Laitoin tennarit jalkaan ja kypärän päähän. Jätin lapsen nukkumaan ja miehen pelaamaan koneelle ja luikahdin ulos. Täytyi lähteä kauppaan, sillä tarvitsin raaka-aineita huomisen Kalevalakehdon piknikreissun mojitobooliin. Kun kurvasin pyörällä pois pihasta, tajusin että kello oli melkein yhdeksän. Aika hurjaa, olla ihan yksin liikkeellä niin myöhään!

Hurjuutta tosin hieman laimensi se tosiseikka, että keltaisen sukellusveneeni tarakalla keikkui lastenistuin ja päässäni oli pyöräilykypärä. Eikä mojitobooliinkaan ollut tarkoitus hankkia alkoholia.

Aurinko oli laskussa, taivas vaaleansininen ja sitä pitkin valesi violetteja pilvenriekaleita, joiden auringonpuoleiset alalaidat olivat kullankeltaiset. Lentokoneita laskeutui kohti lentokenttää ylitseni vähän väliä. Kaduilla oli yllättävän paljon väkeä liikkeellä, vähän humalaisia, mutta paljon myös jäätelöiden kanssa käveleviä aikuisia, koiranulkoiluttajia ja kesälomaa viettäviä teini-ikäisiä.

Kiertelin kaupassa kaikessa rauhassa ja nautiskelin siitä, ettei lapsen hermostumista tarvinnut pelätä. Hoidettuani ostokset, kurvasin ohi McDonaldsin, josta leijui herkullinen paistinrasvan tuoksu. Leikittelin ajatuksella, että hakisin itselleni hampurilaisen ja istahtaisin puistoon syömään sitä omaan tahtiini. Tiesin, ettei mies soittelisi perään muuten kuin korkeintaan varmistaakseen, että olen kunnossa.

Keravan Prisman lämpömittari näytti edelleen kahtakymmentä astetta, mutta herkullisia tuoksujakin kuljettanut, vilvoittava iltatuuli teki säästä aivan täydellisen pyöräilyyn. Passasin hampurilaisen, mutta hidastin tahtia, katselin matkan varrella olevia kauniita taloja ja mietin, minkä niistä ostaisin isona.

Vedin syvään henkeä haistaakseni päivällä leikatun ja auringossa lämminneen nurmikon tuoksun. Käännyin kotipihaan ja olin onnellinen. Pyöräilystä, lämmöstä, valoisasta kesäillasta, kotona odottavasta miehestä ja nukkuvasta lapsesta sekä laukussa kuumottavasta leipäjuustosta.