Kaivoin eilen Elloksen paketista esiin pirteän söpöilykauluksisen minttupuseron. Ja hyvä niin, psyykkausvaatteelle oli ehdottomasti käyttöä, sillä lääkärireissun jälkeen olo oli aika voipunut.

Kun koettaa kertoa lääkärille turvotuksesta, jonka aikana tarvitsee kolme kokoa isommat kengät eivätkä mitkään sormikkaat sovi, iltaisin vaivaavasta väsymyksestä ja ihon sekä aineenvaihdunnan oireiluista ja saa vastaukseksi kehotuksen vähentää sokerimehujen juomista ja suklaapatukoiden syömistä, olo on rehellisesti sanoen lähinnä luokkaa voi vittu nyt. (Jos teitä kiinnostaa niin sokerimehua join viimeksi joskus viime vuoden puolella ja suklaapatukan söin laivalla.)

En yksinkertaisesti suostu hyväksymään sitä että lasketuilla ja vahdatuilla syömisillä sekä säännöllisellä liikunnalla höystetyssä arjessa olisi normaalia saada painoa jonain viikkona ylimääräiset kolmisen kiloa. Puhtia asian selvittelyyn ei oikein riitäisi, mutta eipä kukaan muukaan pidä puoliani tai huolehdi terveydestäni. Ja voin kertoa, että mukavan ja potilaastaan kiinostuneen oloinen lääkärikään ei saa lisäpisteitä siitä, jos hän ehdottaa kalkkiviivoilla makaavaa potilastaan muistamaan kiltisti lautasmallin.