Mökkihetkiä ja pari sanaa kuvista blogissa
Pohdimme Seurasaaressa bloggajakollegoita tavatessamme, pitäisikö blogin kuvien olla aina huikeita taideotoksia vai riittääkö se, että niissä on ikuistettuna hauska tilanne, ohikiitävä hetki, kuvassa esiintyvälle henkilölle tyypillinen ilme tai tämän pohjimmainen olemus.
Useimmat olivat sitä mieltä, ettei kuvien tarvitse olla ihan justiinsa. Itse karsin yleensä kuvia rankallakin kädellä ennen julkaisua. Otan ja otatan suuren määrän kuvia, joista vain harvat päätyvät blogiin asti. Olisi hienoa jos kuvat olisivat kuin pieniä taideteoksia, mutta siihen on vielä pitkä matka.
Eilisessä asuntomessupostauksessa oli tavallista enemmän kuvia, yli kolmekymmentä kappaletta, mutta oli niitä muistikortillakin melkein kolmesataa. Iso osa kuvista päätyi jo ensimmäisellä karsintakierroksella roskakoriin ja loppujakin poisteltiin, rajailtiin ja muokattiin vielä.
Näistä mökkikuvistakin olisin julkaissut tiukimpana seulomispäivänä vain muutaman. On epätarkkuuksia ja ylivalottumista, epävalokuvauksellista tavaraa taustalla ja koiralla jämäkulhojen puhdistamisesta takkuun menneet korvat.
On vinksahtaneita pumppuja, lettuisia puseroita ja mustikkaisia suita.
Takkuisia tukkia ja paidattomia kummisetiä. (No se tuskin on miinusmerkkinen asia!)
Mutta sellaistahan mökillä oli. Hieman rentuissa vaatteissa kuljeskelemista, pöpön karkoittelua, ”killaamista”, mustikoiden syömistä suoraan varvikosta ja ”liikon” ihmettelyä. Ja sitten oli lautapelistä tappelemista, saunomista, uimista, viileässä ja pimeässä nukkumisesta nauttimista, koiran kanssa touhuamista sekä lasilliset kuohuviiniä toteutumisvaiheessa olevan unelman kunniaksi.
Mitä mieltä olette?
Millaisia kuvia tykkäätte katsella blogeissa ja kuinka viimeisteltyjä toivotte kuvien olevan?
Kävimme aamulla keskustelemassa lapsen tulevan päiväkodin johtajan kanssa ja tekemässä palvelusopimuksen. Äitini piti sen aikaa seuraa lapselle ja saimme keskustella rauhassa sekä kurkistaa, miltä ryhmätilat näyttivät. Mutta tuo keskustelu tai sen herättämät tunteet eivät ole tämän, vaan pikemminkin ihan oman postauksensa, asioita.
Haettuamme pojan hoidosta kello oli vasta vähän yli yhdeksän. Ehdotin miehelle, että tekisimme jotain kivaa koko perheen voimin, onhan miehen kesäloma melkein lopussa.
Pähkäilimme hetken, mikä tekeminen olisi sellaista, että se kiinnostaisi sekä molempia vanhempia että taaperoa. Lyhyen pohdinnan jälkeen istuimmekin jo junassa, jolla ajoimme Pasilaan ja kävelimme siitä Linnanmäen kupeeseen Sealifeen.
Taaperon kanssa reissatessa ei kannata suunnitella tapahtumien kulkua turhan tarkasti etukäteen tai ainakaan hermostua, jollei kaikki suju aiotulla tavalla; Meinasimme, että lapsi nukkuisi aamupäiväunensa rattaissa ja pääsisimme aloittamaan Sealifekierroksemme virkeän lapsen kanssa. Toisin kävi ja Kuutti nukahti vasta ollessamme melkein Linnanmäellä.
Päätimme muuttaa marssijärjestystä ja mennä ensin syömään. Ehdimmekin syödä kaikessa rauhassa Midhill burgerissa valitsemamme hampurilaiset, olkoonkin että ajankohta (kahdeltatoista) oli miehen mielestä liian varhainen lounaan syömiseen. Ai miten niin erilaiset luontaiset ruokarytmit? Omasta mielestäni lounas pitäisi saada viimeistään puolilta päivin tai tulen vihaiseksi…
Sealifessa lapsi oli aluksi ihan liikuttavan innostunut kaloista. Tämä säntäili altaalta toiselle ja varsinkin suuri, vaaleanpunainen kala kiinnosti ja nauratti paljon. Aikansa kaloja ihmeteltyään lapsi keksi, että hän haluaisi työntää omia rattaitaan.
Ratasselkkausta lukuun ottamatta reissu sujui hyvin. Omasta mielestäni sympaattisimpia ja mielenkiintoisimpia otuksia olivat merihevoset sekä 