Vaikka äitienpäivän aamuna tunnelmat olivat edelleen hieman väsyneet ja säikähtäneet, kiitos kuluneen yön tapahtumien, sain silti aamulla syötyä miehen paistaman ison kasan lettuja kermavaahdolla. Juuri ja juuri, köh.

Perinteisiä valkovuokkoja en saanut. Niiden sijaan pöydällä komeilee kaksi sitäkin hienompaa isoa liljanoksaa. (Ja meidän talomme takapihalla on kyllä sellainen valkovuokkopelto että niitä saa katsella halutessaan silmänsä kipeiksi.)

Lahjuksena lähdemme kesäkuussa risteilemään. Tosin reissu on vain osaksi äitienpäivälahja. Lisäksi saan valita laivan kauneushoitolasta jonkin ”perushoidon” kuten käsi-, jalka- tai kasvohoidon. Ehkä jopa kaksi.

Olin tehnyt äidilleni kortin perjantain perhekerhossa. En tiedä, kuuluiko alkuperäiseen ideaan aikuis(t)en innostuminen kartongeista, tusseista ja koristetimanteista, mutta Kuutin leikkiessä tyytyväisenä pestyillä jogurttipurkeilla laitoin askarteluliiman ja tussit töihin. Ihan mukiinmenevähän siitä tuli noin lapsen vahtimisen ohessa tehdyksi.

Oli kaiken kaikkiaan melko rento(uttava) päivä. Ei pönötystä tai pakollisia juhlallisuuksia. Saimme ihan itse päättää, vietämmekö äitienpäivää oman pikkuperheen kesken vai lähdemmekö kyläilemään. Eihän sitä koko päiväksi raaskinut kotiin hautautua ja pitkän kaavan mukaan hoidettujen aamupuuhien jälkeen (meni iltapäivän puolelle) kävimme piipahtamassa kummankin vanhempien luona. Näin molemmat saivat tehtyä onnittelukäynnin äitinsä luokse ja Kuutti nähtyä kummatkin isoäitinsä.

Tänään kävin Kuutin kanssa Tikkurilassa selvittelemässä syksyn opintokuvioitani. Aikomuksenani olisi tehdä kolmannelle opiskeluvuodelle kaavaillut kurssit ennen toiselle vuodelle tarkoitettuja opintoja. Näin saisin jatkaa minulle tuttujen ihmisten kanssa vielä seuraavan lukuvuoden. Opinnäytetyökin olisi tarkoitus saada kasattua. Kaikeksi onneksi sitä on sentään helpompi tehdä yön pitkinä tunteina – jatkuvan läsnäolovaateen sijaan.

Päiväkodin tarjoamaa lapsivapaata opiskeluaikaa on viisi tuntia päivässä. Tiukkaa voi tehdä, mutta sitten tekee. Vasta seuraavana syksynä poika on jo niin iso että raaskin laittaa hänet täysipitkäksi päiväksi päiväkotiin. Puolitoistavuotiaalle viiden tunnin rupeama on varmasti tarpeeksi, olkoonkin että kyseessä on ikäisekseen melko omatoiminen, vilkas ja uteliaan kiinnostuneesti uusin asioihin suhtautuva tyyppi.

Koululla ja asioilla pyörähtäminen sujui muutamaa pientä protestia lukuun ottamatta suhteellisen mallikkaasti. Siis lapsen osalta, äidillä on pää nyt ihan sekaisin. Opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen stressaa jo etukäteen ja kaikki saatu informaatio on päässä sikinsokin. Kotipihalla molemmat olivat sen verran uupuneita että ilmeet olivat tätä luokkaa:

Mutta kyllä tämä tästä!