Päivän asu: KENYA

Aamuisena haasteena oli kirppikseltä löytyneen kenialaisen jakun yhdisteleminen opiskelukelpoiseksi asukokonaisuudeksi. Tunnustan tuijottaneeni vaatekaappiani toivin jos toisenkin, horjuen mustien pöksyjen, mustan maksihameen ja asuun lopulta valikoituneen mustan, pintatekstuurillaan leikittelevän hameen välillä.

Yhdistelypohdintaa ennen olin käynyt jo hankitavaiheessa sisäistä taistelua siitä, onko jakun kuosi liian villi ja saisiko se minut näyttämään gospelkuoron kovaääniseltä ja ruokaan rakastavasti suhtautuvalta johtajattarelta. Mielikuva ei aluksi houkuttanut, mutta tajusin sitten sen kuvaavan minua oikeastaan melko hyvin ja nappasin jakun mukaani. Eikä harmita yhtään!

(Lisäksi kävin jakun kanssa melkoista pesutaistelua, josta selvisin ilokseni ja ylpeydekseni voittajana. Ansaitsisin kyllä eeppisen pesukoneen muotoisen marttapystin. Mutta siitä ehkä enemmän joskus toiste.)

Jakun kuosiräjähdyksen vuoksi pidin asun väreiltään ja muilta kuoseiltaan melko rauhallisena, mitä nyt rakkaushuivi lunasti paikkansa päähine- ja hiustenlaittoratkaisuna. Torres-pulloista saatavista muovikoristeista tehdyt härkäkorvakorut etsiytyivät myös osaksi kokonaisuutta.

Eikös vaan marraskuinen aamu ja viisi astetta pakkasta näytäkin erehdyttävästi kasteiselta helleaamulta, jossa kosteus alkaa höyrystyä ilman muuttuessa paahtavammaksi, auringon kivutessa kohti lakipistettään? Voi vain kuvitella jotain isoja riistaeläimiä riipimään kasvustoa tuonne taustan pusikkoon… Tai sitten ei. Täytyy vain todeta, että onneksi en ole helposti palelevaa sorttia.

Asun kannalta tämä viimeinen kuva ei ole kovin informatiivinen, mutta väittäisin silti, että tässä on valon ja fiiliksen puolesta alkavan viikon maagisin kuva – ainakin tällä tontilla. Että kiitoksia vain aviomiehelle!

Jakku: Fida Kerava / Sukkahousut, rannekorut, alustoppi ja huivi: H&M / Kengät: DinSko /
Korvakorut: Norppala-Alko-yhteistyö (heh heh)

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Työ ja raha Raha Trendit

Tyttö ja papukaijakorvakorut

Hehkutin jo aiemmin blogin Facebooksivulla tehneeni mielestäni huikeita kirpputorilöytöjä Keravan Fidalta ja lupasin esitellä niistä ainakin osan blogin puolella.

Löydöistäni eniten innostuin rahallisesti lähes pienimmästä ostoksestani, parista papukaijakorvakoruja. Minulla oli joskus yläaste- ja lukioaikoina niin ikään kirpputorilta hankitut, vihreät papukaijakorvakorut, mutta onnistuin kadottamaan ne jonnekin. Olen sittemmin harmitellut asiaa säännöllisin väliajoin nähdessäni korut korvissani vanhoissa valokuvissa.

Voitte varmaan kuvitella, että tämän parin osuessa silmiini Fidan korulaatissa, nappasin ne sydän pompottaen mukaani ja kannoin kourassani kaikkialle selaillessani vaaterekkien tarjontaa ja sovitellessani vaatteita. Ja voi miten hyvälle mielelle löytöni minut saikaan; Kadonneiden papukaijojen jättämä aukko oli täytetty ja ympyrä sulkeutunut!

P.S. Kaivoin muutaman arkistojen aarteen kuvagalleriastani ja latasin ne blogin Facebooksivulle. Käykää kurkkaamassa, jos haluatte nähdä, millaisiin teinityyleihin olin aikanaan papukaijakorvakorujani yhdistellyt.

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSABLOGILISTALLAFACEBOOKISSAINSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Trendit