Tervetulotoivotus ja esittely

Hei sinä! Ja tervetuloa!

Jos olet löytänyt tiesi tänne blogin vanhan osoitteen puolelta, olen iloinen että olet mukana! Huomenna päästään taas kiinni normaaleihin postauksiin.

… Mutta tänään ajattelin kertoa hieman siitä, kuka olen ja mistä oikeastaan bloggaan. (Parhaan kuvan blogin sisällöstä saa toki sukeltamalla rohkeasti arkistojen pariin. Arkistoja voi selata aikajärjestyksessä tai poimien itseä kiinnostavia juttuja kategorioiden avulla.)

Olen 23-vuotias vaimo, äiti, sisar ja tytär. Toimin myös yhden muotovaliomäyräkoiran ja kahden sosiaalitapauskissan emona.

Perheeseemme kuuluu lisäkseni minua viikon vanhempi aviomies ”L” sekä maaliskuussa 2012 syntynyt esikoispoikamme ”Kuutti”.

Opiskelen sosiaalialaa. Aktiivisemmin opinnot jatkuvat taas syksyllä, kun taapero aloittaa osapäivähoidon. Vapaa-ajallani pyrin ylläpitämään kohtuullista peruskuntoa, tekemään silloin tällöin harrastelijataidetta, lukemaan kirjoja, sisustamaan kotia ja pelaamaan pesäpalloa aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus.

Nautin blogien lueskelusta sängyssä, hyvin tehdyistä sisustusohjelmista, nuotiolla istuskelemisesta, ukkosmyrskyistä, tähtisädetikun kanssa rakettien katselemisesta, kauniista asioista, sanoilla leikittelevästä huumorista, kynttilänvalosta ja puhtaasta kodista.

Olen innokas partiolainen, ohjaan omaa ryhmää ja suunnittelen silloin tällöin myös isompia ja pienempiä tapahtumia lippukunnassamme. Partioharrastuksen ei kannata antaa hämätä; Haaveilen siististä sisätyöstä: Vaikka erämaavaellukset ja kesäleirit ovatkin mukavia, enimmän osan ajasta haluan nauttia lämpimässä nukkumisesta ja kuivista sukista.

Olen kala-kasvissyöjä, aloitteleva ituhippi ja poden jatkuvaa huonoa omatuntoa ympäristön tilasta. Sekä ekologisesti että eettisesti järkevällä tavalla kuluttaminen, asuminen ja liikkuminen kiinnostavat ja koetan kiinnittää niihin huomiota elämäntavassani.

Kirjoitan perheemme arjesta, lapsen kasvusta ja kehityksestä, parisuhteen ala- ja ylämäistä, ystävistä ja harrastuksista. Myös raskautta, synnytystä, imetystä ja niiden mukanaan tuomia kehon ja mielen muutoksia on ruodittu ja ruoditaan blogissa. Kuten myös lapsiperhearjessa jaksamista, vastuun jakamista ja unen ja oman ajan välillä tasapainoilemista.

Omat ja lapsen asut, lastenvaateuutudet ja -suosikit sekä ylipäätään tyyliasiat vievät oman tilansa blogista. Myös lapselle hankittavat tarvikkeet kuten kantovälineet ovat saaneet osansa palstatilasta.

Asustamme 58 neliön minikolmiossa kerrostalossa. Kodin sisustaminen ja meidän näköiseksemme laittaminen on minulle tärkeää ja massiivisen muuttoremontin jälkeen olen keskittynyt varioimaan asunnon ilmettä lähinnä vaihtuvin pienesinein ja tekstiilein. Sisustukseen liittyviä juttuja löytyy sesonkijuhlien koristeluista kukkiin, asetelmiin, rymseerauksiin ja uusiin hankintoihin.

Ja tietenkin kirjoitan ajoittain juuri siitä mitä mieleen juolahtaa. Iloista, suruista, takapakeista ja edistysaskeleista, oli elämän osa-alue mikä hyvänsä.

Oli hauska tavata, tervetuloa uudelleen!

(Liitin tähän esittelyyn kuvia kuluneen bloggausvuoden varrelta.)

PS.
RSS-feedin kautta siirtämisen jälkeen vanhojen postausten kuvat ovat hieman hassun näköisiä. Ymmärtänette, etten lähtenyt tuomaan yli 450 postauksen jokaista kuvaa erikseen käsin siltä varalta, että se auttaisi. Uusissa postauksissa kuvat näkyvät normaaleina ja vanhoistakin saa varmasti selvää ja olennaisimman irti.

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Jännittävä lähtöpotku äitienpäivään

Olen joskus pimeällä, varsinkin talvisaikaan, nurissut miehelle etten halua lähteä viemään koiraa pihalle; Menkööt hän vahvempana ja vähemmän puskaraiskaajia kiinnostavana hoitamaan myöhäisillan tai alkuyön pissatukset.

Eilen illalla mies lähti taas viemään koiraa ulos. Miehellä kesti kauan ja ajattelin tämän lähteneen viemään roskia tai hakemaan pikaisesti jotain äitienpäiväaamiaisen tarviketta läheisen huoltoaseman kaupasta. Kävin jo kuikuilemassa, olisiko tämä voinut tulla sisään niin hiljaa, etten olisi huomannut asiaa.

Sitten ovikello soi. Kello oli yli puolenyön. Tiirailin epäluuloisena pimeään rappukäytävään. Kyseessä oli alaoven ovikello, joten laitoin käytävään valot, jotta näkisin, kuka asuntomme ovikelloa soittaisi ylös asti ehdittyään. Oven takana seisoi mieheni, jonka nenä ja kaula olivat verinaarmuilla, kangastennari spreijattu lilaksi, vaatteet pölyssä, tukka takussa ja kasvoilla pelästynyt ilme. Käsivarren mitan päähän haisi ummehtuneelle, vanhalle viinalle.

Ymmärrettävästi ihmettelin, että mitä oikein oli tapahtunut. Mies oli koiraa ulkoiluttaessaan huomannut pari epäilyttävän näköistä tyyppiä talon ulkopuolella olevan pyöräilytelineen lähistöllä. Kaveri ottaa joko pestinsä taloyhtiön turvallisuusvastaavana turhan vakavasti tai on päästänyt järkensä kesälaitumille. Hän kun oli päättänyt lähteä kyselemään kahdelta isolta korstolta, ovatkohan he voimapihtiensä kanssa asiallisilla asioilla keskellä yötä. Siis ilman apujoukkoja, kättä pidempää, soittamatta ensin poliiseille tai sanomatta edes minulle, minne on menossa. Mitkä kaikki turvallisuuseikat tässä on jätetty huomiotta… kaikki?

Olen saanut joskus ala- ja yläasteaikoinan tuta toistuvasti raapimista, tukistamista, lyömistä, tönimistä ja potkimista, kiitos tiettyjen sivistyneellä sielulla ja hyvällä kotikasvatuksella varustettujen luokkatovereideni. Tunnistan hyvinkin pienistä merkeistä henkilöt, jotka saattavat käyttäytyä äkkiarvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Olen monta kertaa kiertänyt tällaisen henkilön kaukaa ja saanut huomata tämän räjähtävän seuraavassa hetkessä ja käyvän jonkun kimppuun. Viimeksi näin kävi Rautatientorilla. Mieheltä tällainen ”uhkatutka” tuntuu puuttuvan täysin

Haistan viinan katkun kauas ja välttelen humalaisia ihmisiä. Mieheni kimppuun käyneiden miesten on täytynyt vieläpä haista sangen voimakkaalle, koska käsirysyssä mieheenkin oli tarttunut niin voimakas haju että haistoin sen jo käytävästä asunnon oven avatessani.      

Mies ei ole isokokoinen, mutta hän on onneksi vikkelä. Päästyään irti päälle hyökänneiden miesten kuristusotteesta hän oli lähtenyt reippaasti karkuun. Ilman toista kenkää hän oli kiitänyt Keravan öisiä katuja, kunnes oli sen verran kaukana että oli napsaissut hyökkääjistä kuvat. Paikalle tulleet poliisit laittoivat kuvat liikkeellä oleville partioille, mutta tuskinpa kadonnutta omaisuutta saadaan koskaan takaisin tai päällekarkaajia kiinni.

Mieheltä ja ainakin yhdeltä muulta taloyhtiön asukkaalta vietiin polkupyörä. Avainnippu katosi ja viime yö kökittiinkin sitten turvalukon takana odottamassa puoliksi tosissaan, kiertävätkö tyypit ovelta ovelle avaimien kanssa kokeilemassa onneaan. Sanomattakin lienee selvää, että teroitin säikähdyksestä selvittyäni, että tämä on juuri niitä asioita, joista olen sanonut, että ei saa tehdä typeryyksiä. Eikä tarvitse leikkiä sankaria, kunhan pysyy terveenä ja turvassa.

Sovittu keittiön siivoaminen jäi siis hoitamatta illalla eikä äitienpäiväkorttikaan koskaan valmistunut. Pääasia kuitenkin on, että mies on pääpiirteissään kunnossa, paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Eilen ostetut liljanoksat ja aamulla pöytään ilmestyneet letut tuntuivat ylimääräisiltä bonuksilta, kun ottaa huomioon että äitenpäivän olisi voinut joutua viettämään myös terveyskeskuspäivystyksessä tai teho-osastolla.

Jostain syystä perjantainen heittoni Keravan ghetosta tai inspiraatiokollaasiini poimimani ”turvallisuuskäsilaukku”, jonka kantokahva jäljittelee muodoltaan nyrkkirautaa eivät vaikutakaan enää kovin hauskoilta jutuilta.

Toivottavasti teidän äitenpäivänne sujuu merkittävästi rauhallisemmissa merkeissä kuin meidän äitienpäivämme alkoi!

 

 

Suhteet Rakkaus Terveys Ajattelin tänään