Tämä on synnytyskertomuksen toinen osa, ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Kun pääsimme sisään synnytysosastolle, meiltä kerättiin tarpeelliset tiedot ja meidät ohjattiin yhteen huoneista. Rojautin kassini huoneen nurkkaan, laitoin ulkovaatteet kaappiin ja asettauduin huoneeseen. Keittiön jääkaappia ei saanutkaan käyttää, vaikka osastolla sellainen oli; Pohdin ilmennyttä ongelmaa hetken ja avasin pienen tuuletusikkunan sekä sujautin evääni raollaan olevan ikkunan väliin. 

Minulla oli muutamia toiveita synnytyksen suhteen. Olen aina viihtynyt vedessä ja lämmin vesi on tuntunut ihanalta helpotukselta kuukautiskivuissa ja muissa kolotuksissa. Yhtenä toiveena olisin siis halunnut kokeilla ammeen käyttöä, mutta koska lapsivedet olivat menneet, sitä ei voitu harkitakaan.

Vuorossa oleva kätilö kävi tervehtimässä ja ilmoitti, että minulta otettaisiin jonkin verran verta ja tulehdusarvojen tilanne tarkistettaisiin. Tulehdusarvoja seurattiin koko synnytyksen ajan ja ne kohosivat tasaista tahtia loppua kohden. Jonkin ajan kuluttua minulle tehtiin sisätutkimus ja kätilö arvioi kohdunsuun olevan 2cm auki.

Sain antibioottia ehkäisemään tulehduksia. Kun käsivarsiani alkoi hetki antibiootin saamisen jälkeen kutittaa ja kitalaki sekä kieli olivat samanaikaisesti kutinakohtauksen kourissa, aloin epäillä minua lääkinneiden lukutaitoa. Ja aivan oikein, lääke sisälsi penisilliiniä, jolle olen allerginen. Allergia oli kyllä mainittu selvästi osaston kansliassa olevissa tiedoissani. Antibiootti vaihdettiin ja kiitin onneani, että allerginen reaktio oli ollut noin lievä. Se olisi voinut olla todella pahakin, koska en ollut saanut penisilliiniä sen jälkeen kun olin pieni lapsi enkä tiennyt, miten kehoni siihen reagoisi. 

L ei saanut jäädä sairaalaan seurakseni ja totesimme, että olisi joka tapauksessa hyvä, että edes toinen meistä saisi nukutuksi. Vielä illalla kätilö totesi, että ellei synnytys lähtisi etenemään reippaammin yön aikana, käynnistys aloitettaisiin heti aamulla, koska silloin on kulunut vuorokausi lapsivesien menosta. Tiedon huojentamina toivotimme toisillemme hyvät yöt.

Nukuin yöllä jonkin verran, mutta todella huonosti. Jouduin ravaamaan vessassa vähän väliä ja supistukset herättivät minut aina juuri kun olin ehtinyt vajota uneen. Supistuksia oli noin 15 minuutin välein ja välillä useamminkin. Sängyssä en pystynyt nukkumaan ollenkaan vaan torkuin isossa nojatuolissa huoneen nurkassa. Erityisen tiheän supistussarjan aikana lueskelin lehteä nojaten ikkunalautaan ja syöden irtokarkkeja, heilutellen samalla lantiota edestakaisin.

Aamulla heräsin ja jälleen tehtiin sisätutkimus, öiset supistukset eivät olleet avanneet kohdunsuuta lainkaan. Tieto oli hieman masentava. L ilmaantui aamun kuluessa paikalle ja kun koetimme kysyä pitkän ajan päästä paikalle ilmaantuneelta kätilöltä tilannetta, tämä kertoi, ettei käynnistystä aloitettaisi ennen kuin iltapäivällä. Mitään syytä tai selitystä päätökseen emme saaneet. 

Saimme käskyn lähteä liikkeelle, joten kävelimme portaita ylös alas ja pitkin käytäviä. Kun vauvan sydänäänet oli tarkistettu, saimme luvan lähteä ulos ja kävimme kävelyllä. Yöllä oli satanut lunta. Meren jää kimalsi valkoisen peittonsa raoista, oksat olivat saaneet lumikuorrutteen ja aurinko porotti ja lämmitti ihanasti aina kun mereltä puhaltava jäätävä tuuli laantui hetkeksi. Supisteli jatkuvasti, mutta koetin keskittyä kävelemiseen ja hengittämiseen ja ponnistella eteenpäin sillä ajatuksella, että synnytys saataisiin kenties etenemään nopeammin.

Porvoon sairaalan lähellä sijaitsee Partiopoukama, jossa olemme viettäneet useana vuonna pääsiäisleirin merkeissä pitkän viikonlopun. Ehdotin, että kävelisimme Partiopoukamaan. Jotenkin ajatus tutusta ja mieluisia muistoja herättävästä paikasta tuntui mukavalta. L purskahti nauruun ja totesi matkaa olevan suuntaansa 18 kilometriä ja epäili, että 36 kilometrin kävelylenkki voisi nykyisessä olotilassani olla hieman liikaa. Totesin, että kaipa matka vaan tuntui autolla lyhyemmältä. L mainitsi asiasta myös kätilölle palatessamme takaisin ja tämänkin mielestä ajatus viimeisillään raskaana olevasta naisesta paarustamassa hangessa kohti määränpäätään, välillä supistuksien takia pysähdellen, oli ilmeisen huvittava.

Myöhään iltapäivästä synnytys viimein käynnistettiin ja meidät siirrettiin synnytyssaliin. Minuun kiinitettiin oksitosiinitipan lisäksi useampia erilaisia mittareita ja johtoja, jotka rajoittivat liikkumista merkittävästi. Supistuksien aikana minun oli todella vaikean tuntuista istua tai olla makuulla, joten olin seisonut koko päivän ja osan edellisestä illasta sekä yöstä turvonneilla ja kipeillä jaloillani.

Yhden piuhapariskunnan tehtävänä oli kertoa, millaisia supistuksia oksitosiinilla saataisiin aikaan. Aluksi mitään ei tapahtunut, sitten saatiin aikaan jotenkin mukiinmeneviä supistuksia, jotka tuntuivat siltä, kuin alaselkäni yli olisi ajettu hitaasti nelivetomaasturin etupyörällä ja hurautettu sitten pois selän päältä. Myös vauvan sydänääniä seurattiin koko ajan.

Jotain tapahtui oksitosiinitipassa huojuessani. Vauva alkoi liikkua äkkiä rajusti, tämän sykettä seuraava käyräkin riehaantui hetkeksi ja tuntui, että vauva koetti tulla ulos vatsani läpi. En ollut kertaakaan tuntenut vauvan liikkeitä niin voimakkaina ja säikähdinkin hieman; Oliko vauvalla jokin hätänä, kun hän noin sätki?

Hieman vauvan rajun liikehdinnän jälkeen selkäkipuni muutti muotoaan. Se ei tuntunut enää vain silloin kun supisti vaan jatkui jomottavana koko ajan, hitaasti voimistuen. Supistukset tuntuivat vain vaimenevan ja supistuskäyräkin näytti vain heikkoja supistuksia. Kun tähän asti oli tuntunut siltä, että kaikki eteni, joskin tuskallisen hitaasti, mieleen iski äkkiä huoli ja tunne siitä, että jokin oli vialla. 

Sisätutkimuksessa saatiin myöhään illalla arvioksi 2-3cm aukeaminen kohdunsuulla eli koko päivänä ei oltu menty yhtään eteenpäin. Käynnistys päätettiin lopettaa yöksi, jotta saisin levättyä vähän…