Pitkään kitsastelin rannekorujen hankkimisessa*. Erillisten rannekorujen käyttämisen sijaan kieputin lukuisia kaulakorujani ranteisiin, mutta jossain vaiheessa kyllästyin alati solmuun meneviin ketjuihin ja katkeileviin helminauhoihin. Annoin itselleni luvan ostaa muutaman rannekorun ja siitä se sitten lähti…

Rannekoruissa, kuten muissakin koruissa, enemmän on mielestäni enemmän. Joten tämänhetkinen trendi, jossa ranteen täyttää korulajitelma, on enemmän kuin tervetullut.

Kun työnkuvaani kuului paljon nostelua, pukemista, jumppauttamista ja vaipanvaihtoa, jätin rannekorut usein suosiolla kotiin hygieniasyistä ja pelätessäni rikkovani ne. Vaikka ”työnkuvani” on edelleen osittain sama, eivät hygieniaseikat olen samalla tavoin olennaisia eikä korujakaan ole mennyt omaa lasta hoitaessa rikki kuin kaksi.

Rannekoruissa minulle tärkeää on ulkonäön eli värin, kuvion ja mallin lisäksi myös korun avattavuus. Lapiomaisten, naisten hansikkaisiin pääsääntöisesti liian suurien kämmenieni yli rannekorujen ujuttaminen kun on melko mahdotonta. Ainakaan niitä ei saisi enää pois, jos ne runnoisi väkipakolla paikoilleen. Rannekorujen täytyy siis olla avattavissa tai varustettuja joustavalla nauhalla, jotta ne saisi ranteeseen asti.

Käytättekö te muuten paljon rannekoruja?
Löytyykö ranteestanne vain yksi kapea arvometalliketju vai suositteko erilaisten rihkamakorujen kasaamista kerralla ranteeseen?

*(Ala-asteella täytyi tosin omistaa edes muutamia koruautomaatista ostettavia helmirannekkeita tai muuten olisi ollut täysin jälkijättöinen ja tyylitön. Hihi.)