Huom! ”Puklujuttu”-kammoiset, älkää lukeko!

Olimme lähdössä M:n ja vanhempieni kanssa Ikeaan.

Olin valinnut M:lle siistimmät vaatteet vakosamettihousuja ja valkoista ”kauluspaitaa” myöten. Kauluspaita oli jopa silitetty, mikä on itsessään harvinaisuus. (Sivumennen sanoen silitän meillä kaiken, mitä vaivaudutaan silittämään, vaikka inhoan silittämistä enemmän kuin mitään muuta kotityötä.) M:llä oli päällään vasta housut ja hihaton alusbody; Ajattelin säästää päälliskerrosta sotkuilta viimeiseen asti. 

M puklailee edelleen paljon. Toivoin kiinteiden auttavan asiaa, mutta niiden myötä lattiat, seinät, huonekalut ja tekstiilit ovat maitopuklun sijaan ällöttävässä kukkakaali-, porkkana- tai peruna-maitovellissä. 
Superärsyttävää ja -turhauttavaa. 

Ajattelin syöttää M:n vielä ennen lähtöä. Hieman syömisen jälkeen M taas puklasi ja sain napattua enimmät pukluannoksesta käteeni (kiinteämpi puklu on sentään helpompaa kopata, hurraa). Piti saada nopeasti rätti käyttöön, ettei puklu valuisi meidän molempien lähtövaatteille, joten huikkasin L:lle,
että voisiko hän tuoda pikana rätin.

L antoi rätin ja otin sen vastaan olkani yli sitä kummemmin tiirailematta ja länttäsin sen puklulammikkoon. Virhe. Heti kun näin ”rätin” tajusin sen olevan se kauluspaita. Voi kissan takamuskarvoihin jumittuneet kuivaneet ulosteet sentään. Ehkä turha sanoa, että otti aivoon. 

Kun huomautin, että toit sitten lähtöpaidan rätiksi, L toi kyllä oikean rätin, mutta lähti sitten kiikuttamaan yltä päältä oksennuksessa olevaa paitaa M:n vaatekaappiin. Ihailtavaa keskittymistä käsillä olevan asian tekemiseen.

Argh. Kumma juttu, miten tällaiset pienetkin asiat saavat välillä verenpaineen nousemaan.

Tässä kohtaa voisi toisaalta ajatella Oi mutsi mutsi-blogin Antikirosana-postausta ja todeta, että pääpiirteissään L hoitaa asiat mainiosti eikä viimeisten hampaidentekoöiden jälkeen kummankaan aivotoiminta ole kovin priimaa.