin eteisessä. Isot vaatekaapit nielevät varsin hyvin kaikki romut, joita kertyisi muutoin asunnon läpi kulkevaan eteiskäytävään melkoista vauhtia. Eteinen on kodin hermokeskus, jonka kautta kaikki tiedot, tavarat ja elolliset olennot liikkuvat. Siksi ovien päälle asetetut koukut ja riittävä säilytystila ovat avainasemassa lojuvien laukkujen, kuivavien vaatteiden kasaantumisen ja kaaoksen ehkäisyssä.

Tällä hetkellä kodin ilmeeseen ja hajumaailmaan vaikuttaa eilinen pyykkipäivä, jonka kolmen pestyn koneellisen jäljiltä asunnossa näkyy muitakin pyykkejä kuin pehmovihanneksia. Vessa on täynnä puolikuivia vaatteita ja lajiteltavaa pyykkiä löytyy muualtakin kuin kuivaustelineestä.

Yksi pyykkikasa tervehtii asunnossa liikkujaa johtojen ja kuulokkeiden säilyttämiseen tarkoitetun purkin päältä ja senkin päälle kasaantuva postien, hoidettavien paperiasioiden ja maksettavien laskujen kasa on suorastaan eteisen vakioasukas.

Olohuone pysyy yleensä verrattain siistinä, ainakin työviikolla, jolloin se on lähes yksinomaan kotitoimistossaan istuvan tietokonetyöläisen yksityiskäytössä. (Enemmän tuoreita olohuonekuvia täällä.) Pianon ääressä olevalle tuolille tuppaa kasaantumaan miehen vaatteita ja sohvan tyynyt räjähtävät siinä löhöiltäessä, mutta muutoin huone pysyy perusjärjestyksessään helposti.

Eteiskäytävän päästä löytyvät makuuhuoneet, joista aikuisten makuuhuoneessa sotken lähinnä minä itse. Sängyn alle kertyviä astioita ja käytettyjä kotivaatteita lukuun ottamatta sotku pysyy maltillisena. Siitä kiitos kuuluu säilytystiloille, joita löytyy vaatekaapeista, kirjahyllyistä sekä sängyn alle tungettavista koreista.

Eteisen nurkassa on kori laukuille, jotta niitä tulisi oikeasti vaihdettuakin eikä hillottua kaappien yläkoreissa sekä ilmeisesti myös paperikassillinen kenkiä, jotka pitäisi viedä suutarille korjattavaksi ja kantalappujen vaihtoon.

Makkarin sotkut, silloin kun niitä on, ilmenevät lähinnä vinossa olevina vaatepinoina ja vääränväristen sukkien lokeroon päätyneinä sukkapareina. Kyse onkin ennemin epäjärjestyksestä, joka sekin rajoittuu onneksi kaapinovien taakse.

Parvekkeella vakionäky on vaateripustin, jossa urheiluvaatteeni tuulettuvat ja kuivuvat ennen seuraavaa käyttökertaa. Arvoitukseksi jää, johtuuko parvekkeella leijaileva, vieno ja pistävä tuoksu kissanhiekkalaatikosta vaiko hikisistä urheilutekstiileistä…

Muutoin parvekkeen sotkut muodostuvat satunnaisista multahippusista, hiekkalaatikosta karanneista kissanhiekkakiteistä sekä kissojen kaatelemista ja karvoittamista tyynyistä.

Lapsen huoneessa lattiaa hallitsevat toisinaan leikit ja tällä hetkellä mustalaisleirin väliaikaisasumuksen fiilistä luovat kuivuvat pyykit…

…sekä lajittelemistaan odottavien pyykkien läjä nukkekodin päällä.

Siinäpä tämänkertaiset sotkut. Tarttukaa tekin haasteeseen ja kertokaa omasta siivous- tai sotkufilosofiastanne!

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli

Minun arkeni – jonkun lapsuus

Neuvolan seinällä, opiskelujen hanketyöskentelyn toimipaikassa ja parissa muussakin yhteydessä olen törmännyt julisteeseen, jossa on kerrostalon kuva. Huoneissa asutaan, eletään, venytellään, pyykätään, kokataan, leikitään ja puuhataan muutakin arkista. Julisteen arkipuuhien sekaan ujutettu teksti muistuttaa että: ”Sinun arkesi, jonkun lapsuus.”

Kun suunnittelen arkirumbaa: opiskeluja, partiota, kuntoiluja, kaverien tapaamisia, ja parisuhdeaikaa tai kun listaan itselleni ylös tehtäviä asioita sekä tavoitteita, koetan muistaa että kaikki, millä elämäni täytän, vaikuttaa vielä tässä vaiheessa hyvin välittömästi myös lapseeni.

Kiire, hermojen kiristyminen ja ylipäätään helposti nollasta sataan kiihtyvä, ajoittain hyvinkin ehdoton luonteeni heijastuvat siihen, miten kiellän ja komennan lastani sekä annan tälle palautetta. Olemme kaikki erilaisia vanhempina, koska olemme erilaisia myös ihmisinä. Siinä missä hyvin lempeän ja mukautuvan ihmisen täytyy joskus poistua mukavuusalueeltaan ja pistää lapselleen tiukat rajat minun täytyy puolestani miettiä, tarvitseeko kaikista asioista oikeasti olla niin ehdoton ja vaatia lapselta niin paljon kuin mitä luonnostani tekisin. Oman luontaisen toimintamallin muuttaminen jos mikä on nihkeää ja vaatii tietoista työstämistä.

Välillä on hyvä pysähtyä, millaisen lapsuuden ja lapsuusmuistot haluaisin lapselleni ideaalitilanteessa antaa. Vaikkei kaikkea sitä voikaan saavuttaa, antaa olennaisten asioiden äärellä viivähtäminen toivottavasti suuntaa suunnittelulle ja oman toiminnan pohtimiselle. Jos mietin, mitä haluaisin lapseni muistavan lapsuudestaan, toivoisin isojen linjojen olevan sellaiset, että kaikenlaista puuhattiin, käytiin joskus museoissa, puistoissa, retkillä ja reissuilla, mutta pääsääntöisesti elettiin hyvin tavallista arkea. Käytiin kaupassa, kokattiin, siivottiin ja hoidettiin askareita yhdessä, luettiin iltasatu ja leikittiin toisinaan jotain ajan kanssa.

Harrastuksien aloittamisella ei ollut niin kiire, sillä päiväkodista sai kavereita ja puuhaa päiviin. Illalla oli aikaa rauhoittua kotona olemiseen, kiivetä välillä syliin kyhnöttämään, jutella kotimatkalla asioista ja nähdä läheisiä osana arkea. Vanhemmilla oli omia puuhia, bloggausta, pelaamista, partiota ja urheilua, mutta lapsellakin oli oma, arvostettu ja kaivattu paikkansa osana elämää, ei vain arjen pakollisena aikasiepparina tai omien menojen hidastajana. Sellaiset arjen raamit toivoisin voivani rakentaa lapselleni.

Siksi sanon monille partiopesteille ei, urheilen vain muutaman kerran viikossa, harkitsen jokaiseen projektiin mukaan lähtemistä tarkkaan, siirrän silloin tällöin vähemmän tärkeitä huushollihommia hamaan tulevaisuuteen ja pidän välillä bloggausvapaita päiviä. Olen nimittäin äärimmäisen hyvä täyttämään kalenterini piripintaan ja juoksemaan tapaamisesta toiseen tuuli niskassa viheltäen. Turhankin hyvä.

Lapseni ja vanhemmuuteni takia hidastan kuitenkin tietoisesti tahtia. Nappaan lapsen mukaani menoihin rattaissa, ehdin vasta seuraavaan junaan, koska pysähdyin ruokkimaan sorsia, ostan mansikoita ja pyyhin punaiseen marjamehuun värjäytyneitä sormia, vaikka tiedän että minun pitäisi olla jo toisaalla. En voi olla varma, mutta epäilen, että katuisin joskus vanhana, en suinkaan tekemättä jääneitä projekteja, näkymättömiin jääneitä vatsalihaksia tai pesemättömiä ikkunoita, vaan lapseni kokemusta siitä, ettei äidillä ollut koskaan aikaa.

Paljon on vielä tehtävää ja opittavaa, mutta toivon että halu kehittyä, muuttua ja mukautua riittäisi. Että halu tehdä elämään tilaa ihmettelylle, hellyydelle ja näennäisen merkityksettömälle olemiselle, oman ja lapsen arjen eteen, olisi tarpeeksi.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään