Reppu ja reissunainen
Näin lapsen saamisen myötä olen oppinut arvostamaan muutamia asioita aivan uudella tavalla. Arvoon arvaamattomaan ovat nousseet muun muassa lämpimät ulkovaatteet (topattu parkatakki odottaakin jo pakkasia varastossa), järkevät talvikengät (toivottavasti viime talvena hankitut Sorelit kestäisivät vielä muutaman talven) sekä laukku, jonka kantamiseen ei tarvitse uhrata käsiään. Eikä laukku saa estää myöskään kantorepun käyttämistä.
Keltainen Kånkenini alkaa olla kaiken metsissä ja partiokisoissa juoksemisen jäljiltä niin kauhean näköinen, että hankintalistallani on ennemmin tai myöhemmin toinen reppu, ehkä hieman käytännöllisemmällä värillä varustettuna. (Nyyh, liian aikuisen kuuloista joutua asettamaan käytännöllisyys ihanan kirkkauden edelle.)
Koska en edelleenkään ole päässyt eroon neuroosistani, joka estää minua yhdistelemästä kultaisia ja hopeisia yksityiskohtia samaan asuun, haussa olisi reppu, jonka soljet, vetoketjut yms. metalliosat olisivat hopean värisiä.
Lisäksi repun pitäisi olla keskikokoinen tai reilu, sillä raahaan aina mukanani melkoista määrää tavaraa. (Enemmän on enemmän.) Kestävyydestä, puhdistettavuudesta ja ergonomiasta saa plussaa. Jotenkin järjellisissä rajoissa pysyvä hinta on välttämätön edellytys.
Ylemmän kollaasin musta tekonahkareppu on H&M:ltä ja kettureppu on FjällRävenin (liian kallis, mutta ihana). Kaikki muut reput löytyivät Zalandon valikoimista, joiden laajuudesta (myös) reppurintamalla yllätyin positiivisesti.
Oletteko jo päässeet yli ”takaisin alakouluun”-olotiloista, jos käytätte reppua?
Ja mitä ominaisuuksia reppua hankkiessa kannattaisi ottaa huomioon?
P.S. Päivitän Espanjan matkan kuulumisia reaaliaikaisemmin blogin Facebookin ja Pinterestin puolella eli ne kannattaa klikkailla seurantaan tuosta alta.
VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ
Juoksin eilen hoitamassa asioita koululla; Nyt tenttikirja odottaa pakkaamistaan eteisen senkin päällä ja ruotsin valmentavan kurssin esseet on palautettu opettajan lokeroon.
Päiväkodille oli ilmoitettu lomastamme jo aikoja sitten, mutta asia oli ilmeisesti silti muistissa; Viedessäni lapsen aamulla hoitoon, kuulin ulko-ovelle suunnatessani hoitajien jutustelevan lapsen kanssa lentokoneista. Omassakin vatsanpohjassa myllää pieni matkajännitys.
Saimme vanhemmiltani lainaksi isomman matkalaukun ja sinne onkin kertynyt tavaraa ihan mukavasti. Kasa ohuita, pieneen tilaan rullattavia ja vain hieman rypistymiseen taipuvaisia mekkoja. Yksi neule laukkuun, toinen päälle. Kuulostaa ihan järkevältä, mutta…
Pahiten suuren laukun syndrooman sivuoireena iskevä pakkausmania näkyy kenkien määrässä. Mukaan lähtevät (yhdet kengät jaloissa) kolmet siistimmät kengät sekä yhdet urheilukengät laukussa. Lähes jokaiselle kokonaiselle perillä vietettävälle päivälle on myös omat bikininsä. Hups.
Ranne-, kaula- ja korvakorujahan pitää tietenkin olla melkoinen röykkiö, että joka asuun löytyisi jotain sopivaa kaveriksi.
Miehelle oli helppo heittää laukkuun jotain. Kunhan nappasi kaapista kasan t-paitoja, urheiluvaatteet ja muutaman pitkähihaisen paidan. Tosin nähtäväksi jää, kulkeeko hän reiluhkosta vaatearsenaalista huolimatta koko viikon kahdessa urheilupaidassaan.
Ja lapselle vasta vaatetta on varattukin, yleisen sähläyksen ja ylivuotojen varalta. Pinkka
Onneksi ostamamme 20 kilon laukun päälle saa lentoyhtiön ohjeiden mukaan lisätä viisi kiloa sylilapsen tavaroille. Laukulla oli nimittäin kotivaa’alla mitattuna painoa hulppeat 22 kiloa. Miten tässä näin kävi?
Mutta takaisin matkajärjestelyihin: Koira lähtee appivanhemmille hoitoon ja kummitäti-H käy ruokkimassa kissoja ja seurustelemassa niiden kanssa matkamme aikana.