Useimmissa kodeissa sitä harrastetaan ainakin silloin tällöin – yksin tai yhdessä. Mutta puhutaanko siitä hiekkalaatikon reunalla, ”tyttöjen illoissa”, omille vanhemmille, sisaruksien kesken tai edes omalle (seksi)kumppanille?

Televisio-ohjelmat pursuavat seksuaalisia kohtaamisia vampyyrisessioista yhden illan myötähäpeää herättäviin teinisekoiluihin. Harmillisen harvoin näkee tv-sarjoissa tai elokuvissa kuitenkaan oivaltavaa ja todentuntuista seksuaalisuuden kasvukuvausta tai edes seksikohtauksia ja seksin erilaisia ilmentymiä pitkässä parisuhtessa.

Kun seksiin liittyviä teemoja nostetaan esille mediassa, koetetaan aina kaivaa esille jokin ongelma. Sillä eihän seksiin liittyviä asioita voi käsitellä kuin tuomalla kansan syvien rivien tietoisuuteen joku yhteiskuntaamme uhkaava vitsaus. Muutoinhan seksiä ei olisi perusteltavaa mainita. Ja aina joku laasaslainen syyttää muuten seuraavaksi ongelmista yksinomaan naisia. (Ja unohdetaan iltapäivälehtien lööpit salasuhteista ja kuumista lemmenlomista, sillä vastustan niiden kutsumista uutisoinniksi.)

Jos uskoo otsikoita, suomalainen seksi on urautunutta, liian vähäistä ja liiallista seksin haluamista – ainakaan halut eivät ikinä kohtaa, hellyyden puutetta, salaisia haluja, kumppaneiden muutuneita kehoja, tunne-elämän ratkaisemattomia asioita, sairauksia ja uskottomuutta. Ja mikä pahinta, harrastetun seksin määrä vähenee koko ajan. Sukupuutto! Skandaali! Ahdistukaamme ja syyllistykäämme!

Voisiko seksistä ja seksuaalisuudesta sitten keskustella vapaammin – ehkä jopa positiivisemmin? Ja tällä en tarkoita mukamas vapautunutta seksikumppanin vehkeen koon rempseää ja kovaäänistä siunailua, trendikkäässä ydinkeskustan kahvilassa, Sinkkuelämää-tyyliin vaan aitoja kohtaamisia, keskustelukumppanin ja asianosaisten kunnioittamista sekä asioista puhumista niiden oikeilla nimillä.

Jos seksistä puhuminen tuntuu aikuisestakin joskus vaikealta, sopinee kysyä, kuinka monella on ollut (esi)teini-iässä joku aikuinen, jonka kanssa olisi oikeasti tiennyt voivansa keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Minä kadehdin heitä joiden lähipiirissä on ollut sellainen aikuinen. En siksi, ettenkö olisi varmaan voinut puhua omien vanhempieni kanssa. Uskon että he olisivat selvinneet tilanteesta, muttei keskustelun avaaminen tuntunut oikein luontevalta.

Mutta onhan kouluissa seksuaali- ja sukupuolikasvatusta. Mmm, mitähän itselleni jäi mieleen? Ala-asteella järjestetty kummallinen opetustilanne, jossa pojat ja tytöt eristettiin toisistaan ja terveydenhoitaja kertoi tytöille kuukautisista ja murrosiän kehoon tuomista muutoksista. En tiedä, mistä pojille kerrottiin, mutta tytöille ei ainakaan puhuttu mitään omaan seksuaalisuuteen tutustumisesta tai seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Parhaiten jäi mieleen se, miten pihalle pelaamaan ajetut pojat vilkuilivat puolen kerroksen korkeudella olevan luokan ikkunasta sisään toistensa olkapäillä istuen ja seisten. He koettivat kurkata tunnille aina silloin kun terveydenhoitaja katsoi muualle ja meitä nauratti kamalasti. Terveydenhoitaja taisi luulla aluksi tunnin aiheiden vaivaannuttavan meitä kikatuskohtauksiin asti.

Yläasteen terveystiedon opettajamme kertoi luokallemme jotain mihin reagoin jo silloin vaistonvaraisesti hyvin kriittisesti ja ajatusta vastustaen. Hänen totuudenomaisesti esittämänsä väite oli että naiset eivät nauti seksistä vaan suostuvat seksuaaliseen kanssakäymiseen vaihtokaupan omaisesti; He saavat hellyyttä ja mies saa seksiä.

Opetus oli muutenkin syyllistävää, sukupuolitaudeilla ja raskauksilla pelottelevaa, vaivaannuttavaa, iänikuisten, piiroshahmoja vilisevien opetusvideoiden katsomista ja mölkkykeilojen päälle kondomien laittamista – mikä johti vain kondomien hajoamiseen yksi toisensa jälkeen. Sen vaikutelman tunneista sai että aineen opettamisesta kiinnostumaton liikunnanopettaja oli vain pistetty paremman puutteessa asialle.

Tietoa sai siis omasta aktiivisuudesta riippuen romaaneista, köh, laatujulkaisu Cosmopolitanista ja kavereilta. Internettiä aloin käyttää aktiivisemmin vasta yläasteella, joten (asiallista tai vähemmän järkevää) tietoa ei saanut verkkokalvoilleen hakukoneiden avulla yhtä helposti kuin nykyään.

Kiinnostuin oman seksuaalisuuteni pohdinnasta ehkä hieman keskivertoa myöhemmin. Uhrasin asialle ajatusta kunnolla ensimmäisiä kertoja yläasteella, vaikka olinkin kypsynyt fyysisesti melko varhain. En esitä millään muotoa että niin sanottu pitkä lapsuus olisi ollut huono asia. Ensimmäistä suhdettani ja seksikokeiluja silmällä pitäen olisi kenties ollut kuitenkin hyvä tietää, mistä pidän ja miten ihmeessä saisin sen paljon puhutun orgasmin.

Iän ja harjoittelun myötä monet asiat ovat auenneet, mutta olisin kaivannut teini-iässä rohkaisua ja jopa suuntaa-antavia ohjeita seksuaalisuuteni tutkiskeluun. Kenties kymmenessä vuodessa ollaan menty sen verran asioissa eteenpäin ettei aina puhuta vain poikien itsetyydytyksestä sekä märistä unista ja anneta ymmärtää tyttöjen olevan jotenkin vähemmän seksuaalisia olentoja? Ainakin näin toivoisin olevan.

Hitaasta ja takkuisesta alusta huolimatta luokittelisin itseni tällä hetkellä hyvinkin seksuaalisesti aktiiviseksi. Jos mietin, millaiseksi luonnehtisin tässä elämäntilantessa hyvän parisuhteen, listaisin kumppanuuden, yhdessä viihtymisen, hauskanpidon, tasa-arvon ja vastuun jakamisen lisäksi kärkisijoille myös toimivan seksielämän. Sillä minulle se on tärkeä asia.

Jos kiireen, sairastelun tai jonkin muun syyn takia parisuhteen kyseinen osa-alue jää vähemmälle huomiolle, se tuntuu nopeasti sekä kehossa että päässä. Tuntuisi mahdottomalta elää suhteessa, jossa seksiä ei ole syystä tai toisesta viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin. Toki mieli voi muuttua iän ja eletyn elämän myötä -tässäkin asiassa.

Seksi ja seksuaalisuus ovat siis mielestäni pääpiirteissään iloisia ja elävöittäviä asioita, kunhan ja tätä painotan vahvasti, noudatetaan perustavanlaatuista seksin käyttöohjetta eli oman itsen ja toisen kunnioittamista.

Oman seksuaalisuuden tuntemisen, siitä puhumisen ja ajattelunsa laajentamisen lisäksi pidänkin tärkeänä avointa keskusteluyhteyttä kumppaneiden välillä. Kuinka usein seksiä haluttaisiin harrastettavan? Mistä kumppani nauttii ja miten tämän saa innostumaan?

Varsinkaan alkuhuuman laannuttua mikä tahansa säätäminen jaksaa kiinnostaa harvaa. Seksiltä haetaan säännöllisyyden lisäksi myös tietynlaista laatua ja molemminpuoleista tyydyttävyyttä. Kuulemani kokemuksien perusteella, harvassa suhteessa palikat osuvat siinä määrin kohdilleen itsestään, etteikö seksistä tarvitsisi keskustella ja molemminpuolisen mielihyvän eteen tehdä töitä.

Kumppanin toiveiden ja tarpeiden kuuntelemisen, hyväksymisen ja niiden huomioimisen lisäksi sanoisin kokemusteni perusteella olevan tärkeää arvostaa myös itseään. Kaikkeen ei tarvitse suostua kumppaninkaan vuoksi ja omia sekä tietenkin toisen rajoja täytyy kunnioittaa, mutta erityisesti tarkoitan nyt oman kehon hyväksymistä ja sen rakastamista.

Koen saavani parisuhteestani enemmän irti, jokaisella osa-alueella, kun käytän yläaste- ja lukioaikoihin verrattuna hurjasti vähemmän aikaa kehoni ”ongelmakohtien” vatvomiseen. Paksut reidet, lyhyet jalat, tummat silmänaluset, raskausarvet, värittömät, lyhyet silmäripset, keltainen hammasluu, selluliitti, finnit hiusrajassa, isot kädet, yleinen pyöreys, iso leuka…

Listaa voisi jatkaa mielin määrin, mutta mitä järkeä siinä olisi? Ei jokainen universumin naiseläjä varmasti pidä puolisoani puoleensavetävänä, mutta minä pidän ja se riittää. Eikö ajattelumallin pitäisi siis toimia kaksisuuntaisesti?

Ja oikeasti, jos kehittelee päässään mallin, jossa seksistä tulee ihanaa ja nautinnollista, spontaania ja tajunnanräjäyttävää sitten kun on tarpeeksi huikean näköinen, tuleeko siitä ikinä mielekästä? Onko seksi oikeasti parempaa kaalikeittokuurin, abdominoplastian, tekoripsien, nenäleikkauksen tai silikonien jälkeen? Lakkaavatko oman kehon kelvottomuuden ympärillä kiertävät ajatukset, jos rinnat eivät enää roiku ja mahamakkaroiden ilmaantumista ei tarvitse miettiä asentoa valitessa. Enpä usko.

Toki kehoaan saa muokata mieleisekseen ja voivathan esimerkiksi uudet rinnat olla puolin ja toisin ilahduttava lisä seksiin. Huolestuttavaa ei ole mielestäni halu muuttua tai kehittyä vaan ajatus siitä että yksi tai useampi ”virhe” kehossa veisi ihmisen haluttavuuden, arvon tai kyvyn nauttia kehostaan yksin tai tois(t)en kanssa. Mutta eihän ole mikään ihme, että näin ajatellaan. Osataahan mediassa kertoa, miten riippurintaisten naisten ei kannata harrastaa seksiä kuin kontallaan ja että tatuoinnit alentavat naisten markkina-arvoa.

Jos minulta kysytään, seksi on parempaa, kun sitä ei tarvitse harrastaa itsetuntoaan paikkaillakseen tai omaa kehoaan häpeillen. Se tyyppi, jonka kanssa olet puuhissa tuskin tuijottaa sitä raskausarpea vasemman käsivartesi sisäpinnassa. Voin melko varmasti luvata sen. Itsevarmuus on kaunista.

Että sellainen avautuminen tänään.

P.S. Sana seksi esiintyi tässä postauksessa vaatimattomat 31 kertaa. Piti täten tehdä sille oma kategoriansa sivupalkkiin.

P.P.S. Olisi mielenkiintoista lukea tämän aihepiirin postauksia muidenkin näkökulmasta, joten haastan muutkin bloggaajat avaamaan sanaisen arkkunsa aiheen tiimoilta.