Vauvan kanssa mökillä vol. 1

IMG_7335.jpg

Tyypillinen mökkeilypäivä sujui jotensakin seuraavasti:

5.30-6.00

Ipana herätti meidät meuhkaamisellaan viimeistään kuudelta.

8.00

Aamuvirkut vanhempani nykäisivät ylipirteän ja hyvin syöneen vauvan mukaansa vaunuajelulle ja jättivät unen rippeistä kaksin käsin kiinni pitävät tuoreet vanhemmat nauttimaan harvinaisesta herkusta… eli unesta/horrostilasta yhdeksään tai kymmeneen asti. Veivät jopa koiran mukanaan! No olimme periaatteessa vastuussa yhdestä melkein yläasteikäisestä ja lisäksi lukiolaisesta, mutta toinen luki ja toinen nukkui, joten…

10.00

Syötiin tuoretta kaurapuuroa ja muuta evästä, jonka jälkeen ohjelmassa oli itsensä kuntoon laittamista, kävelyllä käyntiä, tennistä, yleissiivoilua, lautapelejä ja lehtien lueskelua vaihtelevassa määrin, järjestyksessä ja kokoonpanolla. (Keskiviikkona oli huonoin sää ja silloin lähdin vanhempieni kanssa ”shoppailemaan” ja täydentämään ruokavarastoja Kouvolan Prismakeskuksessa.)

13.00

Juotiin iltapäiväkahvit. Jatkettiin aamupäivän puuhia, lepäiltiin tms.

Useammat hyvät päiväunetkin tuli reissussa nukuttua, joten huomattavasti lähtötilannetta pirteämpänä palattiin molemmat kotiin.

16.00

Syötiin L:n laittamaa ruokaa, jonka tekoprosessin jäljet siivosin. Sitten vanhempani ja veljeni saunoivat, puuhattiin taas jotain yhdessä. Sekä L että minä ehdimme puuhata vaikka mitä yhdessä ja erikseen perheenjäsenieni kanssa: Mukavinta reissussa olikin, ekstraunen lisäksi, kiireetön yhdessäolo.

20.00

Syötiin iltapala, nukutettiin ipana yhdeksän jälkeen

22.00

Lähdimme L:n kanssa yösaunaan rannalle, luonnollisesti hälytysvalmiudessa katastrofien varalta, joita ei kuitenkaan tullut vaan vauva nukkui joka kerta kiltisti, kunnes tulimme takaisin. Oli mukavaa saada viettää tunti pari aikaa ihan kahden kesken ja rentoutua päivän päätteeksi Miilusaunan lähes sata-asteisissa löylyissä ja pulahtaa viileään jokeen, joka höyrysi kesäillassa…

3.00/4.00

Yösyöttö 

Kaikkien kuvien © L

 

IMG_7345+2.JPG

IMG_7271.jpg

IMG_7420.JPG

IMG_7379.JPG

IMG_7347.JPG

IMG_7398.JPGIMG_7417.jpg

 

IMG_7365.JPG

 

IMG_7189.JPG

IMG_7315.JPG

 

Punainen talo, jossa majoituimme tällä kertaa sekä rantasauna ja puuvaja.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Matkat

Kesän kuumin mökkityyli ennen ja nyt

119_1922.JPG

Kävimme viime viikolla vanhempieni ja sisaruksieni kanssa maanantaista torstaihin kestävällä reissulla Tirvassa. Koira lähti mukaan, kissat jäivät talonvahdeiksi. Välillä toinen, se mökkeilyintoinen, kissamme on päässyt mukaan, mutta nyt se ei onnistunut, koska kaikki lähtijät eivät kestä pitkäaikaisempaa oleilua saman katon alla kissan kanssa.

Olemme käyneet Tirvassa vanhempieni ja sisarusteni sekä myöhemmin myös L:n kanssa jo ainakin kuutisen vuotta, ehkä pidempäänkin. Olemme vaihdelleet vuokraamaamme mökkiä aina reissussa olevan porukan koon ja varaustilanteen mukaan.

Tirvan luonnonkaunis virkistysalue sijaitsee noin 20 km Kouvolan keskustasta. OAJ:n jäsenistön käytössä on yhdeksän kaikilla mukavuuksilla varustettua loma-asuntoa. Alueella on myös rantasauna, pieni uimaranta, tenniskenttä, luontopolku, mahdollisuus kalastaa ja soudella sekä hyvät marjastus-, sienestys- ja jälkitreenausmaastot.

Entisellä tehdasalueella on säilynyt isännöitsijän rakennus vuodelta 1903 sekä osa tehtaiden rakennuksista. Viereisellä Kokinmäellä on nykyisin kesämökkeinä olevia entisiä työväen asuntoja. Tehdasalueen rakennuksista osa toimii OAJ:n jäsenten vapaa-ajanviettokeskuksena. 

Tirvan tehdasalue on teollisuushistoriallinen ympäristö, johon on liittynyt monipuolista toimintaa vuodesta 1890 alkaen. Tirvassa on toiminut vesisaha, höyläämö ja kimröökitehdas, Suomen Myllykivitehdas Oy sekä teknokemiallinen tehdas. Enso-Gutzeit Oy osti Tirvan tehdasalueen vuonna 1928, jonka jälkeen vain saha ja höyläämö jatkoivat toimintaansa vuonna 1947 sattuneeseen tulipaloon saakka. 

Kokosin alle kuvia Tirvasta vuosien varrelta, kuvia on joka vuodenajalta, uusimmat viime kesältä. Neljän päivän aikana kuvia tuli jälleen lisää. Kuvista voi hyvin verrata, miten tukka on ollut aiemmin ja millaisia hienoja asukokonaisuuksia mökkilaukusta on löytynyt…

tennis.jpg

Tenniksesta en tykkaa ma.

119_1940.JPG

Lenkkireitin varrelta löytyi hevosia.

kalloo.jpg

Laiturilta sai vain sinttejä, pakko lähteä soutelemaan.

22022008423.jpg

Talvella tunnelma on jäätävämpi.

tirva+012.jpg

Keväällä aurinko jo lämmittää.

26042008545.jpg

Syysillan hämärässä mustat salamat kiitävät…

IMG_1347.jpg

IMG_1264.JPG

_MG_5168.jpg

Käyn ahon laitaan.

_MG_5154.jpg

Peppi nauttii kesästä.

IMG_5337.JPG

_MG_5189+-+Versio+2.jpg

Tässä muutamia uusia viime viikon mökkireissusta.  Viikonloppu menikin pyykkiä pestessä reissun jälkeen, laskelmieni mukaan pesin ja kuivasin 6 koneellista pyykkiä. Onneksi ei ollut mitään silitettävää.

IMG_7403.JPG

Tässä samalla mökkiasukokonaisuuksia, jotka perinteisesti ovat aina itse kunkin vaatekaapin helmiä. Tosin omalta osaltani käytän mökillä melko lailla samoja vaatteita kuin kotioloissakin.

(Alla ja yllä sinisessä asukokonaisuudessa toppi ja sukkikset Lindex, hame Marimekko, kengät ja pikkuveljeltä lainattu miesten huppari H&M.)

IMG_7291.jpg

(Alla takki, mekko, tennarit ja huivi H&M, sukkikset Lindex.)

IMG_7212.JPG

IMG_7273.JPG

Kuvat © L

 

Muoti Oma elämä Matkat Päivän tyyli